Piispa Gene Robinson vetäytyy eläkkeelle

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 3


Piispa Gene Robinson ilmoitti, että hän vetäytyy piispanvirastaan vuoden 2013 alusta. Viime vuodet ovat olleet hänen perheelleen hyvin raskaita. Nyt on hiippakunnassa hyvää aikaa etsiä työn jatkajaa. Robinsoinin mukaan murhauhkaukset ja anglikaanisen kirkon maailmanlaajuinen riita hänen valinnastaan on vienyt voimia.

Piispa on nyt 63-vuotias. Hän kertoo, että ilman aviopuolison, Markin tukea hän ei ehkä olisi jaksanut. Vuonna 2003 Robinson valittiin ensimmäisenä avoimesti homona anglikaanisen hiippakunnan piispaksi. Se johti valtavaan yhteenottoon kirkon sisällä. Erityisesti hengenmiehet Afrikassa ja Aasiassa ovat kritisoineet kiivaasti homon valitsemista piispaksi. Murhauhkausten takia piispa on kantanut julkisissa esiintymisissä luotiliivejä.

Terveyssyyt eivät aiheuta vetäytymistä. Vuonna 2006 hän oli alkoholin vuoksi hoidossa, mutta nyt hän kertoo olevansa terve. Hän on laihtunut 11 kiloa, mutta hän edelleen muistelee herkullisia kookos-kermakakkuja.

Losangelesilainen hiippakunta valitsi toukokuussa lesbon piispaksi. Maailmanlaajuisen anglikaanisen kirkon johto asetti USA-laiselle kirkolle sanktioita. Katolinen kirkko on alkanut ottaa vastaan kirkostaan eronneita jyrkän linjan anglikaaneja.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

3 kommenttia

On sanottu, että kirkkokuntien välillä on heiluriovet, joista kuljetaan kumpaankin suuntaan.

Kommenttia muokattu: 09.11.2010 klo 08:23
Surullista, että näin uuvutetaan piispa. Surullista, että "kristityt" aiheuttavat.