Riita sateenkaarilipusta

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006

Pride-juhlien aikaan suurkaupungeissa alkaa olla tuttu näky kaupungintalon salossa liehuva sateenkaarilippu. Berliinissä Reinickendorfin kaupunginosan raatihuoneella ei liputettu viime kesänä, koska paikallispormestari kielsi liputuksen. Asia jäi kaivertamaan, ja nyt paikallisparlamentti keskiviikkoiltana ajoi sosiaalidemokraaattien, vihreiden, liberaalien ja harmaiden ylivoimalla päätöksen, että ensi kesänä lippu liehukoon. Kristillisdemokraatit jäivät yksin vastustamaan. Liputus tapahtuu kesäkuun 28. päivänä.

Sosiaalidemokraattien edustaja sanoi, että tällä päätöksellä muistutettiin, että valta kuuluu paikallisparlamentille eikä pormestarille. Liputuspäätös tehtiin ensi kerran jo syksyllä 2007 muistuttamaan homoja vastaan suuntautuvasta väkivallasta ja syrjinnästä. Mutta virkaporras teki oman kielteisen päätöksen. Nyt, kun uudelleen tehtiin parlamenttipäätös, sitä ei voi enää muuttaa. Tällaista voimainmittelöä ei muisteta tapahtuneen ainakaan 30 vuoteen.

Pormestari rouva Marlies Wanjura (kristillisdemokraaatit) on tällä hetkellä sairaslomalla, joten hänen suunnitelmistaan ei vielä tiedetä. Kristillisdemokraattien ryhmänjohtaja sanoi, että lipulla ei pidä suosia mitään erityisryhmää.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Jäämme seuraamaan asian jatkokehittelyä.
http://www.berlinonline.de/berliner-zeitung/print/berlin/725679.html

Reinickendorf on Tegelin lentokentän ympärillä oleva kaupunginosa. Alueella asuu 250 000 ihmistä. Sodan jälkeen se oli Ranskan miehitysvyöhykettä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!