Nyt on tosi kyseessä. Eräällä jonkin verran tunnetulla drag queenilla oli pikku show homopaikassa pari viikkoa sitten. Kuka tämä puolijulkkis on? Hän käyttää itsestään välillä leikkimielistä nimeä Natasha Belinda von Sündenpfuhl (sündenpfuhl = syntilätäkkö). Shown loppuvaiheessa syntyi melkoinen hämminki. Huipennuksena oli pyllistys maailmalle. Kaikki odottivat näkevänsä pinkkiset pitsipöksyt. Mutta – ne olivatkin unohtuneet kotiin. Katsojat saivat nähdä ison ahterin. Siitä alkoi hillitön buuaus. Syntyi valtava hämmingi. Taiteilija tunnetaan suorapuheisena, mutta kun hän tuona lauantaina avasi sana-arkkunsa, kansa kohahti. Siinä saivat kuulla kunniansa tutut ja tuntemattomat. Tuolla puolijulkkiksella riittää sanottavaa, kun tulee tiukka paikka.
Natasha Belinda von Sündenpfuhl tuli tunnetuksi jo 1970-luvulla, kun hän kävi opiskelemassa elämää ensimmäisessä saksalaisessa Tuntenhausissa (homotalossa). Suomessa kehotuskiellon aikakaudella poliisi tuli kyselemään hänen vointiaan Eerikinkadulla klo 02:n jälkeen, mutta puolijulkkiksemme lausui poliisista valittuja mielipiteitä ja sai myöhemmin syytteen kehottamisesta homoseksuaalisuuteen. Tosin syyte vedettiin takaisin puolen vuoden päästä.
Koska hänet tunnetaan mestarikertojana, 1990-luvulla NBvonS muutti Marrakeshiin, ja aloitti siellä uuden uran "Sadunkertojien torilla". Pian kuitenkin kävi selväksi, että hänen kielellinen lahjakkuutensa ei ollut sitä laatua. Hänelle löytyi vain tilapäistä kielellistä keikkatyötä. Suomalaisen menestyksen hän hankki kaikkien rakastamana baarimikkona ja DJ:nä ja välillä esiintyvänä tähtösenä (paino 120 kg). Hän kokeili jossain vaiheessa myös karaokelaulajan uraa Manskulla, mutta lahjakkuus ei osunut sille alalle. Manskun omat taiteilijat olivat omaa luokkaansa. Viime vuosina hän on vetänyt lavakeikkaa. Tasan vuosi sitten hän oli esiintymismatkalla Jyväskylään, kun hän jäi kiinni lentoaseman turvatarkastuksessa. Silloinkin hän oli unohtanut jotain. Hän oli unohtanut ottaa pois paksun, mutta kultapäällysteisen metallirenkaan.
Nyt NBvonS on tullut synnintuntoon viikonvaihteen tapahtumista. Hän aikoo uusia pyllistyksensä maailmalle ja kutsuu kaikki ne, jotka saivat silmät ja korvat täyteen hävyttömyyksiä, katsomaan pinkkejä pitsipöksyjä. Tiedotteessaan hän ilmoittaa pystyttävänsä kioskinsa Roballe DTM:n läheisyyteen ja siellä saavat hyvitystä kaikki ne, jotka olivat kohu-viikonloppuna kuuloetäisyydellä. Ripitysshow alkaa "huumorin päivänä" , siis huhtikuun ensimmäisenä, 1.4. klo 17, jotta kaikki töistä palaavat ehtivät mukaan pienelle ylimääräiselle syrjähypylle Isolle Roballe. (Vaeltajan huomio: hänen showmainoksestaan puuttuu vuosi!).
Eilen taiteilija(ttaremme) innostui Läyliäisten kodissaan kertoilemaan nauhalle elämänkertaansa. Valitettavasti äänenlaatu halvassa cocacola-kamerassa on kovin huono. Mutta jos tarkkaan kuuntelee, voi kuulla Bibinette-kissan kevätmouruamista. Pieni muistelma-ääninäyte löytyy Ranneliikkeen media-arkistosta.
