Riika: paraati pidettiin

  • Uutinen
  • Pride
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006

LAUANTAI

Riiassa on klo 9.30 alkamassa turvallisuustilaisuus. On tärkeää, että kaikki ryhmät ja yksittäiset vieraat tietävät, miten toimitaan. Kaksi vuotta sitten, kun vihreitä nuoria oli Riiassa bussillinen, heillä oli mainio turvajärjestelmä. Kaikki olivat pareittain. Koko ajan on huolehdittava omasta parista. Jos toiselle tapahtuu jotain, toinen voi tehdä havaintoja ja hakea apua. Vermanes-puistoon mentiin jo pari tuntia aikaisemmin suurena ryhmänä. Poliisi oli rakentanut suoja-aidat puiston omien aitojen vahvistukseksi. Sisäänpääsy oli vain yhdestä portista ja siinä tarkistettiin henkilöllisyys.

Kaksi vuotta sitten tapahtuman aikana oli kaksi räjähdystä. Toisessa oli kysymys jonkin pullon räjähtämisestä. Toisessa oli kysymys ilotulitteiden heittämisestä puistoon. Tästä räjäytyksestä joutui oikeuteen New Generation –kirkon nokkamies. Eilen hallinto-oikeuden istunnossa sama mies oli vaatimassa oikeutta tulla kuulluksi. Mozaika vastusti, koska ei voi kuvitella, että oikeudessa annetaan puheenvuoro miehelle, joka on tuomittu väkivaltaisesta hyökkäyksestä Pride-paraatia vastaan.

*****

Aamun sanomalehdessä Riian pormestari sanoo puolustavansa perhearvoja, mutta kaikkea työtä ohjaa laki ja perustuslaki. Kaikilla on oltava oikeus kokoontumiseen ja mielipiteenilmaisuun.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kulkue astuu ulos Vermanes-puistosta klo 12 ja kulkee viereisiä katuja pitkin. Alun perin Mozaika halusi laajemman kierroksen, mutta tästä reitistä on päästy yhteisymmärrykseen. Mozaikan puheenjohtaja Freimane sanoi, että poliisi on suojelemassa paraatia eikä kiihottamassa väkivaltaan. Marssille on ilmoittautunt ihmisiä yl i 20 maasta. Mukana on suurin osa EU-maista ja Moldova ja Ukraina. Suomalaisista osanottajista ei ole tietoa.
(nra.lv)

*****

Vermanes-puistossa on asennettu mellakka-aitoja jo klo 7 alkaen. Ajoneuvoja on siirretty pois lähikaduilta. Jalankulku puiston viereisillä kaduilla on kielletty. Poliiseja on paljon, kertoo uutistoimisto LETA klo 11.45

Klo 12.45

Marssi on lopuillaan. Marssijoita pari sataa, vastustajia saman verran.

PERJANTAINA TAPAHTUNUTTA

No-pride -liikkeen johtaja Igor Masļakovs sanoi, että tarkoitus ei ole tehdä mitään kostoiskua, vaikka paraatikielto kaatui oikeudessa. Mutta luultavasti tämä houkuttelee paljon pride-vastustajia paikalle.

Maslakovsin mukaan maan oikeusjärjestelmä suojaa erityisen hyvin vähemmistöjen intressejä. Mitä tehdä? Ei kannata kaataa hallitusta, ei myöskään paeta maasta.

Oikeudenkäynti

Päivälehti Diena kertoo klo 10.30, että oikeudenistunto alkoi. Sali on pullollaan kuulijoita. Istumapaikat eivät riitä. Paikalla on ulkomaalaisia ja uskonnollisten yhteisöjen väkeä mm . New Generation –kirkosta. Istunnon aluksi jouduttiin miettimään, pidetäänkö istunto avoimena. Käsittelyssä kohtaa kaksi maailmaa: laillisuus ja moraali.

Tilanne klo 11.13

Oikeudenistuntoon saapui yli 10 Latvian yliopiston lakitieteen opiskelijaa, jotka tulivat seuraamaan, miten suullinen käsittely etenee. Paikalla on myös seksuaalisten vähemmistöjen edustajia ja uskonnollisten järjestöjen nokkamiehiä. Paikalla on huomattava määrä myös englantia puhuvia homoja, kertoo uutistoimisto LETA. Istuntopaikkaa vartioi joukko poliiseja.

Paikalle oli saapunut mm. Kaija Fischer, joka kutsuu itseään Jumalan lapseksi. Ennen istuntoa hän ehti julistaa, miten vahva on Jumala. "Jumala pelastaa homot". Hän sai runsaat applodit. Kaija sanoi, että sanat eivät olleet häen vaan pyhän hengen.

Salissa on journmalisteja sekä katolisen kirkon kardinaali Janis Pujats ja entinen ihmisoikeuksia valvova virkamies pastori Janis Schmidt. He halusivat, että oikeus kuulee heitä kolmantena osapuolena, mutta homojärjestö Mozaikan edustaja vastusti.

