ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Palveluoppaassa mukanaHuoneistoremontit, kylpyhuone- ja saunaremontit, laatoitustyöt. Ammattitaitoinen henkilökuntamme suorittaa kaikki kodin pienet ja isot remontit etukäteen sovitun aikataulun mukaisesti. Kauttamme myös lvis-palvelut! Tilaa ilmainen arviointi!
yhteiskunta ja politiikka terveys ja tutkimus urheilu viihde ja kulttuuri pride vapaalla yleiset sattumat näkökulmat HLBTI-historiaa ihmisiä ja ilmiöitä tapahtumaraportit
vino aivopuolisko keskustelufoorumi tuki- ja neuvontapalvelu homoFAQ seksuaalisuus ja sukupuoli perheet kaappi linkit kaikki artikkelit

KOMMENTTI: Pyhäinpäivänä: Haluammeko ikuista elämää?

vaeltaja2006 • 03.11.2012 05:00 • 2 kommenttia. NÄKÖKULMAT
Tänään vietetään pyhäinpäivää, joka on myös vainajien muistopäivä. Se on uskonnollista perinnettä. Anglosaksisista maista on levinnyt halloween-perinne, joka on vähemmän uskonnollista.


Kuka haluaa ikuisen elämän?

Kun ikä karttuu, tulee yhä selvemmäksi se, että aika loppuu kesken, ja edessä on kuolema. Joillekin se on tuskallinen asia, mutta useimmat vanhat ihmiset tyynesti tyytyvät siihen, että oma elämä alkaa olla eletty. Jos on lapsia, lohduttaa, että elämä jatkuu lasten kautta. Lapsettomalla homolla tai lesbolla tilanne ei kuitenkaan ole sen vaikeampi, koska elämän aikana on ollut aikaa tottua ajatukseen siitä, että lapset eivät ole jatkamassa geeniperintöä.

Kristinusko tarjoaa ikuista elämää valituille. Kuoleman jälkeen pääsee "taivaan isän kotiin" tai "paratiisiin". Homoa ja lesboa tällaiset puheet saattavat kauhistuttaa, koska se paratiisi on täynnä niitä, jotka ovat heitä halveksineet ja vainonneet elämänsä aikana. Oman ilmoituksensa mukaan pahimmat kiusaajat kokoontuvat paratiisissa.

Lääketiede ei lupaa kovin suurta pidennystä elettyyn elämään. Maksimi-ikä lienee n. 120 vuotta. Se, että ruumis syväjäädytettäisiin ja herätettäisiin uudelleen eloon lääketieteen kehittyessä, on utopiaa, joka voi toteutua tai olla toteutumatta. Tämä syväjäädytystekniikka eli kryoniikka on suosittua science fictionissa. Tosimaailmassa on ainakin yksi firma, joka tekee näitä syväjäädytyksiä (wikipedian mukaan).


Polttohautausta on vieroksuttu kristillisessä kulttuurissa. Maallisen ruumiin muuttaminen tuhkaksi vaikuttaa kovin lopulliselta. Harva on nähnyt, mitä tapahtuu haudatulle, maatuneelle ruumiille.

Modernimpia tapoja ajatella olemassaolon jatkamista ovat elinluovutukset vaikeasti sairaille, plastination eli elinten luovutus ja säilytys lääketieteen käyttöön ja diamantierung eli vainajan tuhkasta luodaan timantti, amuletti tai jalokivi, joka säilyy.


Kun muurari tai kirvesmies tekevät talon tai navetan, se on konkreettista ja säilyy senkin jälkeen, kun tekijät ovat kuolleet. Käden jäljet säilyvät. Opettaja voi iloita siitä, että on kasvattanut oppilaita fiksuiksi ja osaaviksi. Ongelma voi olla paljon suurempi nykyisen "luovan luokan" ammateissa. Tehty mainos tai filmin pätkä on sen hetken ilmaus ja painuu ikuisesti unohduksiin muutamassa viikossa. Vain harvalla on niin vahva elämänura, että se muistetaan vielä vuosia kuoleman jälkeen. Maailmanhistoriaan on vaikea päästä.



