Päivän sensaatiouutisia

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006

Oikeus mittasi peniksen pituuden

Düsseldorf: Oikeus halusi tarkan tiedon rikosprosessissa syytetyn peniksen pituudesta. Valaehtoinen mittaaja totesin sen pituudeksi 12,5 senttiä. Väärinkäytön uhri oli väittänyt pituudeksi 23 senttiä. Alaikäinen uhri kertoi, että hänet oli pakotettu mittaamaan hyväksikäyttäjänsä penis. Erektiossa sen pituus valaehtoisen mittaajan mukaan oli kuitenkin lähes puolta lyhyempi kuin uhri oli väittänyt. Seuraavaksi keskusteltiin siitä, miten maallikolta peniksen mittaus onnistuu. Todettiin, että maallikkomittaajalla voi syntyä mittavirhettä. Ehkä mittaaja oli laskenut kivekset samaan kokonaisuuteen. Mittakeppikin saattoi olla sopimaton sen mittaamiseen.

Poikabaarissa 17 nuorta prostituoitua

München: Poliisi ratsasi poikabaareja Münchenin keskustassa ns. ”sulkualueella”. Sulkualueella keskustassa ei suvaita prostituutiota. Perjantai-illan ratsiassa käytiin kahdessa baarissa, joissa voi saada seksuaalipalveluita. Rikospoliisi löysi 17 nuorukaista, jotka ilmeisesti ansaitsevat toimeentulonsa prostituutiolla. Neljä miehistä oli alle 21-vuotiaita. Kaikki oli alle 30.

Näissä baareissa käy pääasiassa homomiehiä. Yleisesti on tiedossa, että sieltä saa ostaa seksiä. Myös poliisi oli selvittänyt asiaa jo joulukuussa. Münchenin keskustaan on kuitenkin julistettu sulkualue, jossa prostituutiota ei hyväksytä. Näin ollen nyt tulee syytteitä laittomasta prostituutiosta. Poliisi tutkii myös mahdollisen ihmiskaupan. Jotta taustalla toimivat parittajat saataisiin kiinni, tarkistettiin kaikkien baarin asiakkaiden henkilöllisyys.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Baarissa oli mm. yksi 20-vuotias bulgaari, joka oli jo monen kuukauden ajan toiminut prostituoituna Münchenin keskusta-alueella. Toisesta bulgaarista oli pidätysmääräys varkauden vuoksi.


Nenä murtui

Wien: Wieniläinen miestarjoilija homobaarissa sai kokea karvaasti, että hänen kaupunkinsa ei ole mikään onnellisten saari. Hän joutui saattamaan yhden ei-toivotun asiakkaan ulos baarista. Ovella tuli nyrkistä ja tarjoilijan nenä murtui niin pahasti, että siitä tuli monta sairaalapäivää. Nenää korjailtiin tukiraudoituksella.,

Tapaus sattui jo viime viikolla yöllä klo 3 aikaan, mutta siitä ei gay-mediassa ole hiiskuttu, kun on haluttu seurata, miten asia kehittyy. Väkivallan tekijä oli kolmen miehen seurueessa. He olivat ns. maksullisia poikia ja tässä baarissa ei-toivottuja. Tarjoilija oli halunnut heidät kaikki ulos kerralla.

Tekijöitä ei ole vielä tavoitettu, vaikka heidät varmasti tunnetaan näissä piireissä. Tekijöistä kaksi näyttää itä-eurooppalaisilta, ja yksi tummaihoiselta. Samanlaisia tapauksia on sattunut ennenkin. Muutama kuukausi sitten tarjoilija poisti homobaarista miesprostituoituja. Silloin tarjoilijan käsi väännettiin nurinniskoin. Baarit miettivätkin nyt , miten turvallisuutta parannettaisiin.

Saako mainita, että yksi tekijöistä oli tummaihoinen ja muut itäeurooppalaisten näköisiä? Vai onko se rasismia?


Seksikaupassa ryöstö

Köln: Viime tiistaina klo 23 homo-seksikauppaan Kettengassella tuli nuorennäköinen, n. 20-25-vuotias mies, pituus n. 165 cm, pyöreät kasvot, lyhyt tukka. Hän osti lipun takahuoneen gaykinoon. Neljännestunti meni, ja mies tuli liikkeen puolelle. Hän tarttui takaapäin kassalla istuvaan mieheen ja puristi ruuvimeisselillä kaulalta. Mies halusi käteiskassan. Siinä rahan kilinässä kassalla istuja pääsi irti ja syöksyi ulos huutamaan apua. Ryöstäjä pakeni polkupyörällä.

Poliisi on nyt julkaissut valvontakamerakuvan.


Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!