Perhevallan kannatusta uutisvirrassa

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 1

Vetoaminen perheen oikeuksiin toistui 1.4.17 lauantai-illan mediavirrassa. Timo Soini meni primitiivireaktion partaalle Tampereella järjestetyssä vaalipaneelissa henkeen "Kyllä isä ja äiti tietävät" (Uutiset, TV1 klo 20.30). Hieman myöhemmin Yle lainasi Tšetšenian ihmisoikeusneuvoston jäsentä Heda Saratovaa. Hänen mukaansa järjestysvalta ja koko oikeusjärjestelmä suhtautuu ymmärryksellä siihen, että homo tapetaan sukulaistensa toimesta.

Harvinaisen hyökkäävä Soini kiihtyi lasten päivähoitokysymyksestä. Hän oli jäänyt ainoaksi ilmaisen varhaiskasvatuksen vastustajaksi, joskin kokoomuskaan ei lämmennyt, mutta vetosi rahaan. Tšetšeniassa oli kyse homojen elämästä ja kuolemasta. Mutta saman asennejanan puitteissa oltiin.

Suomalainen hyvinvointivaltio suojaa lapsen ja nuoren oikeuksia vanhempien asenteilta. Suomessa "mustiksi lampaiksi" leimattujen koulutusta esimerkiksi ei voida estää perheen rahoitustuki nuorelle epäämällä.

Mutta koulutukseen hiipivät lukukausimaksut ovat vaivihkaa aloittamassa suku- ja perhevallan restauraatiota Suomessa. ETLA lanseerasi ajatuksen "parin tonnin" lukukausimaksuista suomalaisille opiskelijoille kotimaisissa korkeakouluissa. Muutama viikko sitten jäi vähemmälle huomiolle kokoomuksen johdosta tullut lausahdus valinnanvapauden laajentamisesta koulutukseen. Tosin puhuttiin vasta varhaiskasvatuksesta, eli yksityisestä päiväkotibisneksestä. Mutta kyllä se varsinainen koululaitoskin sieltä vielä tapetille nousee, arvelen.

Tampereen keskustelussa Soinin aatemaailma ei saanut tukea muilta. Virheiden Ville Niinistö otti hetkeksi ihan terapeuttisen roolin tyyllin "Kuule Timo ...".

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ylen uutinenTšetšeniasta
Ylen uutiset 1.4.17 TVI 2030

1 kommenttia

Persut ja krisut ovat Suomen kaksi ihmisvihaisinta ja vastenmielisintä puoluetta ja yksikään, joka kannattaa muuta kuin ihmisten mielivaltaista tappamista ja väkivaltaa ei näitä puolueita äänestä. Ja muka vielä kristittyjä. HAH. Siinä taas "lähimmäisenrakkautta" oikein kunnolla :D