Yhteisöllinen kuolema

Omaa kuolemaa miettivä usein toivoo, ettei kuolisi yksin. Näin kuitenkin hyvin usein tapahtuu. Jo päiviä ennen kuoleman hetkeä tietoisuus alkaa heikentyä, kuoleva vajoaa tajuttomuuteen ja yhteys tähän maailmaan heikkenee vähäisiksi reflekseiksi. Kuoleman hetki lopettaa viimeisenkin yhteyden ympäröivään maailmaan.

Kuolinilmoitukset kertovat kuolleen arvokkuuden tai varakkuuden. Kaikki eivät saa kuolinilmoitusta edes paikalliseen lehteen. Ulkomaisissa homolehdissä on joskus kuolinilmoituksia.

Useimmat hautajaiset vietetään nykyään pienimuotoisesti, lähipiirin parissa. Yksin elävän homon tai lesbon kohdalla se lähipiiri ei välttämättä ole edes ne ihmiset, jotka ovat vainajan elämän aikana olleet tärkeitä. Yhteisöllisyyden väheneminen hautajaisissa on valitettavaa. "Siunattu lähiomaisten läsnäollessa". Hautajaiset on jälkeenjääneiden tilaisuus, ja aina olisi toivottavaa, että oikea ja aito ystäväpiiri saataisiin koolle.


Kuoleman jälkeen valtio on tarkkana siitä, että paperi- ja perintöveroasiat hoidetaan määräajassa. Valtiovalta ei puutu surukysymyksiin. Jos vainaja on kirkon jäsen, ruumiinsiunauksen tekevä pappi keskustelee omaisten kanssa. Kirkko kysyy: "Kuinka voitte ja oliko hän teille tärkeä ihminen".


Yhteisöllinen muistaminen on synnyttänyt uudenlaisia ilmiöitä: kukka- ja kynttilämeret kuolleen onnettomuus- tai surmapaikalla. Kun kaksi poliisia ammuttiin aikoinaan Helsingissä Tehtaankadulla, paikalle syntyi kukkameri, joka usean päivän ajan esti liikenteen. Vielä uudempi suuntaus ovat facebookin muistosivut, joihin ystävät voivat käydä lisäämässä muistojaan.


Memento1 Hampurin Ohlsdorfin hautausmaalla

Kun homomies tai lesbonainen kuolee, missä häntä voisi muistaa? Monesti ei tiedetä edes hautapaikan sijaintia tai tuhka on ripoteltu johonkin. Hampurilaisella Ohlsdorfin hautausmaalla on pari Memento-muistomerkkiä. Ne ovat yhteisöllisiä hautapaikkoja. Vuonna 1992 perustettiin AIDS-yhteisöhauta Memento 1. Aidsiin kuolleet on leimattu ihmisryhmä, ja oma hautapaikka tarjoaa mahdollisuuden arvokkaaseen hautaamiseen ja muistamiseen. 2000-luvulla tuli lisänä Memento 2 ja Memento 3.

Naisille on Ohlsdorfin hautuasmaalla erityinen "Garten der Frauen" -hautapaikka. Hampurin Altonan hautausmaalla on vuodesta 2008 lähtien ollut erityinen hautapaikka Hamburger SV:n jalkapallofaneille. Vieressä on joukkueen kotistadion.


Tuhkan viimeinen matka

Hautausmaan muistolehto on tavallisin paikka tuhkalle. Hautausmaan hoitaja poraa lapiollaan multaan reiän, ja siihen tuhka valutetaan.

Merimiehen tuhka on voitu sirottaa mereen. Muiden osalta säännökset ovat olleet tiukempia. Esim. omaan puutarhaan ei ole saanut sirotella tuhkaa. Nyt säännökset ovat hieman löysentyneet ja tuhkan saa sirotella yhteen paikkaan maanomistajan suostumuksella, mutta mitään hautapaikkaa siitä ei saa tehdä. Esim. Metsähallitus suhtautuu myönteisesti sirotteluhakemuksiin. Jotkut keskieurooppalaiset haluavat tuhkansa alppiniitylle tai Matterhornin huipulle, josta sen tuuli vie mennessään. Ranskassa tarjotaan ilmapallomatkaa, jonka aikana tuhkan voi sirotella metsän ylle.

