Pinkit yrittäjät verkostoituvat

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren
  • 13

Joukko seksuaalivähemmistöihin kuuluvia yrittäjiä oli satunnaisesti jo pidemmän aikaa pohtinut pinkkien yrittäjien tapaamisen järjestämistä. Tuttavapiirissä ja tutun tuttuina oli muita hlbti-vähemmistöihin kuuluvia yrittäjiä, joten ihan harvinaisesta ilmiöstä ei pitäisi olla kyse. Tapaamisen myötä olisi kenties mahdollista jotenkin verkostoitua.

Viimein Helsinki Pride 2014 -tapahtuman yhteyteen pari aktiivia päätti järjestää yrittäjien kokoontumisen - ja katsoa tulisiko yhtään asiasta kiinnostunutta paikalle.

Ensimmäiseen tapaamiseen ilmaantui parikymmentä yrittäjää.

Kesän 2014 priden jälkeen yrittäjiä on kokoontunut vaihtelevalla kokoonpanolla kuukausittain. Tapaamispaikaksi vakiintui Hugo’s Room ja ajankohdaksi kuukauden ensimmäinen arkitiistai. Toukokuussa yrittäjät tapaavat Café Cavalierissa.

Ranneliike.net kävi tammikuun tapaamisessa ottamassa selvää siitä, millaisesta toiminnasta on kyse ja utelemassa millaisia suunnitelmia sateenkaaren värejä tunnustavilla yrittäjillä on. Paikalla oli kymmenpäinen joukko yrittäjiä.

- Vaihtamassa kuulumisia ja pitämässä pientä hengähdystaukoa arjen kiireiden keskellä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Henkilökohtaisten kuulumisten vaihtamisen ohella tarjolla on myös vertaistukea: puhutaan yrittämisen arjesta, vaihdetaan kokemuksia, puidaan haasteita ja jaetaan myönteisiä kuulumisia. Tai annetaan neuvoja vaikkapa siitä, miten yritys pistetään pystyyn.

Keitä Pinkit yrittäjät ovat?

Pinkit yrittäjät pyörittävät niin yhden hengen toiminimiä kuin isompiakin yrityksiä. Mukana on laaja kattaus erilaista osaajia: esimerkiksi sisustamisen, pihasuunnittelun, rakentamisen, vaatetusalan, taloushallinnon, it-alan, kielten sekä terveys- ja hyvinvointipalvelujen ammattilaisia. Mukana on myös kahvila- ja kirpputoriyrittäjät.

Pääosa nyt mukana olevista yrittäjistä on pääkaupunkiseudulta, mutta sosiaalisen median kautta aktiivisia yhteyksiä on muuallekin Suomeen. Toistaiseksi toimintaan osallistuneet ovat pääasiassa homomiehiä, mutta muutkin hlbti-vähemmistöihin kuuluvat yrittäjät ovat yhtäläisesti tervetulleita.

Pinkkinä yrittäjänä

Viime vuosikymmeninä on puhuttu seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ostovoimaan viitattaessa pinkistä rahasta. Erityisesti Pohjois-Amerikassa, mutta enenevästi muissakin länsimaissa hlbti-vähemmistöihin kuuluvien käyttämä raha on arvossaan: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tiedetään suosivan yrityksiä, jotka ovat toiminnassaan hlbti-myönteisiä - eli mainostavat näillevähemmistöille suunnatuissa viestimissä ja kohtelevat hlbti-vähemmistöihin kuuluvia palvelussa ja henkilöstöpolitiikassa tasavertaisesti heteropareihin verrattuna. Hlbti-omisteisuus voi olla yritykselle myös valttikortti.

Vahvuutena hlbti-yrittäjyydessä nähdään tavallaan luonnostaan tuleva sensitiivisyys vähemmistöihin kuuluvien erityistarpeita kohtaan. Omaan kotiin on helpompi päästää toinen hlbti-vähemmistöihin kuuluva ja esimerkiksi transvestiitin on mukavampi käydä sovittamassa vaatteita hlbti-yrittäjän liikkeessä omalla ajalla.

Yhdeksi yrittäjien tapaamisten hedelmistä mainitaan syntynyt verkosto eri alojen luotettavista tekijöistä: jos esimerkiksi kahvilanpitäjä tarvitsee sisustussuunnittelijan tai kirjanpitäjän palveluita, saattaa sopiva tekijä löytyä jo olemassa olevasta tuttavapiiristä tai verkostosta. Pilke silmäkulmassa paikallaolijat puhuvatkin "homomafiasta" ja "hyvä homoveli -verkostosta".

