Ranska puolustaa etunenässä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 4

Ranskan hallituksen naisten oikeuksista vastaava ministeri Najat Vallaud Belkacem esitteli lokakuun viimeisenä päivänä laajan ohjelman homofobiaa vastaan taistelemiseksi. Hän odottaa Ranskan olevan etunenässä taisteltaessa sateenkaariväestön oikeuksien puolesta Euroopassa.
Suunnitelma on tulos Ranskan hallituksen syyskuussa käynnistämästä konsultaatiosta, johon osallistui monta ranskalaista sateenkaarijärjestöä ja ILGA-Europe.

Suunnitelmassa käsitellään monta sateenkaariväen kohtaamaa ongelmaa, kuten koulukiusaamista, viharikoksia, työelämässä ja terveydenhoidossa tapahtuvaa syrjintää, perheiden tunnustamista ja muuta.

Ministeri on jo ilmoittanut eräistä toimenpiteistä. Tiedot sateenkaariväestöön kohdistuneista viharikoksista kerätään yhteen, ja niistä julkaistaan vuosittain raportti. Lisäksi poliisit ja syyttäjät koulutetaan antamaan uhreille asiaankuuluvaa tukea.

Oppikirjat ja opetusohjelmat tarkistetaan sen varmistamiseksi, että niissä käsitellään sateenkaariasioita. Vuonna 2013 ehdotetaan lisäksi toimenpiteitä itsemurhien ehkäisemiseksi nuorten sateenkaari-ihmisten keskuudessa.

Eräälle työryhmälle on annettu tehtäväksi tutkia kasvava trendi harjoittaa ”konversioterapia”.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Homovanhempia edustavat järjestöt saavat osallistua julkisten perhejärjestöjen toimintaan sen varmistamiseksi, että myös niiden äänet tulee kuuluviin.

Kansainvälisellä tasolla Ranska osallistuu Euroopan unionin sateenkaaritoimintaohjelmaan ja Ranskan suurlähetystöt tukevat ulkomailla toimivia sateenkaariväestön oikeuksia puolustavia järjestöjä.

ILGA-Europe

4 kommenttia

Vive la France! Montre à nous comment faire ce qui est juste.
  • 2 / 4
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 1.11.2012, 23.11
"Oppikirjat ja opetusohjelmat tarkistetaan sen varmistamiseksi, että niissä käsitellään sateenkaariasioita."

Uskomatonta propagandaa... Homot tietysti hurraavat, mutta normaalit ihmiset eivät.