Uurnaholvi eli kolumbaario on tuhkauurnien säilytystila. Uurnaholvit voivat sijaita esimerkiksi hautausmaan muurissa, kirkossa tai kappelissa. Yksi Suomen tunnetuimmista kolumbaarioista sijaitsee Helsingissä Kallion kirkossa. (wikipedia)

Jotkut ovat halunneet tuhkan tulivuoren laavavirtaan. Se merkitsee totaalista liittymistä Äiti Maahan.

Sveitsissä on yritys, joka tekee tuhkasta timantin. Avaruusraketteihin on otettu mukaan 5 gramman tuhkaputkiloita, jotka on lähetetty maailmankaikkeuteen joko ikuisesti kiertämään aurinkoa tai häipymään tähtien väliseen avaruuteen. Loputon matka ikuisuuteen.

Hampurin Ohlsdorfin hautausmaa on Chicagon hautausmaan rinnalla maailman suurin. Bussilinja vie päästä päähän.
Yhteisöhautapaikka Memento2.
Modernimpi Memento
Hautakivi, johon on kaiverrettu tuntemukset
Leijona vartioi Hagenbeckin eläintarhan perustajien hautaa.

Jaa Facebookissa
 

 

Lukijoiden kommentit (kommentit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä)
Kiitos koskettavasta kirjoituksesta.

Nuo kirjoituksessa mainitut esimerkit kuvastavat mielestäni ihmisten pelkoa hävitä kuolemassa olemattomiin. Tuota pelkoa koetetaan hallita sitten eri tavoin, kalliistikin. Liikemiehet ovat oivaltaneet tässä hyvän markkinaraon ja tietenkin uskonnolliset yhteisöt jopa sitä ennen. Monet niistä osaavat todella taitavasti hallita ihmisiä kuolemanpelolla.

Halloween on yksi tapa käsitellä kuolemaa, karnevalisoida se. En pysty päättämään, että etäännyttääkö tuo traditio kuoleman ajatuksesta vaiko tekee sen todellisemmaksi. Itse vierastan tuota tapaa.
  JuhaniV • 03.11.2012 08:51
Sinällään kaikella kunnioituksella kuolleita elollisia, ihmisiä ja muita kohtaan, ajankohtaisteksti luisui haudanvakavasti erään "Lähi-Idän Ihmemaan" uskomuksen luulojen pauloihin.

Miten niin elämä loppuu, kun yksi elävä kuolee? - Ei minusta vaan.

Elämähän on runsas kokonaisuus alkuja ja loppuja. Elollisia olioita, yksilöitä, ihmisiä, kasveja syntyy, elää ja kuolee - mutta kokonaisuus elää.

Ihmisenkin elämä on kokonaisuus, jossa on mukana muiden kuolemia. Elämämme aikana lukematon määrä muita elollisia syntyy ja kuolee, ruoaksemme, jotta me elämme. Ja kuollessame mekin voimme tehdä samoin, muitten elämän eteen.

Kannattaa muistaa se tosiasia, että me ihmiset emme ole omavaraisia. Me emme elä ilman muitten elollisten kuolemaa, sillä lähinnä vain kasvit ja bakteerit kykenevät tuottamaan elottomasta aineksesta, auringon avulla uutta elämän energiaa, ravintoa ja me kaikki muut elämme niiden elämän ja kuoleman varassa. Siksikin minusta ei ainakaan ole yhtään paha juttu, vaan päinvastoin todella reilua, että kasvien juuristojen kanssa elävät bakteerit popsivat minutkin kultuani parempiin suihin. Näin eläessäni ajattelen olevani silloin kuoltuani ihan juurevan hyvissä käsissä.

