Prince on kuollut

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 17
Prince (kuva: Olivia Harris / Reuters / Lehtikuva)

Maailman tunnetuimpiin kuuluva muusikko ja lauluntekijä Prince Rogers Nelson kuoli torstaina 21. huhtikuuta kotonaan Paisley Parkissa Chanhassenissa Minneapolisissa 57-vuotiaana.

Prince oli syntynyt Minneapolisissa 7. kesäkuuta 1958. Princeä pidetään yhtenä rhythm & bluesin ja popmusiikin merkittävimmistä vaikuttajista.

Princen suhtautuminen hlbti-kysymyksiin on hämärän peitossa, ja tiedossa on vain yksittäisiä viitteitä aihepiirin suhteen. Toisaalta taiteilijan omasta seksuaalisesta suuntautuneisuudesta liikkui monenlaisia huhuja ja arveluja. Prince oli kahdesti avioliitossa, ja hänen ainoa lapsensa kuoli pian syntymän jälkeen.

Prince antoi haastatteluita hyvin harvoin, eikä hän päästänyt tiedotusvälineitä lähelleen.

Esimerkiksi vuonna 1980 julkaistun, kolmannelta albumiltaan Dirty Mind löytyvän Uptown-kappaleen sanoituksissa Prince käsittelee kapeakatseisuutta, ennakkoluuloisuutta ja rasismia kielteisinä ilmiöitä. Kappaleen sanoituksessa esiintyy myös homoseksuaalisuus. Vuonna 1981 julkaistun neljännen, Controversy -albumin nimiraidalla käsitellään myös homoseksuaalisuutta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuonna 2008 The New Yorker -lehden haastattelun mukaan Prince suhtautui kielteisesti samaa sukupuolta olevien avioliittoja kohtaan, Raamatun teksteihin vedoten. Adventistitaustainen Prince oli liittynyt vuonna 2001 Jehovan todistajiin. Sittemmin Princen lähipiiristä kuitenkin väitettiin taiteilijaa siteeratun haastattelussa väärin.

Prince nousi maailmantähdeksi kappaleillaan 1999 ja Purple Rain. Lisäksi Little Red Corvette, Cream ja When Doves Cry olivat hänen suuria hittejään. Suomessa Prince esiintyi kerran, vuonna 2011.

PinkNews: Singer Prince dies at home in Minnesota, aged 57
The New Yorker: Soup With Prince
perezhilton.com: Prince Was Misquoted, The Singer´s Camp Claims

17 kommenttia

Lehdistölle vaiteliaan Princen suhtautuminen hlbti-kysymyksiin löytyy hänen musiikistaan, lyriikoista. Princellä oli useita viitteitä homoseksuaalisuuteen varsinkin uransa alkuaikoina, siinä missä ylisti kaikenlaista seksuaalisuutta ylipäätään. "Am I black or white, am I straight or gay?" (Controversy), biseksuaalisuus ja transvetismi "When You Were Mine" tai johonkin vielä määrittelemättömään "I'm not a woman, I'm not a man, I am something that you'll never understand" (I Would Die 4 U). Hän jopa suunnitteli levyn pseudonyymilla Camille, biisi If I Was Your Girlfriend päätyi Sing Of The Times levylle.
Prince ylisti naisia ja kirjoitti heille lauluja samaistuen heihin (Bangles "Manic Monday") ja tuotti levyjä (Vanity 6). Korkeat korot eivät välttämättä olleet tapa samaistua naisiin, vaan toivat lisää pituutta. Erityisen läheisiä olivat Revolution bänditoverit Wendy&Lisa (Wendy Melvoin ja Lisa Coleman) ovat pariskunta, aiviossa 20 vuotta. Lapsuudesta asti toisensa tunteneet muusikot työskentelevät vieläkin yhdessä.


RIP genious!