Riittääkö kansan ääni muuttamaan poliittista todellisuutta?

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 43

Tarpeeksi suuri allekirjoittajien määrä täydennyttynä kansainvälisellä paineella ja Suomen maineen kärsimisellä voi johtaa siihen, että avioliittolakia saadaan muutetuksi vielä tämän eduskunnan aikana. Jos se ei kuitenkaan onnistu, lakihankkeen saaminen seuraavaan hallitusohjelmaan, vuoden 2015 vaalien jälkeen, on sitten jo ihan toinen kysymys.

Politiikan seuraajien mukaan kokoomus pyrkii seuraavien vaalien jälkeen ns porvarihallitukseen, eli kokoomuksen ja keskustan kokoonpanoon, kristillisdemokraateilla, ruotsalaisilla ja mahdollisesti vihreillä täydennettynä. Edes jonkinlainen keskustan voitto 2015 olisi kokoomuksen etu. Kynnys unohtaa tasa-arvoinen avioliittolaki on tällöin matala. Voittaakseen edes hieman asemia perussuomalaisilta keskusta pitäytynee vanhoillisella arvolinjallaan vaalikampanjassa, sanovat juuri avioliittolakiuudistuksen puolesta lausuneet keskustanuoret sitten mitä tahansa. Jos porvarihallitus näyttäisi mahdolliselta, kokoomus ei visiota avioliittolailla karkottaisi.

Varmin vaihtoehto avioliittolain muutoksen taakse olisi vasemmiston eteneminen sen verran, että demarien, vasemmistoliiton ja vihreiden hallituspohja olisi mahdollinen, ruotsalaiset tietenkin lisänä. Mutta tällaisen todennäköisyys edellyttäisi sitä, että populistisen perussuomalaisuuden veto loppuisi jo ennen ensi vaaleja. Perussuomalaiset ovat vieneet kannatusta demareilta. Ammattiyhdistysliikkeen piirissä tasa-arvoaihepiirin kannatus ei ole myöskään johdonmukaista ja kattavaa.

Suomesta puuttuu nyt ei-sosialistinen liberaalipuolue. Kokoomus väitti olevansa sellainen, mutta ei reaalimaailmassa ole sitä enää. Teoriassa kokoomus tietenkin voi aateristiriitaansa hajotakin. Mutta käytännössä vihreät voivat kerätä entistä enemmän liberaaliporvarien kannatusta. Demareita ei tohdita olla ja kokoomusta ei sentään enää äänestetä. Siinä tilanteessa virheiden kannatus voi nousta, mikä koituu tasa-arvohankkeen eduksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ellei siis tämä eduskunta ole pystynyt asiaa hoitamaan.

43 kommenttia

Pitää ottaa myös huomioon se vaihtoehto, ettei Kokoomus välttämättä säilytä suurimman puolueen asemaansa ikuisesti. Tällöin näkisin tasa-arvoisen avioliittolain mahtuvan punamultahallituksen (SDP, KESK, VAS + VIHR, RKP) tai sateenkaarihallituksen (SDP, KOK, VIHR, VAS, RKP) ohjelmiin. Pitää muistaa, että puolueilla on taipumus tinkiä vaalilupauksistaan hallituksessa. Keskusta tuskin hirttäytyy tasa-arvoiseen avioliittolakiin.

Porvarihallitusta (KOK, KESK, RKP, KD) pidän mahdollisena, mutta en mutkattomana vaihtoehtona. Kristillisdemokraatit kiikkuvat hädin tuskin äänikynnyksen yläpuolella, eli puolueen paikkaluku eduskunnassa saattaa hyvinkin jäädä niin marginaaliseksi ettei sitä huomioida. Keskustan kannatusta taas syö jonkin verran Perussuomalaiset ja toisaalta Keskusta ja Kokoomus syövät toistensa kannatusta.

Sinivihreä hallitus (KOK, KESK, VIHR, RKP) olisi myös vaihtoehto, mutten usko Vihreiden tekevän sitä virhettä uudelleen. Eivät he viimeksikään tehneet kun pyydettiin vuonna 2011. Toisaalta, mikäli Vihreiden kannatus säilyy pienessä nosteessa Hautala-skandaalista huolimatta ensi vaaleihin saakka, onhan se mahdollista. Vihreistä saattaa tulla RKP:n tavoin vakiohallituspuolue.

Punavihreää hallitusta (SDP, VIHR, VAS + RKP) pidän epätodennäköisempänä valitettavasti. Sosiaalidemokraattien pitäisi saada kannattajansa takaisin. Tasa-arvoisen avioliittolain kannattamisesta vuoto ei johdu kuin ehkä marginaalisen vähemmistön kohdalla. Mikäli kuitenkin SDP onnistuu kiilaamaan jotenkin suurimmaksi ja Vihreät ja Vasemmistoliitto nousevat, on tämäkin mahdollinen. Todennäköisempänä pitäisin kuitenkin sitä, että jos SDP:stä tulee suurin puolue joutuu se muodostamaan punamultahallituksen tai jatkamaan sateenkaarihallituksessa.

Perussuomalaisten gallup-kannatukseen en usko. Kuntavaalit osoittivat, kuinka arvaamattomia Perussuomalaisten kannattajat ovat. On hyvinkin mahdollista, ettei puolue enää houkuttele nukkuvia äänestäjiä seuraavissa eduskuntavaaleissa, kun jytky lässähti kerran jo vajaassa vuodessa. Voihan olla, että ihmiset vastaavat kyselyissä ihan tuittuillakseen kannattavansa PS:ssää, mutta jättävät sitten vaaleissa äänestämättä.
Mielenkiintoista nähdä, miten tämä kansalaistoiminnan järjestämä avioliitolain muuttamisen "uhka" näkyy perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kannatuksessa.