Ajattelen myös, ihan realistisesti ja kaikella kunnioituksella sitä, että pienet bakteerit uurastivat tällä planeetalla ja pitivät elämää yllä vähintäänkin 2/3 tuntemastamme elämän historiasta, miljardeja vuosia, olivat sinnikkäitä sissejä, syntyivät, elivät, kuolivat, kasvattivat elämän määrää, muuttivat vedestä happea ilmakehään, nostaen ilman happipitoisuuden alle 1%:sta nykyiseen yli 21%:iin. Ne taistelivat tappavaa auringon uv-säteilyä vastaan rantavesissä ja rakensivat mineraaleista itselleen asumuksia ja mahdollistivat sen, että tuosta ilmakehän hapesta syntyi myös otsonikerros, suojaamaan auringon uv-säteilyltä, jota muulle elämälle avautui mahdollisuus kehittyä ja nousta maille elämään. Myös meille. Jos niitä bakteereja ei olisi, täällä ei olisi elämää. Jos meitä ihmisiä ei olisi, täällä olisi elämää.
Meistä ihmisistä on vain kehittynyt aika kovia retostelijoita ja uskottelijoitakin.
Itse elämän mittakaavassa meillä ei ole siihen edellytyksiä, eikä meriittejä. Me emme ole vielä toistaiseksi kyenneet kehittämään elämälle mitään likikään yhtä merkittävää, kuin mitä yksisoluiset bakteerit ovat tehneet. Ei siis kannata sortua kuolemansa lähelläkään mihinkään itsesääliin eletyn elämänsä suhteessa muihin ihmisiin, sillä aina pikku bakteerit ovat panneet heitäkin paremmaksi kuitenkin.
Voi siis hyvin kuolla pistesijolla kans, muitten ihmisten lailla.

Mulla on pienenä haaveena elämässäni vielä joku päivä päästä katsomaan noita elämän alun, yhä samanlaisina eläviä bakteereja, jollekin niiden tunnetuista nykyelinpaikoista, Karibialle, Persianlahdelle, Australiaan. Saas nähdä.

Tämän lähemmäshän "ikuista elämää" emme pääsekään. Näitä eli täällä jo 5 miljardia vuotta sitten. Ihmiselle vaivattomin paikka nähdä ja tavata heitä on Länsi-Australiassa www.youtube.com
www.youtube.com www.youtube.com
www.youtube.com
Muistomerkki-kivettymiä heistä on kuitenkin kaikkialla maailmassamme.

Emmehän edes elä kokonaisuutena tätä koko elämämme aikaa. Ihmisen solut uusiutuvat noin 2 - 7 vuoden välein, luita myöten, hiuksissa ja kynsissä vielä paljon nopeammin. Kaiken kaikkiaan soluja uusiutuu päivittäin miljardeittain, vanhat solut kuolevat pois ja uusia syntyy. Karvaa syntyy valtava määrä; keskimäärin n. 11 km vuodessa - karvaisemmilla rutkasti enemmänkin! Sen kasvua ei juuri voi säädellä, mutta esim. lihassolujen kasvua tai aivojen muistirakenteita voi. Ihmisessä on 650 luustolihasta ja keuhkorakkuloiden yhteenlaskettu pinta-ala peittäisi tenniskentän!
Ihosoluja syntyy jopa 40 000 solua minuutissa. Pallitkin täyttyvät tavan takaa uusista miljoonista siittiöistä. Ihan kaikki solut eivät kuitenkaan uusiudu. Esim. silmän mykiön solut säilyvät sellaisina kuin ne ovat meillä syntyneet jo lapsena. Tutkijat ovat viime aikoina tulleet siihenkin tulokseen, että jopa aivojen solut uusiutuisivat. Omien solujemme lisäksi meissä pörrää iholla, suolistossa ja muissa paikoissa valtava määrä kanssaelämää, bakteereja. Koko paketti pannaan kasaan syntymästä, pääosin dna-rakennuspiirustuksilla. Levitämme eläessämme moninverroin itsemme kokoisen massan soluosiamme ympäristöömme.

