Räp-mummo ja sateenkaarikynnet

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
Kamppi-Eira -lehden aukeama 2.12.2014

Yle haastaa suomalaiset torjumaan vanhusten yksinäisyyttä. Tempaus on saanut nimen: Lupa välittää”. Jokainen voi antaa oman välittämislupauksensa. Ylen nettisivuilla esitellään iäkkäiden ihmisten erilaisia elämänvaiheita.

Yhtenä keulahahmona kampanjassa on Eila, räp-mummo Helsingin Punavuoresta. Hän on tuttu näky näillä kulmilla. Kauniin vaaleanruskean koiransa kanssa hän usein kulkee Fredaa tai Albertinkatua. Monta vuotta sitten hän kertoi iltapäivälehdelle, että hän aikoo kerätä puistoista pois vähintään yhden roskan päivässä. Erityisesti häntä harmitti Sinebrykoffin puiston epäsiisteys. Kun puhe ei tehonnut, hän teki räpin puiston roskaamista vastaan. Viime kesän Helsinki Priden puistojuhla oli nimenomaan Sinebrykoffin puistossa. Priden vapaaehtoiset hoitivat täsmällisesti roskat pois puistosta.

Pari kolme vuotta sitten Eilan räp-ura koki valtavan suosion nousun. Hänen sujuva räp-tyylinsä ja terävät suomenkieliset sanoituksensa ihastuttivat. Tuli kysyntää tv:hen, seurojentaloille, Venäjän tv:hen, jopa Espanjaan asti.

Tällä viikolla Eilaa on työllistänyt Lupa kysyä -kampanja ja senioriviikko. Tänään hän viimeksi oli tv:ssä. Kamppi-Eira -kaupunkilehdessä Eilasta on koko sivun juttu ja iso kuva. Kun katsoo kuvaa tarkemmin, voi yllättyä: Eilalla on kuvassa sateenkaarikynnet. Eila on monesti rivien välissä antanut ymmärtää tukevansa sateenkaari-ihmisten tasa-arvoa.

Kuvaa Ylen lähetyksestä periantaina 12.12.2014, sateenkaarikynnet luultavasti kunnianosoituksena tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymiselle.

Lupa välittää -räppi youtubessa
Kahden polven treffien yksi henkilökuva

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!