Tilanne klo 11.27

Oikeus torjui kaksi vaatimusta. Oikeus päätti pitää istunnon avoimena ja oikeus ei hyväksy kardinaalia ja pastori Schmidtiä eikä myöskään no-pride-järjestöä kolmanneksi osapuoleksi. Oikeuden päätös aiheutti buuausmyrskyn. Kardinaalin mielestä tässä on kysymys moraalista eikä laista. Osa väestä poistui salista. Mm. pastori Schmidt sanoi lähtiessään jotain Jumalasta. Hän vielä lisäsi, että "viimeinen tuomio tulee siitä riippumatta mitä täällä oikeus päättää.

Poliisi on joutunut puuttumaan no-pride-väen häiriköintiin.

Tilanne klo 12.18

Oikeus kuulee molempia osapuolia. Kaupunginvaltuusto on kieltänyt gay-paraatin ja nyt kysellään syytä perusoikeuksien loukkaamiseen. Valtuuston edustaja Ilze Gutman sanoo, että syynä on ollut turvallisuusongelmat.

Homojärjestö Mozaikan edustaja sanoo, että kyseessä on poliittinen kielto. Mozaikan edustaja käyttää tukena uutistoimistojen raportteja ja yhtä uutistoimiston haastattelua, jossa valtuuston varapuheenjohtaja asian ilmaisee. Jos valtuuston kielto pysyy voimassa, tulevaisuudessa tähän poliittiseen temppuun tukeudutaan muidenkin vähemmistötapahtumien aikana.

Päätös klo 13.03

Oikeus kumosi pride-paraatikiellon.

Klo 15.30

Diena-lehdessä on kuvasarja, joka näyttää tunnelmia oikeudenkäynnistä Homofobinen kardinaalikin on kuvissa, samoin pastori Janis Schmidt ja New Generation -kirkon voimamies Alekejs Ïedajevs.

http://www.diena.lv/lat/politics/foto/foto-tiesa-skata-baltijas-draudzibas-dienu-gajiena-aizliegumu



TORSTAIN UUTISIA

Oikeuden istunto pidetään perjantaina klo 10, joten päätös on luvassa jo perjantain kuluessa.

Oikeusasiamies Roman Apstitis sanoo National Human Rights press servicelle, että hänen on vaikea arvioida tilannetta tuntematta yksityiskohtia. Jos kokoontumisoikeutta rajoitetaan, sillä pitää olla laillinen peruste. Rauhallinen mielenosoitus on demokraattisen yhteiskunnan perusoikeus. Mielenosoituksella eri ryhmät osoittavat yhteiskunnalle, että heitä on olemassa ja heillä on ongelmia yhteiskunnassa.

Koko paraatikiellon käynnistäjä Ensimmäisen puolueen puheenjohtaja Grinbergs selitti asiaa valiokunnan kokouksen jälkeen niin, että asiasta ei aamukokouksessa äänestetty. Vain lakimies vastusti kieltoa. Kyseessä ei ole kielto, vaan vaadittiin vaihtamaan tapahtuman paikkaa. Mozaika ei halunnut kompromissia.


Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Almers Ludviks ilmoitti torstaina illansuussa, että Vermanes-puisto on nyt vapaa ja siellä voidaan pitää lauantaina lasten ja perheiden päivä. Taustalla on New Generation -ääriuskonnollinen liike, joka on halunnut oman tilaisuuden homojen priden sijaan.

Aikasemmin torstaina

Riian kaupungin mielenosoituksista päättävä valiokunta kokoontui torstaiaamuna klo 9 päättämään, miten käy pride-paraatille. Paraati kiellettiin. Vain kaupungin lakimies oli sitä mieltä, että laillisia perusteita kiellolle ei ollut.

Mozaika on valittanut hallinto-oikeudelle ja asia tulee käsittelyyn huomenna.

QX kertoo Riian tilanteesta ruotsalaisesta näkökulmasta. Mozaikan puheenjohtaja Linda Freimane on syntynyt Ruotsissa ja hän puhuu sujuvaa ruotsia. Freimane uskoo, että taustalla ovat lähestyvät kunnallisvaalit ja "Perhesäätiö"-järjestön painostus. Kunnanvaltuutetut kokouksessaan ehdottivat, että paraati pidettäisiin joen rannalla rantabulevardilla tai Vermanes-puistossa niin ,että lähikaduille ei mennä. Baltic Priden järjestäjät eivät tähän suostu. Mutta jos pride-paraati jää laittomaksi, marssimaan ei lähdetä.

Ulkomaisille vieraille tämä on hankala juttu. Vieraita tulee ympäri Eurooppaa. Esim. Englannista tulee ainakin 40 ihmistä.