Kuriositeettinä se, että naisen munasolu on ihmisen suurin solu, mutta miehen siittiö sen sijaan pienin solu. Elämä on siis varsin suhteellista, äärimmäisyydestä toiseen :P

Kun on erehdytty palvomaan "syntien sovitusta" kuolemantuomiolla tai itsemurhalla tappotuomiopuulla ja jääty sitten ikäänkuin viettämään päättymättömiä hautajaisia siihen keskittyen, unohtuu todellinen olennaisen arvokas asia, eli elämä.

Moniko murehtii syntymäänsä? - Ennen sitäkin oltiin "kuolleita", ei olemassa. Tai oli elämää yhtä lailla, kokonaisuutena, kuin kuoleman jälkeenkin. Jotkut meistä on niin brainwashattu pyörimään elämässä oman navan ympärillä, että kuuluminen suurempaan kokonaisuuteen ihan unohtuu.

En tiedä muista, mutta itse ainakin muistelen kuolleista läheisistä ja tutuista sitä kaikkea, mitä heidän kanssaan oli heidän eläessään. Ja minä ainakin olen iloinen ja hyvilläni siitä elämästä heidän kanssaan, enkä tunne mitään tarvetta keskittyä suruajan jälkeen ikuisesti suremaan heitä - koen että suremiseen keskittyminen murentaa heidän elämäänsä, joka kuitenkin on se olennainen asia heistäkin. Omasta mielestäni on parasta, heidän muistolleen, iloitakin elämästä heidän kanssaan, jopa yhä nauraa hyville sattumuksille, tapahtumille ja vitseillekin heidän kanssaan. Koen että heidän merkityksensä ja muistonsa on heidän elämässään, ei heidän kuolemassaan, eikä etenkään sen kuvitteellisessa jatkamisessa, jolloin heillä eletty elämä päättyi.

"Lähi-Idän Ihmemaan" uskomukset ja muutkin ovat sitten menneet tekemään pirullisen tempun ja luomaan luulon, että koko elämä olisi valmistautumista kuolemaan ja että kuoleman jälkeen "joutuisi tuomittavaksi" ja kaiken kamalana huippuna vieläpä vain kahteen vaihtoehtoon, joko ikuisiksi ajoiksi laulamaan virsiä uskovaisen kanssa tai sitten liiankin hottiin porukkaan mukaan.

Kyllä ne tuomiotkin, pahoista teoista on parasta tulla tässä ja nyt, elävässä elämässä, sillä muutenhan niitä pahoja tekoja ei millään ehtisi sovittamaan, hyvittämään - ei millään ehtisi kokea sitä hyvää oloa, mikä tulee, kun saa toiselta anteeksi vahingossa tai tarkoituksella tehdyt tekonsa. Toki kannattaa muistaa tuossa se, ettei yhtä oikeaa ja yhtä väärää monestikaan ole, vaan on omia ja toisten tarpeita ja näkökulmia, eikä toisen vääräksi hänelle kokema ole aina ehdottomasti väärä teko itseltä. Elämä kun on paljolti myös välttämättömiä kompromisseja.

Tietääkseni tämä pyhäinpäivä, kuolleitten muistopäivä, jopa "pyhäin _miesten_ päiväksi" tituleerattu, Skandinaviassa ja Euroopassa ei pohjaa alunperin kristinuskomukseen, vaan ajankohdan perustana on juhlayhdistelmä sadonkorjuuajan päättymisestä, sadonkorjuujuhlinta, huoahdusaika työuurastuksesta maanviljelyn kesäajan jälkeen, sekä ajatus siihen liittyen, että silloin edesmenneet tulevat kuolemasta päiväksi myös juhlimaan elävien pariin - ja siksi tänä aikana kaikkia olisi kohdeltava hyvin, koska ei tiedä varmaksi, onko toinen elävä vaiko edesmennyt, jota ei pitäisi suututtaa.

Ajankohdan juhla on siis painottunut juhlintaan, sadonkorjuujuhlaan, johon on tuotu edesmeenneetkin ajatuksellisesti mukaan juhlimaan. Tänä ajankohtana siis syötiin hyvin, juhlittiin ja oltiin erityisen hyviä kanssaihmisille.