Entä onko avoimesti homona yrittäjänä toimimisessa erityisiä haasteita?

Jotkut paikallaolijat kertovat kohdanneensa toisinaan homovihamielisyyttä, kun yrittäjän seksuaalinen suuntautuneisuus on tullut esiin. Tämän vuoksi kaikki eivät varauksettomasti halua esimerkiksi pitää sateenkaarilippua esillä yrityksensä ovessa tai mainonnassa.

Tulevaisuuden suunnitelmia

Vielä Pinkkien yrittäjien toiminnan kuvaillaan olevan “synnytysvaiheessa”. Tapaamiset ja muu toiminta on ehditty kuitenkin kokea tarpeelliseksi, joten tulevaisuudenkin miettiminen on ajankohtaista. Mukaan on hiljalleen tullut uusia kasvoja, vielä toistaiseksi pääasiassa toiminnassa jo mukana olevien tuttavuuden kautta.

Kesän 2015 Helsinki priden yhteydessä on tarkoitus tulla isommin "kaapista ulos".

Pinkeillä yrittäjillä on tukikohtanaan ulkopuolisilta suljettu, mutta aktiivinen ryhmä Facebookissa. Facebook-ryhmässä on kymmeniä jäseniä. Facebook-ryhmän lisäksi on luotu julkinen pinkitsivut.fi -sivusto, jossa oli alkuvuodesta mainittuna toistakymmentä yritystä. Pinkkien Sivujen vertailukohdaksi otettiin Luckanin ylläpitämä ruotsinkielisten yrittäjien hakemisto Företagssidan, jossa on esillä satoja ruotsinkielistä palvelua tarjoavia yrityksiä.

- Emme halua profiloitua hlbti-ystävällisinä yrittäjinä, vaan idea on nimenomaan esiintyä hlbti-yrittäjinä.

Pinkkien sivujen on määrä kokea muodonmuutos kesällä 2015

Parhaillaan Pinkit yrittäjät keskustelevat myös toiminnan viemisestä järjestäytyneempään suuntaan. On myös puhuttu yhteistyöstä yrittäjäjärjestöjen kanssa.

Yksi esiin noussut ajatus on lisätä tietoisuutta siitä, ettei hlbti-vähemmistöissä kyse ole mistään oudosta vähemmistöstä, vaan kuluttavasta, työtä tekevästä, omistavasta ja taloutta ylläpitävästä kansanosasta.

Entä miten toimintaan pääsee mukaan?

Helpoimmaksi keinoksi tulla mukaan toimintaan kerrotaan ilmaantuminen kuukausittaiseen tapaamiseen tai lähestyminen pinkitsivut.fi -verkkosivuston yhteydenottolomakkeen kautta.

Pinkki euro - vaaleanpunainen raha
www.pinkitsivut.fi

13 kommenttia

  • 1 / 13
  • puppeliassi
  • 1.5.2015, 22.58
Kannattaa pysyä elinkeinoelämän liitosta kaukana jollei tahdo hyvin negatiivista leimaa sillä he ajavat vain verokikkailevien suuryritysten asiaa jotka heikentävät sekä työntekijöiden että pk yrittäjien asemaa.

Hlbt vähemmistöissä keskimääräistä enemmän syrjäytettyjä ihmisiä ja jollei kohdista yrityksensä palveluita/tuotteita hyvätuloisille voi yrityksellä tulla vaikeuksia saada toimintaa kannattavaksi, mutta jos haluaa maksimoida mahdollisen asiakaskunnan määrän kannattaa jättää ajatukset työväen riistosta.
Kiitos, Sami.
Erittäin hyvä raportti.Tässä kirjoituksessasi on positiivinen lataus sekä käytännön tietoa.
Itse työskentelen ulkomailla, mutta mieheni on yrittäjä Suomessa.
Bisneksessä sinänsä ei ole mitään senkummallista homouden tahi muun henkilökohtaisen taustan kanssa, euro on euro. Mutta erinäisissä tilanteissa on hyvä löytää vertaisryhmiä läheltä omaa kokemuspiiriään.
Rakastan tätä 'homomafia' konseptia! Olen aina sallinut itseni ajatella, että kyse on itse asiassa kateudesta..
:-)