Pelotellaanpa homoavioliitolla - Pandoran lipas avautuu

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Juhani Viherlahti
  • 9

Kulttuurilehti Kanava on napattu mukaan pelottelukampanjaan.

Kanava-lehden Katsauksia-osiossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) emeritusprofessori Matti Jantunen väittää kirjoituksessaan samaa sukupuolta olevien avioliittojen avaavan Pandoran lippaan, jonka vaikutukset eivät ole enää päättäjien hallinnassa.

Jantunen kirjoittaa:

- Avioliiton biologinen ja yhteisöllinen normi, miehen ja naisen pysyvä parisuhde, ei voi, eikä ole koskaan voinut toteutua jokaisen yksilön kohdalla. Uusin, yksilöllinen kulttuurikerros onkin liberalisoinut normia kattamaan niin avioliiton, rekisteröidyn parisuhteen kuin avoliitonkin oikeuksia ja velvollisuuksia, niiden solmimisen ja purkamisen muotoja. Lisäksi se katsoo läpi sormien monenlaisia poikkeamia näistäkin yhteiselämän normeista.

- Perinteinen oksa kantaa toki jonkin aikaa, mutta juuri tätä oksaa sukupuolineutraali avioliitto sahaa. Pandoran lippaan voi avata, mutta avaajien vallassa ei ole päättää seurauksista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Jantunen lähtee perusteluissaan kaukaa, viittaamalla kahteen elokuvan tarinaan, nimittäin Jules ja Jim vuodelta 1962 ja Cabaret 1972. Niissä kumpaisessakin kolmiosuhde päättyy synkästi, ensimmäisessä itsemurhaan ja toisessa traagiseen eroon. Jantunen tuo mukaan myös esimerkkinä mielisairauksia. Ja sitten moniavioisuuden. Hänen esimerkkinsä on dubailainen insinööri, jolla on kaksi vaimoa ja viisi lasta. Jantunen kysyy, että pitäisikö insinöörin Suomeen töihin tulleessaan ottaa ero toisesta vaimostaan.

- Sateenkaaressa on kuitenkin enemmän kuin kaksi väriä. Muut paitsi hetero- ja homoparisuhteet ovat Suomessa edelleen ei-hyväksyttyjä. Periaatteessa ne ovat myös lailla kiellettyjä, mutta käytännössä yhteiskunnallamme ei enää ole keinoja eikä halua estää de facto moniavioisuutta, paitsi jos se yritetään panna täytäntöön de jure.

Tutkimusprofessori Matti Jantunen on toiminut ympäristöterveyden tutkijana Kuopiossa ja on nyt eläkkeellä THL:stä. Kuopiossa on lähestymässä piispanvaali. Sen ensimmäinen kierros on 31.1.2012 klo 13. Ehdokkaana on mm. professori ja teologian tohtori Miikka Ruokanen. Matti Jantunen kuuluu piispanvaalissa Ruokasen tukijoukkoon ja hän on vaalissa äänioikeutettu. Miikka Ruokanenhan tunnetusti vastustaa avioliiton avaamista myös samaa sukupuolta oleville pareille, eikä hyväksy muitakaan muutoksia, kuten sateenkaari-ihmisten nykyistä laajempaa huomioimista kirkon piirissä.

**********

Homoavioliitolla pelottelu Kanava-lehdessä on ajoitettu erinomaisesti Kuopion piispanvaalin ja myös tasavallan presidentin vaalin ajankohtaan.

Tässä Kanava-lehden kirjoituksessa tyylilaji on seuraava: jos nyt sallimme tämän asian (tässä tapauksessa samaa sukupuolta olevien parien avioliitot) seuraa moraaliton kaaos, jossa kaikki on sallittua. Uskovaisten keskuudessa kaikkia uudistuksia vastustetaan perinteisesti tällä argumentilla.

Ihan samalla lailla peloteltiin kun heterojen avioeroista, eronneiden uudelleen avioitumisesta, eronneiden kirkollisesta vihkimisestä jne. keskusteltiin kirkossa n. 60 vuotta sitten. Avioerot olivat kauhistus ja kirkollinen uudelleen avioituminen sallittua vain leskille, ei missään tapauksessa eronneille. Sanotaanhan Raamatussa selvästi että eronneen tai puolisonsa hylkäämän ihmisen naiminen on epäsiveyttä.