Päivälehti Diena kertoo, että syy kieltoon on nyt pantu homojärjestö Mozaikan tilille. Mozaikaa vaadittiin siirtämään kulkue suljetulle alueelle joen rannalle. Siihen Mozaika ei suostunut. Valiokunnan kokoukseen osallistuivat ainakin aikaisemmin myös kardinaali John Pujats ja pastori John Schmidt. Kirkko on siis vahvasti mukana.

Poliisi valmistautuu kuitenkin siihen, että oikeus kumoaa paraatikiellon. Valtuusto on kokoontumassa hätäistuntoon klo 15.30.

KESKIVIIKON TAPAHTUMIA

Latvian suurin ja vapaamielisin sanomalehti Diena kertoo. että Riian Priden tilanne muuttui yllättäen keksiviikkona iltapäivällä. Torstaiaamuksi on järjestetty uusi valiokunnan kokous, jossa uudelleen käsitellään mielenosoituslupa. Poliisi vahvistaa, että heidätkin on kutsuttu. Poliisi kuitenkin vakuuttaa, että mikään turvallisuustilanteessa ei ole muuttunut edellisen päätöksen jälkeen.

Homojärjestö Mosaikan puheenjohtaja Linda Freimane sanoo, että kieltopäätös olisi laiton. On valitettavaa, jos Latvia tällä tavoin nousisi maailman huomion kohteeksi. Maailmalla Latvia pian niputetaan samaan joukkoon kuin Venäjä. Kaiken takana on vaalitemppu. Kesäkuussa on eurovaalit ja lähiaikoina myös kunnallisvaalit. Periaatteessa mielenosoituskieltoa ei voi muuttaa enää, jos aikaa on vähemmän kuin 5 päivää. Vain yllättävät turvallisuusmuutokset voisivat olla peruuttamisen syy. Ainoa uusi asia keskiviikkona oli Viron, Latvian ja Liettuan "äitien" uhkaus tulla suojelemaan lapsiaan sodomiitteja vastaan. Lauantaina on priden vastustajien kokoontuminen katedraalilla klo 10 ja kirkonmenojen jälkeen lähdetään jalkaisin kohti Vermanes-puistoa. Puistoon on kävelymatkaa ehkä 10-20 minuuttia.


AMNESTY PYYTÄÄ: PROTESTOIKAA

QX:n sivuilla on kehotus lähettää kirjeitä Latvian kaupungin johdolle. Pormestari on Janis Birks ja osoite on sekretariats@riga.lv
Myös Amnesty International kehottaa lähettämään paheksumisia Riikaan. Tässä Amnestyn terveiset:
We would urge for your support in sending e-mails to the Mayor Janis Birks (sekretariats@riga.lv), the Prime minister valdis.dombrovskis@mk.gov.lv and Pride minister's office antra.zalite@mk.gov.lv, and to the President chancery@president.lv, pointing out the obvious that such a decision by the RCC is not only unlawful and contradictory to any HR standars, but also makes Latvia look utterly ridiculous on the European scene.

TAUSTAA

Tiistaina 12.5.2009 ojennettiin Riian kaupungin hallintojohtajalle kirje, jossa yli puolet valtuuston poliitikoista vaatii Baltic Priden paraatin kieltämistä. Taustalla on homofobinen Latvian Ensimmäinen puolue ja sen nimeämä varakaupunginjohtaja. Kirjeessä syytetään byrokraatteja. He sallivat Priden ilman, että mietitään seurauksia yhteiskunnan moraalille ja kaupungin turvallisuudelle. Marssi aiheuttaa haittaa myös liikenteelle. Ihmisten normaalit arkireitit suljetaan.

AMNESTYN MIELENOSOITUS SUNNUNTAINA


Sunnuntaina 17. toukokuuta Suomen Amnestyn HLBTI-osasto järjestää mielenosoituksen Venäjän ja Latvian tilanteen takia. Mielenosoitukselle on runsaasti perusteita. Mielenosoitus lähtee Kiasmalta klo 17 jälkeen. Sitä ennen Kirjasto 10:ssä on homofobian vastaisen päivän tapahtumia.

Mielenosoituksessa tarvittavaa materiaalia valmistetaan torstaina 14.5. klo 18 alkaen Setan toimistolla. Kaikki mukaan. Nyt tarvitaan talkooväkeä. Lisätietoa
http://www.seta.fi/tapahtumat.php?aid=16852&k=16206


RUOTSI NÄYTTÄVÄSTI MUKANA RIIASSA


Ruotsista Riikaan matkustavat tasa-arvonministeri Nyamko Sabuni (fp), meppi Helene Goudin (Junlistan), kansanedustaja Marianne Berg (v) ja kansanedustaja LiseLotte Olsson (v). Ruotsin lähetystö tukee pride-juhlintaa. Riikaan on mm. saatu näyttely Article One, joka oli Tukholman Europridessä viime vuonna. Myös RFSL:stä lähtee väkeä Riikaan.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!