Suuri "siskosota"
Kaikkien huhtikuun 1. päivän juttujen keskellä vähän vakavampaakin asiaa:
NB von Sündenpfuhl oli jonkin aikaa Hannoverissa ja Hampurissa juuri siihen aikaan 1970-luvulla, kun siellä heräsi voimakas drag queen -liike (Tuntenbewegung). Jo vuonna 1973 Berliinissä oli syntynyt hämminkiä, kun kansainvälisen homotapahtuman loppumielenosoituksessa italialaiset ja ranskalaiset drag queen -homot olivat pukeutuneet värikkäisiin hepeniin ja he tanssivat kadulla. Tällainen meno kauhistutti seminaarin muita osanottajia ja asia nousi iltapäivälehtiin. Siitä syntyi laaja periaatteellinen keskustelu, ns. Tuntenstreit "drag queen -riita". Poliittisesti suuntautuneet hlbtiq-aktivistit olivat hyvin konservatiivisia. Sellaisella uudella menollahan karkotettaisiin työväenluokan tuki. Mutta drag queenit halusivat olla vallankumouksellisia ja he halusivat elää yhteiskunnassa eri tavalla. Ei haluttu alistua muun yhteiskunnan normeihin.
Nämä vallankumoukselliset ihmiset eivät halunneet olla naisten kaltaisia. He pukeutuivat hepeniin, mutta he jättivät parran ajamatta. Tämä oli keino näyttää, että ollaan erilaisia ja ollaan homoja. Poliittiset palestiinalaishuivit vaihdettiin naisten hepeniin. Kuuluisaksi on tullut mm. hampurilainen roskis-Jenny, joka keräsi naisten vaatteet jäteastioista. Kun mentiin yliopistolle luennolle, asiakirjasalkku vaihdettiin käsilaukkuun. Naiset suhtautuivat aika positiivisesti, miehet aggressiviisesti.
1970-luvun lopulla oli esim. Hampurissa jo paljon transjuhlia. Niihin tuli heteromiehiäkin naisten vaatteissa. Ohjelma juhlissa oli politiikkaa ja viihdettä. Huippukohtana oli mm. missikisa aiheesta: "Mies, jolla on parhaat hepenet".
Mielenkiintoista on, että drag queeneilla on ollut suuri merkitys homoliikkeen alkuvaiheissa maailmanlaajuisesti. He ovat olleet rikkomassa sukupuolirooleja ja heitä on aina eniten kuvattu mediaan. Heidän kauttaan on saatu lisää hyväksyntää.
Kyselin Olli Stålströmiltä, onko meillä Suomessa homoliikkeessä ollut vastaavanlaista draq queen –liikehdintää. Olli kertoi, että meillä oli tasan yksi transvestiitti: Lars Svartström eli BB, joka oli suomalaisessa HLBTIQ-liikkeessä alusta alkaen. Hänellä oli poikkeuksellisen paljon uskallusta. Toinen linja –homoradion ohjelmassa hän 1990-luvulla kertoi esim. armeijakokemuksestaan. Kun uudet, tulevat varusmiehet nousivat rautatieasemalla heitä odottavien kuorma-autojen lavoille, Lars kipusi sinne punaisessa minimekossaan. Kasarmilla päällystö tuli kyselemään, että "mistäs tässä nyt oikein on kysymys". Lars vastasi: "En tiedä, mistä tässä on kysymys. Minut on kutsuttu tänne ja tässä olen". Seurasi vakava keskustelu komppanian päällikön kanssa ja Lars suoritti asevelvollisuutensa siinä missä muutkin.
Edelleen keskustellaan siitä, pitääkö pride-marssilla olla siististi, enemmistöä miellyttäen, vai hyväksytäänkö mukaan "naisia näyttelevät" ja hepenissä kulkevat drag queenit tai paljasperseiset nahkamiehet. Ainakin drag queenien julkisuusarvo on melkoinen.
