Presidentti Putin: Homot ovat tervetulleita Sotsiin, mutta "jättäkää lapset rauhaan".

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 19

Venäjän presidentti Putin puhui perjantaina Sotsin talviolympialaisten vapaaehtoisryhmälle. Hän totesi, että homot voivat rauhassa osallistua kisoihin, mutta "jättäkää lapset rauhaan".

Viime vuoden kesäkuussa Putin allekirjoitti lain, joka kieltää homoseksuaalisuuden mainostamisen alaikäisille. Lain kannattajat ovat sitä mieltä, että laki suojaa alaikäisiä vahingollisilta vaikutuksilta. Vastustajat pitävät lakia keinona rajoittaa sananvapautta ja keinona estää Venäjän homoyhteisön toimintaa.

Homoseksuaalisisa tekoja ei Venäjän laissa ole kriminalisoitu, joten homot voivat osallistua rauhallisin mielin kisoihin, kunhan jättävät lapset rauhaan.

Hieman aikaisemmin Putin oli vakuuttanut, että ketään ei syrjitä esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen perusteella, vaan kaikki ovat lämpimästi tervetulleita kisoihin.

Putinin vakuutteluista huolimatta Venäjän sisäministeriö, jonka alaisuudessa poliisivoimat toimivat, on vannonut käyttävänsä lakia myös olympialaisten aikana. Kaikenlaisille mielenilmaisuille on asetetty tiukat rajat. Niille on lupa pikkukaupungissa, joka on 12 km etäisyydellä olympialaisten tapahtumapaikoilta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yhdysvaltain presidentti Obama ei aio osallistua kisoihin. Hän on nimennyt kaksi entistä urheilijaa maan olympiavaltuuskuntaan. Päätöksiä pidetään Obaman suorana kannanottona Venäjän homolakeja vastaan.

***

Kuuluisa brittinäyttelijä ja homoaktivisti Stephen Fry on ilmaissut kiivaasti kantansa Venäjän homolakeja vastaan. Sotsin talviolympialaisia hän vertaa natsisaksan vuoden 1936 kesäolympialaisiin, jonka piti olla silloin Hitlerin henkilökohtaisen mahdin näyttö maailmalle natsismin erinomaisuudesta. Samalla Fry syyttää Putinia homojen tekemisestä syntipukeiksi, aivan kuten Hitler teki juutalaisille.

Viime vuonna Stephen Fry lähetti Olympiakomitealle avoimen kirjeen, jossa hän vaati kisojen siirtoa pois Venäjältä.

Uutistoimisto RiaNovostin uutinen Putinin puheesta

19 kommenttia

  • 1 / 19
  • puppeliassi
  • 18.1.2014, 19.55
Lupaan putinille että homot jättävät lapset, eläimet ja naiset rauhaan, miehet sitten on asia erikseen ;)
Tällä kommentillaan Putin osoittaa joko täydellisen tietämättömyytensä taikka haluttomuutensa edes koettaa ymmärtää homoseksuaalisuutta. Venäjän valtaapitävät tarvitsevat tällä hetkellä kunnollisen syntipukin. Se on homo.

Mitä tapahtuu sen jälkeen kun kisat on kisailtu. Muutokset ovat olleet huolestuttavia ja ilmapiiri homoja kohtaan pelottava. Tulevaisuus ei näytä hyvältä.