Mutta sitten, koska "Lähi-Idän Ihmemaan" uskomus painottuu vähemmän estoitta juhlimiseen, vähemmän iloitsemiseen riemumielellä, se omi tämän juhla-ajankohdankin omiin tarkoituksiinsa ja typisti tämän hartaaksi juhlaksi, jossa ei niinkään juhlita elämää, eikä ruokaa todellisen elämän ylläpitäjänä, vaan elävät viedään ajatuksissa kuolleiden luokse. Eli täysin päinvastoin, kuin sadonkorjuujuhlassa iloitseminen elämän ravinnosta ja elämästä on perinteisesti ollut.

Uutisessa on tekstiä, jossa perusteitta tehdään eroa lapsellisen ja lapsettoman kuolemasta - kyllä kummallekin kuolema on ihan samanlainen asia, eli ajankohta, jossa luonnollinen elämä kohtaa luonnollisen kuoleman. Kannattaa muistaa, että jos lapseton kokee, ettei jälkeläisiä jää, niin lapsellisellehan voi olla yhtä vaikeaa taas puolestaan erota niistä jälkeenjäävistä - eli tuossa kuolemisen vaikeudessa "puntit ovat aika tasan" kuitenkin. Ja kummankin jälkeen elämä silti jatkuu. Yksi eliö ja ihminen on arvokas ja toisaalta elämä on yhtä kuin kaikkien eliöiden ja ihmisten elämä. Eli ollaan ainutkertainen osa kokonaisuutta.

Se ajatus, uskomus, että eräs joku ihminen olisi sovittanut kaikkien synnit kuolemantuomiolla tai itsemurhalla, itsekohtaisesti, on hieman perverssi - sillä mitä hyötyä on syntien tekemisten sovittamisesta, anteeksiannosta vain syntien tekijälle itsekeskeisesti, kun syntien uhreista ei puhuta mitään? Sovittamisen ja hyvittämisen pitäisi kyllä kohdistua syntien teon kohteiisin, uhreihin ja anteeksianto olisi hyvä saada heiltä, eikä yrittää hankkia sitä ulkopuolisilta tahoilta, tai peräti mielikuvitusolennolta synnintekijälle itselleen. Itse vierastan juuri tuon perverssin ja äärimmäisen itsekeskeisen ajattelumallin takia tuota "Lähi-Idän Ihmemaan" uskomuksen aatetta. Siinä on omanapaisuus mennyt äärimmilleen.

Sitten, koska on tosiasia se, että ihminen on vain kerran oikeasti lapsi ja nuori, minusta on typerä ajatus koko ikuinen elämä - sillä käytännössähän se tarkoittaa sitä, että oikeasti lapsia ja nuoria olisi koko ajan vain vähemmän ja vähemmän ...
- enkä ainakaan itse halua uskotella niin "julmaan" maailmaan nuoria kohtaan, yhä suuremma ja suuremman porukan olemiseen oikeasti nuorten perään, heidän nuoruuttaan edesvastuuttomasti anastamassa.

Kun ajattelee järjen kanssa, hoksaa myös helposti että "ikuinen elämä" täyttyisi vain enemmän ja enemmän rutiineista, joiden tiedämme olevan pidemmän päälle melko epämotivoivia elämästä todella nauttimiseen - ja ikävimmillään jopa aiheuttavan ja lisäävän huonoa elämää muitten elämää kohtaan.

Tosiassa maailmassammehan ei ole yhtään mitään ikuista, vaan kaikki on ja on ollut tietyn, erinäisen pituisen ajan. Itse en ainakaan keksi edes, mitä parempaa ikuisessa jonkin olemisessa olisi, verrattuna kehittymiseen ja uusiutumiseen nähden.

