Pietarsaaren Pride saa tukea ja vastustusta

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
  • 9

Ensi kesäksi Pietarsaareen suunniteltu "Jeppis Pride" saa sekä tukea että vastutusta. Pietarsaaren pride nousi otsikoihin elokuun alkupuolella. Pride-paraati on tarkoitus järjestää Jakobs Dagar -festivaalin eli Jaakon päivien aikaan 2014. Tämän vuoden Jaakon päivät päättyvät juuri tänään.

Jaakon päivien järjestäjä on pelännyt, että sponsoroijat vetäyvtyvät, jos ohjelmaan tulee pride-marssi. YLE-uutisten mukaan ainakin yksi sponsoroija on uhannut vetäytymisellä. Jaakon päivien järjestäjä kuitenkin vakuuttaa, että asia on otettu vastaan sekä myönteisesti että kielteisesti ja että priden järjestää muu taho kuin Jaakon päivien taustaorganisaatio.

Jeppis Prideä suunnittelevat Ellen Strömberg ja Lisen Sundqvist kertoivat YLElle, että palaute on ollut pääasiassa myönteistä, mutta kielteisiäkin kommentteja on tullut. Perinteisesti tätä Pohjanmaan aluetta on pidetty jotenkin asenteissa takapajuisena, mutta palaute kertoo muuta.

Pietarsaaressa on n. 20 000 asukasta. Jotkut kutsuvat aluetta suomalaiseksi raamattu-vyöhykkeeksi eli ruotsiksi: finlandssvenska bibelbältets epicentrum. Kaupungissa käyneet turistit ihmettelivät vielä 1990-luvun alussa, että kaupungissa ei saanut keskiolutta ruokakaupoista. Keskiolutkielto kumottiin tasan 20 vuotta sitten. XQ:n mukaan ensi kesän pridea on kommentoitu mm. näin: "Miksi spektaakkeli pidetään juuri pikku kaupungissa jossa on paljon lapsia, menee yli ymmärrykseni". Tai näin: "Emme voi lasten kanssa käydä keskustassa, kun se tapahtuu". Mutta on myös kannustavia kannanottoja: "Prideä tarvitaan juuri Pietarsaaressa. Toivottavasti mukaan virtaa väkeä kaikkialta maasta ja pridestä saadaan ikimuistoinen tapahtuma".

Kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson suhtautuu prideen positiivisesti: "Annetaan kaikkien kukkien kukkia". Hän ihmettelee asiasta noussutta hälyä. Hän lupaa tulla avajaisiin puhujaksi tai johonkin paneeliin keskustelijaksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Jeppis on Jakobstadin (Pietarsaaren) lempinimi.


Lähteet: QX, YLE Österbottens tidning
http://www.qx.se/pride/24575/turbulent-i-jakobstad-infor-nasta-ars-pride

9 kommenttia

Pari uutista.
Kuvassa moninaisuuden puolustajia eli pride-festivaalin järjestäjiä:

http://www.pietarsaarensanomat.fi/kaupungin-moninaisuuden-puolustajat/

Järjestäjät korostavat muun muassa sitä, että "raamattuvyöhykkeen" ihmisille tulee tilaisuus nähdä, että homot ja lesbot ovat ihan tavallisia ihmisiä, joita elää kaikkialla Suomessa.

http://svenska.yle.fi/artikel/2013/08/13/jeppis-pride-vacker-reaktioner
---
Jaakon päivien/Jakobs dagar tämänvuotinen ohjelma
http://www.jaakonpaivat.fi/fi/home
http://www.jakobsdagar.fi/sv/home

Ensi vuoden 2014 ohjelmaa:
http://www.jakobstad.fi/cgi-bin/jbst/news.cgi?cat=1&gid=&lang=fi&id=780
Tässä lisää Jeppis Pridesta.

"Vi kommer ha kläderna på" ("Pidämme vaatteet päälle")
Österbottens Tidning (16.08.2013)
http://online.osterbottenstidning.fi/Artikel/Visa/5770

Slaget efter tolv - dagens debatt
Avpubliceras 20.8.2014

21.08.13 Hur toleranta är finlandssvenskarna? (Kuinka suvaitsevaisia ovat suomenruotsalaiset?)

http://arenan.yle.fi/radio/1973866

Obs debatt 22.8.2013

Miksi Pride-festivaalin järjestäminen kuohuttaa pietarsaarelaisia? Elääkö Pohjanmaa eri todellisuudessa kuin muu Suomi? Juontajana Freddi Wahlström.

http://areena.yle.fi/tv/1979270
---

Kommenttia muokattu: 28.08.2013 klo 21:11

Kommenttia muokattu: 28.08.2013 klo 21:52

Kommenttia muokattu: 29.08.2013 klo 07:00