Puistojuhla ja pullonkerääjät

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
  • 11

Samaan aikaan kun pride-kulkue vyöryi läpi Helsingin keskustan, toinen kulkue seurasi mukana kadun reunoilla muovikasseineen. Ulkomaiset pullonkerääjät saapuivat puistoon eikä se sujunut ilman ongelmia.

Edellisinä vuosina rinnakkaiselo sujui joten kuten, mutta tänä vuonna pride-puisto oli täpö täynnä. Tölkkien kerääjät puikkelehtivat ihmismassan keskellä, veivät tavaroiden seasta kysymättä puolillaan olevia tölkkejä ja pulloja ja monen mielestä tunkeutuivat ihmisten yksityiselle alueelle, liian lähelle.

Helsinki Pride -orgnisaatiosta kerrotaan, että tilannetta seurattiin ja jossain vaiheessa turvallisuudesta vastannut Securitas pyysi neuvottelua. Oli tullut valituksia ja oli tehty ilmoituksia kadonneista kännyköistä ja käsilaukuista. Suuren ihmisjoukon keskellä omien tavaroiden vahtiminen oli hankalaa.


Securitaksen edustajat ilmoittivat, että jos valituksia tulee tarpeeksi, heidän on puututtava jotenkin tilanteeseen, koska muuten heiltä syytetään siitä, etteivät ole tehneet työtänsä kunnolla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pullonkerääjät poistettiin juhla-alueelta. Joitakin pysäytettiin puoliväkisin, kun he kiertoteitä sitkeästi yrittivät puistoon. Kaikki puiston sisäänkäynnit suljettiin pullonkerääjiltä. Securitas oli kertonut, että ongelmia on tullut muillakin festivaaleilla. Maailma Kylässä -festareilla kerääjiä ei päästetty tänä vuonna koko alueelle, koska edellisenä vuonna oli varastettu paljon lompakoita, joita löytyi tyhjennettyinä lähialueelta.

Helsinki Priden mukaan kyseessä ei ollut etniseen syntyperään tai ulkonäköön liittyvä valikointi, vaan kaikkia pullonkerääjiä olisi kohdeltu samalla tavalla varkaustapausten jälkeen. Puistojuhlan loputtua kerääjät olivat mukana siivoamassa puistoa. Heille jaettiin jätesäkkejä ja heistä oli apua puiston siivoamisessa.

11 kommenttia

Niin kauan kun keräjäläiset ja köyhät ovat kivoja ja auttavaisia, se on Setan mielestä ihkua. Onpa asenne!

Mistäpä kukaan edes tietää oliko kejäläisten joukossa hlbt-ihmisiä? Jotka siksi, että ovat köyhiä, kerjäläisiä, suljetaan ulos "meidän kivasta puistopartystä"? Näinkin tämän voi nähdä.

Kuulun itse hlbt-ihmisiin, mutta suhtaudun hyvin kriittisesti Setan tuottamaan asennevammaisuuteen kielteisesti leimattuja ihmisryhmiä kohtaan.

Ongelmalle olisi hyvillä ihmissuhdetaidoilla ollut aivan varmasti muitakin vaihtoehtoisia ratkaisuja kuin poissulkeminen. Häätäminen. Ongelma oli se, että kerjäläiset näkyvät. Ovat olemassa.

Varkaus on varkaus, tietenkin. Hgissä se jo tavallista, etenkin ruuhkassa tai paikoissa jossa on paljon ihmisiä. Syyllinen lompakon katoamiseen voi yhtä hyvin olla naapuriviltillä loikoileva juhlija kuin kerjäläinenkin.

Elämme hyvin voimakkaasti eriarvoistuneessa yhteiskunnassa ja en toivoisi Setan olevan sellainen ihmisoikeusjärjestö joka ei ota kantaa eriarvoistumiskehitykseen. Se koskee myös hlbt-ihmisiä jotka eivät edusta tätä "kunnollista" ja kivaa homoa vaan inhottavaa köyhää.
Mimmi, mitäs sinusta sitten olisi pitänyt tehdä? Hyväksyä taskuvarkaudet ja antaa pullonkerääjien liikkua ahtaalla alueella nappaillen niin tyhjät kuin puolityhjätkin pullot mukaansa lupaa kysymättä? Nythän jutun mukaan pullonkerääjät pääsivät jälkikäteen alueelle keräämään ne pullot, jotka ihmiset olivat halunneet jälkeensä jättää. Tuskinpa tässä muutenkaan Setan toimesta mitään linjaa otettiin, vaan vartiointiliike joutui reagoimaan häiritsevään ja rikolliseenkin toimintaan alueella.

Sille nyt ei voi mitään, että muutama musta lammas leimaa helposti koko lammaslauman. Itse ainakin haluaisin silti nauttia porkkanoita osana pupulaumaa ilman että lampaat tunkevat joka puolelta hakemaan naatteja ja puolisyötyjä porkkanoita.