Ihan kaikki meistä myös tekevät elämässään paljon ainutkertaisia asioita, joista jää jälkeä, eli sen varaan on helppo laskea ihan jokaisen.
Muhammed, Leonardo da Vinci, Katariina Suuri, Mahatma Gandhi yms ovat jääneet tietyistä asioista maailmanhistoriaan - mutta tietääkseni itselläni on ollut mukavammat vanhemmat kuin heillä, itse ainakin olen rakastellut nautinnollisemmin, kuin mitä olen koskaan mistään lukenut heidän rakastelleen. Tietääkseni olen tavannut mukavampia ihmisiä, kuin mitä olen mistään lukenut tai kuullut heidän tavanneen. Enkä noistakaan ilosta haluaisi vaihtaa paikkaa heidän kanssaan.

Jos tavoittelee "ikuista elämää" tai elämän aloittamista vasta kuoleman jälkeen tai jossei arvosta elämän erilaisia asioita, siinä voi helposti käydä niin, että elämä jää elämättä ja nauttimatta.

Itse en yhdy tähän uutisessa esitettyyn ajatukseen: "Yhteisöllisyyden väheneminen hautajaisissa on valitettavaa. "Siunattu lähiomaisten läsnäollessa". Hautajaiset on jälkeenjääneiden tilaisuus, ja aina olisi toivottavaa, että oikea ja aito ystäväpiiri saataisiin koolle."

Sillä, mitä merkitystä tuolla on? Luoda arvostusta ruumiille, kuolleelle?
Tai jopa palvoa hänen kuolemaansa.
Kyllä se yhteisöllisyys on parasta ja viisainta löytyä elämässä, ihan siksikin että kuolleen jälkeen vielä eläville jää muistoja siitä elämästä kuolleen kanssa, silloin kun hän eli, eikä muistoksi jää porukka hänen hautajaisistaan. Tai sillä ei ainakaan ole kuolleelle yhtään mitään merkitystä. Muistoksi kuolleesta, elämään yhä jääneille, on parasta jäädä ilo kuolleen elämästä, eikä kääriytyä suruun kuolemasta, koska siinä kuolemassa on täysin turhaa alkaa piehtaroimaan, koska se on asias, joka ei siitä miksikään muuksi enään muutu, ei millään elämällä.

Erityisesti "Lähi-Idän Ihmemaan" uskomuksessa on aivan hirvättävän paljon kaikkea "juhlintaa" ja palvontaa kuolemaan liittyen. Se on varsin hirvittävä asia - sillä elämään soisi kuuluvan aitoa iloa, ihan mielinmäärin. Iloitkaamme siis elämästä, arvostakaamme elämää, jopa palvokaamme elämää, yhteistä elämää - sillä kaikella on konkreettista merkitystä, elämälle. Ja aivan jokainen voi vaikuttaa yhteiseen elämäämme ja sen jatkumiseen.

Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.

Kommenttia muokattu: 04.11.2012 klo 17:37
  human • 04.11.2012 15:38
Kommentoi juttua:

Kommentti näytetään vasta ylläpidon hyväksyttyä sen - mikä ei välttämättä tapahdu ensi tilassa. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan automaattisesti.




Keskity kommentissasi jutun aiheeseen. Sivuston keskustelufoorumi on "sivupolkuja" varten. Kirjoita tiiviisti. Älä jankkaa, vaan etsi uusia näkökulmia. Kunnioita muita, vaikka olisitte eri mieltä - asiat riitelevät, eivät ihmiset. Vältä tahallista provosoimista. Älä provosoidu, äläkä anna "samalla mitalla takaisin". Ylläpito pidättää oikeuden päättää kommenttien julkaisusta.

Nimimerkki
Roskapostisuoja: mikä päivä tänään on? (suomeksi, pikkukirjaimin)



 
SINUIKSI - Valtakunnallinen tuki- ja neuvontapalvelu

Palvelu on tarkoitettu kaikille, joiden mieltä askarruttaa oma tai läheisen seksuaalinen suuntautuminen (mm. bi-, homo- ja panseksuaalisuus tai lesbous) ja sukupuolen moninaisuus (mm. inter-, muun-, ja transsukupuolisuus, transvestisuus, gender- tai queer-identiteetit) tai muut aihepiiriin kuluvat kysymykset.

Palvelu on osoitteessa www.sinuiksi.fi

Yhteistyössä
Katso myös nämä
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy