Pedofiliaa kirkollisissa ja maallisissa piireissä

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 8

Viime tiistaina USAssa julkistettiin raportti, jonka mukaan yli 50 piispaa tai uskonnollista johtajaa on käyttänyt hyväksi satoja lapsia tai nuoria vuosikymmenten ajan. Rikoksia on salailtu. Jossain päin myös poliisit ovat olleet haluttomia tutkimaan seurakuntien asioita.

Miksi pedofiliaa on katolisessa kirkossa? Asiaa selviteltiin viime torstaina (3.3.2016) radion Ajankohtaisessa Ykkösessä. Uusia paljastuksia tulee tämän tästä. Hyväksikäytön kohteina ovat olleet pääasiassa pojat. Paavikin paheksuu asiaa ja toteaa, että 2% katolista papeista on pedofiileja. Usein asiaa selitetään papin selibaattivaatimuksella, jonka väitetään vääristävän heteropapin käyttäytymistä.

Vantaan vankilan ylilääkäri oikeuspsykiatri Alo Jüriloo sanoo, että asia on monimutkaisempi. Jos ihminen ryhtyy ammattiin, jossa seksuaalisuus kielletään, omia haluja voi olla yllättävän vaikea hallita. Halu ja käyttäytyminen voivat muuttua vallitsevan ympäristön mukaan. Ihminen alkaa himoita sitä, mitä on ympärillä. Heteroseksuaali voi tietyissä olosuhteissa käyttäytyä homoseksuaalisesti. Katolisessa kirkossa erilaissa kirkon tehtävissä on paljon enemmän poikia kuin tyttöjä. Tutkimusten mukaan homopapit eivät ole sen useammin hyväksikäyttäjiä kuin heteropapit. Ihmisen seksuaalikäyttäytymisessä voi tapahtua muutoksia esim. armeijassa tai vankilassa, jos lähellä on vain yhtä sukupuolta.

Läheskään kaikki pedofiilipapeiksi kutsutut eivät ole pedofiilejä. Suuri osa uhreista on yli murrosikäisia, siis teini-ikäisiä, mutta osa kuitenkin alaikäisiä. Pedofilian tautiluokituksessa on pohdittu 13 vuoden ikärajaa, jolloin yli murrosikäisten kohdalla puhuttaisiin hebefiliasta. Ollaan siis tekemisissä hyvin monitahoisen ilmiön kanssa.

Alo Jüriloo kertoi, että eräiden tutkimusten mukaan noin viidesosalla miesopiskelijoista on välillä pedofiilisia mielikuvia, joita ei kuitenkaan toteuteta. Seksuaalirikolliset muodostavat hyvin kirjavan joukon. Mukana on usein muitakin ongelmia, esim. riippuvuuksia ja ahdistuneisuutta, siis moniongelmaisuutta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Teologi ja terapeutti Janne Villa kertoo, että katolinen kirkko on ollut riskitön ympäristö toteuttaa sairaita haluja. Osa on hakeutunut sinne tietoisesti. Kirkon miehiä ei aikaisemmin epäilty vaan heitä pidettiin hurskaina. Lasten vanhemmat näkivät heidät "luottoaikuisina". Pedofiileille on muodostunut kirkon sisälle oma alakultttuuri, verkosto ja he tietävät toisistaan ja saavat "vinkkejä". Pedofiilit usein hakeutuvat töihin, joissa ollaan lasten kanssa. Katolisella kirkolla on laaja lapsityö.

1990-luvulla ja 2000-luvun alussa oli hyvin tavallista, että kaikki hyväksikäyttöä harrastaneet papit leimattiin homoiksi. Monissa paikoissa homojen pääsyä pappisseminaareihin on yritetty estää. Nyt ehkä jo ymmärretään hieman paremmin hyväksikäytön taustoja.

Radion ajankohtainen ykkönen Areenassa http://areena.yle.fi/1-3238993

Maalliset piirit

Yllättävissä tilanteissa voidaan törmätä pedofilia-syytöksiin. Pedofilialla on helppo lyödä, kun puolustajia ei helposti nouse esiin. Yhtenä esimerkkinä ovat suomalaiset avioeroriidat, joissa isää syytetään lasten hyväksikäytöstä. Toisena esimerkkinä on Saksan vihreisiin ja liberaaleihin kohdistunut ajojahti edellisten parlamnettivaalien alla. Oli tullut esiin lisää yksityiskohtia siitä, että nämä puolueet ottivat suojiinsa äänekkäitä pedofiiliryhmiä, jotka ajoivat pedofilian laillistamista 1970-80-luvuilla. 2013 Vihreät tilasivat Göttingenin yliopistosta tutkimuksen, jolla selviteltiin avoimesti vihreiden ja liberaalien menneisyyttä.

Berliinissä toimi 1980-luvulla aika avoimesti pedofiiliryhmiä, jotka kokoontuivat mm. Kreuzbergin Falkenstein-Kellerissä. Siellä pedofiilien joukossa oli myös "Alternatiiveja" eli vihreitä. Spiegel-lehti kertoi selvitystyöstä, jossa epäiltiin satojen poikien joutuneen hyväksikäytetyiksi. Suomalaisturistit ihmettelivät siihen aikaan Prinz Eisenhertz -homokirjakaupan laajoja pedofiili-hyllyjä. Kysyntää sen alan kirjallisuudelle ilmeisesti oli.


Vähitellen Saksan vihreät tekivät pesäeron pedofiiliryhmiin, mutta historian kirjoitus on tuonut esiin ikäviä yksityiskohtia. Myöhemmät sukupolvet saavat kärsiä varhaisempien aikojen virhearvioinneista. Viime vuonna ainakin Aito Aivoliitto -kampanjan eräässä puheessa vihjattiin Saksan vihreisiin ja liberaalipiirien kelvottomuuteen, kun ne olivat yhteistyössä pedofiilien kanssa.

Mutta toisella tavallakin pedofilia voi tulla puheenaiheeksi. Tammikuussa 2016 Englannissa julkaistiin tutkimusraportti venäläissyntyisen Alexander Litvinenkon surmaamisesta radioaktiivisella aineella vuonna 2006. Guardian-lehti otsikoi, että Putin oli hyväksynyt murhan. Jotkut lehdet kertoivat yksityiskohtaisemmin mahdollisista syistä surmaan.

Putin on aktiivisesti toiminut niin, että Venäjälle saatiin ns. homopropagandalaki. Sillä halutaan suojella lapsia ja nuoria homojen haitallisilta vaikutuksilta. Taustaoletuksena on ollut, että homot ovat pedofiilejä. Sotshin kisojen aikaan Putin kertoi, että homot saavat osallistua kisoihin, mutta vaati: "Jättäkää lapset rauhaan".

Litvineko-raportin kolmannessa luvussa kerrotaan yksityiskohta, joka voi olla totta tai sepitettyä. Luku on otsikoitu: "Chapter 3: Continued opposition to President Putin". Litvinenko hyökkäsi Putinia vastaan kertomalla Putinin elämän varhaisemmista vaiheista. Sieltä löytyy "mustia aukkoja". Kun Putin valmistui Andopov-instituutista ja aikoi hakeutua turvallisuuspalvelun töihin, häntä ei päästetty ulkomaille vaan Leningradiin. Hänen esimiehensä olivat saaneet vihiä, että Putin oli pedofiili. Näin oli kerrottu oppilaitoksen suunnasta. Myöhemmin, kun Putin nousi virka-arvoltaan, hän tuhosi vanhat materiaalit - oli mm. videonauhoja alaikäisten kanssa. Kuvauspaikkakin oli mainittu. Suomessa mm. Iltalehti on kertonut tästä Litvineko-raportin kohdasta ( http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016012220999141_ul.shtml )

Vaikka väitteiden todenperäisyyttä on vaikea todistaa, ne on kirjattu Litvineko-raporttiin ( https://www.litvinenkoinquiry.org/files/Litvinenko-Inquiry-Report-web-version.pdf ). Pedofilia on arka asia ja raju lyömäase.

8 kommenttia

  • 1 / 8
  • juntti
  • 6.3.2016, 18.17
Eiköhän 2% kaikista ihmisistä ole potentiaalisia pedofiilejä, miksipä katoliset papit olisivat erilaisia. Olen joskus kuullut entisten pokakotilasten kertomuksia eivätpä eroa muutoin kuin että siellä myös pahoinpideltiin. Jonkun ohjaajan suojelus saattoi pelastaa siltä.
Katolisessa kirkossahan lapsiin ja nuoriin sekaantuminen tuntuu kuuluvan ideologiaan - niin paljon tuohon ideologiaan uskovien piirissä noita pahantekoja on

https://en.wikipedia.org/wiki/Catholic_Church_sexual_abuse_cases

https://en.wikipedia.org/wiki/Catholic_sexual_abuse_cases_in_Europe

Jälleen uutisointi vaeltaja2006:lta niin että jutussa puhutaan pedofiliasta ja mainitaan seksuaalisista identiteeteistä samalla jostain syystä homot - tietoinen valintako jättää taas asiaan paljolti liittyvät biseksuaalit mainitsematta. Eikö katolisessa kirkossa muka ole viljalti bisse-pappeja, jotka saarnaavat homoja vastaan ja itse vikittelevät lapsia ja nuoria, kuten Suomessakin esim. Nokia mission biseksuaali johtaja-pappi teki.

Onko Berliinissä ollut jotain nimenomaan vain homo-kirjakauppoja, eikä siis HLBT-kirjakauppoja?

Kommenttia muokattu: 07.03.2016 klo 00:26