Puolassa pride-tapahtumia - kielloistakin huolimatta

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren

Puolassa homokysymys on vaikea, ja kansalaismielipide on voimakkaasti jakautunut. Puola on konservatiivinen ja katolinen maa, jossa Vatikaanin sana painaa vahvasti. EU-parlamentti on ojentanut mm. Puolaa seksuaalivähemmistöjen syrjinnästä, joka todennäköisesti pakottaa viranomaiset ottamaan huomioon homojen oikeuden ilmaista mielipiteensä. Erityisesti Saksalaiset GLBT-järjestöt ovat ryhtyneet painostamaan Puolaa.

Varsova

Varsovan pride-paraati järjestetään 10. kesäkuuta. Kaupungin johto ei ole antanut kulkueelle lupaa. Se perustelee kieltoa sillä, ettei kulkueväen turvallisuutta voida taata. Kaupunkiin ja samalla tapahtumaan odotetaan runsaasti ulkomaalaisia tukijoita, joka pakottanee poliisit suojelemaan kulkuetta. Ulkomaalaisten joukossa lienee myös arvostettuja poliitikkoja mm. Saksasta.

Krakovassa marssittiin luvan kanssa

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Krakovassa marssittiin perjantaina 28.4. muutaman sadan ihmisen voimalla otsikolla "marssi suvaitsevaisuuden puolesta". Mukana oli paljon ulkomaisia vieraita. Kulkue sai kimppuunsa joukon radikaaleja, mutta mellakkavarusteinen poliisi onnistui estämään pahimmat hyökkäilyt. Vastustajat saivat kumminkin heitettyä kananmunia ja kiviä kulkueen sekaan. Kaupungin päättäjät olivat hyväksyneet tapahtuman.

- paradarownosci.pl
- Keskustelua Puolan tilanteesta
- Uutinen: Puolan tulevan pääministerin mukaan homous on luonnotonta (15.10.2005)
- Uutinen: Varsovassa myrskyisä pride (13.6.2005)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!