Professori kirkkohallituksen avioliittoselvityksestä: "keittiöjuridiikkaa"

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Kirkon piirissä toimivan Tulkaa kaikki -liikkeen Helsingissä lauantaina 22. lokakuuta järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin muun muassa erilaisten laintulkintojen synnyttämästä tilanteesta sukupuolineutraalin avioliittolain suhteen, kerrotaan maanantaina julkaistussa tiedotteessa.

Piispainkokous ja kirkkohallitus ovat uuden avioliittolain vaikutuksista antamissaan kannanotoissaan katsoneet, että papeilla ei olisi oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja jatkossakaan. Helsingin hiippakuntavaltuuston mielestä vihkimisille taas ei ole estettä.

Siviilioikeuden professori Urpo Kangas pitää kirkkohallituksen tiistaina julkaisemaa avioliittolakiin liittyvää oikeudellista selvitystä juridisesti heiveröisenä.

- Selvitys ei ole juridisesti korkeatasoinen, Kangas sanoi alustaessaan asiasta lauantaina Helsingissä.

Kirkkohallituksen selvityksessä esitetty tulkinta on muutenkin jakanut näkemyksiä. Selvityksen hyväksyneen kirkkohallituksen täysistunnon kaksi jäsentä, kirkkoherra Kalervo Salo ja kv-asiantuntija Tarja Kantola jättivät päätökseen eriävän mielipiteen, jossa kiinnitettiin huomiota kirkon jäsenten tasa-arvoisen kohtelun näkökulman sivuuttamiseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Helsinkiin kokoontuneet papit ja maallikot pitivät tärkeänä, että avioliittolain vaikutuksista käydään tosiasioihin perustuvaan keskustelua eikä ristiriitoja lakaista maton alle erilaisin puutteellisin selvityksin, ja keskiöön tulee nostaa kirkon jäsenten oikeudet ja yhdenvertainen kohtelu.

Professori Kangas pitää kirkkohallituksen selvitystä "keittiöjuridiikkana"

Kankaan mukaan kirkkohallituksen käsitys juridisesta hierarkiasta on virheellinen. Hän katsoo, että kirkkohallitus nostaa kirkkokäsikirjan juridisessa hierarkiassa perustuslain yläpuolelle väittäessään, että käsikirjan sukupuoliin viittaavat sanat riittäisivät oikeuttamaan perustuslain ja avioliittolain määräysten sivuuttamisen. Perustuslaissa säädetään ihmisten yhdenvertaisuudesta. Avioliittolaki ei 1.3.2017 lähtien erittele avioliittoon aikovien henkilöiden sukupuolia. Kangas totesi, että oikeudellisesta näkökulmasta käsikirja on eräänlainen opas, jonka mukaan kirkolliset toimitukset suoritetaan.

Kangas kiinnitti huomiota kirkkohallituksen käsitykseen, jonka mukaan "papilla ei ole yleistä vihkimisoikeutta".

- Tämä on merkillistä, koska laissa nimenomaan todetaan, että on. Kirkkohallitus soveltaa tässä keittiöjuridiikkaa. Ei voi olla virassa olevaa pappia, jolla ei olisi oikeutta vihkiä, sanoi Kangas.

Kangas tähdensi myös, että koska papin vihkioikeuden antaja ei ole kirkko vaan valtio, kirkolla ei edes periaatteessa ole oikeutta rajoittaa papin oikeutta ja velvollisuutta vihkiä. Rajoitus olisi mahdollinen vain, jos kirkolla itsellään olisi asiasta laintasoinen määräys. Tällaista määräystä ei ole. Virkavelvollisuudesta kieltäytyminen taas voi hänen mukaansa johtaa jopa syytteeseen syrjintärikoksesta.

Kankaan mielestä kirkon olisi viisaampaa ratkaista suhteensa avioliittolakiin itse kuin jättää se syyttäjien ja tuomarien varaan. Ratkaisu olisi hänen mukaansa se, että kirkko alkaisi noudattaa avioliittolakia normaaliin tapaan eli vihkisi sitä pyytävät parit, mutta jättäisi viranhaltijoille myös mahdollisuuden kieltäytyä vihkitoimituksesta.

Kankaan mukaan kirkon olisi syytä "ojentautua ja ymmärtää, että avioliittolaki on Suomen voimassa olevaa oikeutta ja sitä on syytä noudattaa". Avioliittolaki ei tule palaamaan vanhaan malliinsa, Kangas sanoi.

Ennen kuin kirkko ryhtyy minkäänlaisiin rankaisutoimiin avioliittolakia noudattavien pappien rankaisemiseksi, sen tulisi Kankaan mukaan miettiä, onko se valmis kantamaan myös seuraukset.

- Lähteekö kirkosta silloin tuhansia vai kymmeniä tuhansia, Kangas kysyi.

Lauantaina Alppilan kirkossa Helsingissä pidetyn seminaarin järjestäjä oli Tulkaa kaikki -liike. Se kertoo verkkosivuillaan olevansa vuonna 2005 perustettu kirkon uudistusmielisten jäsenten ja ystävien yhdysside. Tulkaa kaikki -liike kertoo haluavansa herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.

tulkaakaikki.net

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!