Pentagon ilmoitti transsukupuolisten henkilöiden palveluskiellon päättymisestä vuodenvaihteessa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on ilmoittanut, että transsukupuoliset henkilöt voivat värväytyä Yhdysvaltain asevoimiin vuodenvaihteesta lähtien.

Pentagon ilmoitti asiasta sen jälkeen, kun maanantaina liittovaltion tuomari hylkäsi presidentti Trumpin hallinnon esityksen siitä, että transsukupuolisten henkilöiden pääsyä armeijaan yhä lykättäisiin. Sitä ennen liittovaltion tuomioistuimissa oli kahdesti todennut presidentti Donald Trumpin määräämän transsukupuolisten henkilöiden palveluskiellon maan asevoimissa.

Presidentti Trump ilmoitti Twitterissä heinäkuussa, että transsukupuoliset henkilöt eivät voi palvella maan asevoimissa "missään asemassa". Trump perusteli asiaa lääketieteellisillä kustannuksilla ja häiriöillä. Virallinen määräys asiasta annettiin elokuussa.

Trumpin määräämän uuden käytännön oli määrä astua voimaan 23. maaliskuuta 2018. Sen oli tarkoitus kumota edellisen presidentin Barack Obaman ajama päätös, jonka myötä transsukupuoliset henkilöt saattoivat olla palveluksessa avoimia sukupuolivähemmistöön kuulumisestaan. Alkuaan transsukupuolisten palveluskieltoon liittyvien käytäntöjen oli määrä olla historiaa jo kesällä 2017.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia

Vuodenvaihteen jälkeen transsukupuoliset voivat palvella avoimesti. Trumpin hallinto on ilmoittanut lopettavansa pyrkimykset pysyttää transsukupuolisten henkilöiden palveluskielto.