Postimees: Viron oikeuskansleri haluaa Viroon rekisteröidyn parisuhteen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Viron perhelainsäädännön mukaan avioliitto on mitätön, jos osapuolina on kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä. Oikeuskansleri Indrek Tederin mukaan tämä ei ole ristiriidassa maan perustuslain kanssa. Sen sijaan samaa sukupuolta olevien parisuhteita koskevan lainsäädännön puuttuminen ei ole harmoniassa perustuslain kanssa. Asiasta kertoo sanomalehti Postimees verkkosivuillaan.

Oikeuskanslerin näkemyksen mukaan Virolla ei ole perustuslakiin tai kansainvälisiin velvoitteisiin perustuvaa syytä laillistaa avioliittoa myös samaa sukupuolta oleville pareille. Sen sijaan Teder kehoittaa oikeusministeri Kristen Michalia aloittamaan samaa sukupuolta olevien henkilöiden kumppanuutta koskevan lakiesityksen valmistelun.

Oikeuskansleri tutki SEKY:n (Seksuaalvähemuste Kaitse Ühing) pyynnöstä parisuhdelainsäädäntöä, eikä hän nähnyt nykyisen perhelainsäädännön olevan ristiriidassa perustuslain kanssa. Avioliitto on Virossa mahdollinen vain naisen ja miehen välillä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoo, että esimerkiksi perinteisten perhearvojen suojeleminen on painava peruste sallia eriarvoinen kohtelu seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty yleissopimus ei velvoita maita laillistamaan samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittoa, ja tämä kysymys on jätetty valtioiden sisäiseksi asiaksi.

Oikeuskansleri Tederin käsityksen mukaan tällä hetkellä ei Viron oloissa olla valmiita laajentamaan avioliittoinstituutiota samaa sukupuolta oleviin pareihin, mutta perustuslaki ei sellaiseen kuitenkaan aseta esteitä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

SEKY pyysi oikeuskansleria myös arviomaan tilannetta, jossa samaa sukupuolta oleva pari on solminut ulkomailla avioliiton. Oikeuskanslerin mukaan EU:n kansalaisten liikkumisvapaus laajentaa perheenjäsenen suojaa myös samaa sukupuolta oleviin pareihin. Siitä ei kuitenkaan voi johtaa velvollisuutta tunnustaa muualla solmituta avioliittoa.

Ulkomaiset avioliitot katsotaan päteviksi, jos ne on solmittu kyseisen maan lainsäädännön mukaisesti. Mutta jos liiton tunnustaminen johtaisi ristiriitaan Viron oikeuden keskeisten periaatteiden kanssa, menee Viron lainsäädäntö edelle.

Kaiken kaikkiaan oikeuskanslerin mielestä Viron nykyinen lainsäädäntö ei oikeuskanslerin mukaan suojaa riittävästi yhdessä elävän parin oikeuksia. Viron lainsäädäntö ei tunne avioliiton lisäksi muita parisuhdemuotoja, joten samaa sukupuolta olevat parit ovat eri sukupuolta olevien parien kanssa eriarvoisessa asemassa.

Postimees: Õiguskantsler: samasoolistel peab olema võimalus kooselu registreerida
Delfi.ee: Õiguskantsler soovitab samasooliste partnerlussuhted reguleerida

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!