Miikka Ruokanen ja hänen taustajoukkonsa ovat mielestäni tyypillisiä tekopyhiä fariseuksia. Eroaminen ja uudelleen avioituminen on suurin piirtein yhtä yleistä uskovaisten keskuudessa kuin muidenkin ihmisten. Miikka Ruokanen itse on kahdesti eronnut ja kolmannessa avioliitossaan. Eikä hän ole leski. Itselleen nämä henkilöt kyllä sallivat mitä vain poikkeamia kristikunnan pitkistä perinteistä, mutta muiden ihmisten, ja etenkin vähemmistöjen pitäisi noudattaa Raamatun käskyjä kirjaimellisesti.

Mielenkiintoinen sivuseikka Matti Jantusen Kanava-lehteen lähettämässä kömpelössä kirjoituksessa on se, että teksti poikkeaa mielestäni melkoisesti tyyliltään hänen ammatissaan tuottamistaan teksteistä. Aivan kuin kirjoittaja olisikin ollut aivan joku toinen.

de facto - tosiasiassa
de jure - lain mukaan

Pandoran lipas - Pandoran lippaaksi verrataan asioita, joita ei kannattaisi kokeilla, koska siitä seuraa ikävyyksiä. (Wikipedia)

9 kommenttia

Asiantuntijat ovat näemmä avanneet sanaisen arkkunsa.
Pari päivää sitten päätoimittaja A-P Pietilä tiesi kertoa lukuisissa lehdissä, että Haavisto vaarantaa Suomen tulevaisuuden. Nyt siis emeritusprofessori Jantunen on mennyt vielä pitemmälle. Hänen mielestään Haaviston valinta presidentiksi olisi lopullinen isku koko ihmiskunnalle. Siinä rytäkässä menisi sitten kaikki.
---
(Ääri)kristilliset lehdet ovat iloinneet Niinistön suosiosta. Haavistohan pelottaa niitä, jotka pitävät vanhoja kirjoituksia ihan tosina. Parin viikon aikana mm. Seurakuntalainen, Elämään ja Sanansaattaja-lehdet ovat halunneet Niinistön vieraakseen samoin kuin tosiuskovaisten radiokanava.
---
Tositosiuskovaisten julkaisuissa harmaapartaiset teologit ja muut kirjanoppineet käsittelevät nyt innokkaasti ja sangen huolestuneina maailman tärkeimpiä ongelmia. Ei kylläkään liikakansoitusta, sotia, nälänhätää, asunnottomuutta, työttömyyttä jne. vaan sitä kaikista tärkeintä eli homoutta, ja nyt sitten sitä, voiko homon valita ihan presidentiksi:
”Meidän on nyt uskallettava (väärinkäsitystenkin uhalla) kysyä: Haluammeko maamme presidentiksi avoimesti homoseksuaaliseksi tunnustautuvan miehen? Miehen, jolla on puolisona toinen mies? Millainen signaali se olisi herkässä kehitysvaiheessa olevalle, omaa sukupuoli-identiteettiään vielä hakevalle nuorelle? Ja mitä seurauksia tällaisella valinnalla olisi esim. maamme ulkomaisiin suhteisiin?”
”Emme voi sulkea silmiämme siltä tosiasialta, että monissa maissa (erityisesti muslimialueilla) asenne homoseksuaalisuuteen on hyvin kielteinen. Aika iso kynnys valtiovierailulle... Tulisiko kutsua edes USA:han…” JA NIIN EDELLEEN (sori, että huusin).
”Miksi nostaa tämä homokysymys niin keskeiseksi tulevaa valintaa ajatellen? Lyömäaseeksiko Pekka Haavistoa vastaan? - Ei todellakaan siksi. Vaan yksinkertaisesti sen tosiasian tähden, että jo aikojen alussa ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi. Ja avioliitto on kautta aikojen…” JA NIIN EDELLEEN (pahoittelen jälleen).
---
Vuosien ja vuosikymmenien aikana homoja vastaan kerääntynyt paine halutaan nyt purkaa kaatamalla täyslaidallinen. Emeritukset eivät onneksi ymmärrä, että enää ei eletä 30-lukua, ja heidän onneton toimintansa luetaan höppänöiden höpinöiksi.
  • 2 / 9
  • v ronski
  • 29.1.2012, 13.41
Ne argumentit, joita on esitetty homoavioliittojen puolesta, olisi vietävä loogiseen päätökseensä saakka ennen, kuin lakiesitystä voisi kannattaa. Avioliitto olisi avattava muun muassa sisaruspareille – tai olisi esitettävä hyväksyttävä perustelu sellaisten kieltämiselle.