Pirjo Honkasalo ja Kersti Juva saavat taiteilijaeläkkeen

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 2

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt taiteilijaeläkkeen 59 hakijalle. Taiteilijaeläkkeen saajien joukossa ovat elokuvataiteilija Pirjo Honkasalo ja kääntäjä Kersti Juva.

Täyden taiteilijaeläkkeen suuruus on 1 319,06 euroa, ja sen saa 43 hakijaa. Osaeläkkeen, eli puolet täydestä eläkkeestä, saa 16 taiteilijaa. Eläke myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta esittävänä ja luovana taiteilijana. Taiteilijaeläkkeitä on myönnetty nykyisessä muodossaan vuodesta 1974 lukien. Elinikäistä taiteilijaeläkettä maksettiin vuoden 2013 lopussa 1056 taiteilijalle.

Juvaa pidetään yhtenä Suomen huomattavimmista ja tuotteliaimmista englanninkielisen kirjallisuuden kääntäjistä. Juvan ensimmäinen suuri käännöstyö oli Taru sormusten herrasta, yhdessä Eila Pennasen kanssa. Hän on suomentanut lähes kokonaisuudessaan Tolkienin tuotannon. Juvan käännöstöihin kuuluu myös radion Knalli ja sateenvarjo -kuunnelma. Vuonna 2008 Juva sai viisivuotisen taiteilijaprofessorin viran. Kersti Juva on rekisteröidyssä parisuhteessa teologian tohtori Juliette Dayn kanssa. Juva on toiminut myös Setan varapuheenjohtajana 1980-luvun puolivälissä.

Monin tunnustuksin palkittua Honkasaloa pidetään yhtensä merkittävimmistä eurooppalaisista dokumenttielokuvien ohjaajista. Hän on toiminut taiteilijaprofessorina vuosina 2001–2006. Honkasalon puoliso on kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja Pirkko Saisio.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Korjaus 2.7.2014 klo 8.30: Kersti Juva on toiminut Setan varapuheenjohtajana.

Opetus- ja kulttuuriministeriö: 59 uutta taiteilijaeläkettä
Kersti Juva, taiteilijaprofessori

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • Jorma Hentilä
  • 2.7.2014, 0.37
Onnittelut Kersti Juvalle ja Pirjo Honkasalolle ja myös teatteriohjaaja Mikko Roihalle, josta tuli taiteilijaprofessori.

Sellainen pieni korjaus uutiseen, että Ketti toimi Setan varapuheenjohtajana.
  • 2 / 2
  • Onnellinen mies
  • 2.7.2014, 10.16
Kaikesta mielestäni, sielustani ja sydämestäni ONNITTELUNI Pirjo Honkasalolle Teille myönnetystä valtion taiteilijaeläkkeestä, sekä kerran vielä kiitokseni monista upeista elokuvista ja dokumenteista joita olette ohjannut. Ja vaikka tämä onkin jo aikaisemmin ( Teille kiireisellä lentokentällä 28.05.2014 ) sanomani toistoa, niin sanon vieläkin: Onnea elämään Teille ja perheellenne. Teidän sympaattinen, lämpimän upea, ääni ja kaunis katse ovat elämää voimauttavia!

Menestystä Teille niin työhön kuin elämäänkin!