Oulussa käyty homojen kimppuun, polttopulloisku Mannenkadulla

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

29.10.2010 Opiskelijajärjestöt tuomitsevat Oulun polttopulloiskun

YLEn nettisivulla kerrotaan, että Lapin yliopiston ylioppilaskunta LYY, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SMOK tuomitsevat Oulun Yliopiston Ylioppilaskuntaa vastaan tehdyn polttopulloiskun.


LYY:n hallituksen puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoo, että ylioppilaskuntien jäsenistöön kuuluu myös seksuaalivähemmistöjen edustajia ja että polttopulloisku on ylioppilaskunnille viesti siitä, että seksuaalivähemmistöjen aseman parantamiseksi tehtävää työtä on jatkettava.

Oulun polttopulloisku on puhdas viharikos, toteavat SYL ja SAMOK kannanotossaan. LYY:n mielestä viharikoksiin sekä niiden ennaltaehkäisyyn ja selvittämiseen tulee suhtautua erittäin vakavasti.

Työministeri, vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki tuomitsee blogissaan Oulun iskun. Hän kirjoittaa, että kaikkien poliittisten voimien tulee puolustaa sananvapautta. "On tärkeää, että yhteiskunnassa kaikki toimivat sen eteen, että tällaista väkivaltaa ei missään olosuhteissa hyväksytä."

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

YLE/Oulu

http://yle.fi/alueet/oulu/2010/10/opiskelijajarjestot_tuomitsevat_oulun_polttopulloiskun_2096916.html


Polttopulloiskun kohteeksi joutunut rakennus on osittain puuta. Ylen Areenassa on kuvia vaurioista
http://areena.yle.fi/video/1397897


28.10.2010 Polttopulloisku

Ylioppilaskunnan ja opiskelija-asuntosäätiön rakennus Mannenkadulla on ollut hyökkäyksen kohteena viime yönä. Tulipaloa ei syttynyt, mutta aitaan oli kirjoitettu uhkausviesti.

http://yle.fi/alueet/oulu/2010/10/homoviha_nosti_paataan_oulussa_2095965.html


21.10.2010 Homoyökerhon lähellä väkivaltaa ja häirintää

YLEn Oulun nettisivulla kerrotaan väkivallan lisääntymisestä seksuaalivähemmistoihin kuuluvia kohtaan. "Viime aikoina on pahoinpidelty seksuaalivähemmistöön kuuluvia henkilöitä, kerrotaan Oulun yliopiston ylioppilaskunnasta. OYY:n hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisulan mukaan pahoinpitelyt tapahtuivat lähellä yökerhoa, jonka asiakaskunta koostuu erityisesti seksuaalivähemmistöistä.

Oulussa tapahtui viikonloppuna kaksi seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilön pahoinpitelyä. Molemmat pahoinpidellyistä ovat miehiä."

http://yle.fi/alueet/oulu/2010/10/ylioppilaskunta_hermostui_homobaarikahakasta_2072887.html.

"Oulun Seta tuomitsee jyrkästi viime viikonloppuna sattuneet seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien henkilöiden pahoinpitelyt. Seta tulkitsee nähdyt pahoinpitelyt viharikoksina. Seta toivoo, että poliisi tutkii huolella tapauksista tehdyt rikosilmoitukset."

http://yle.fi/alueet/oulu/2010/10/seta_varuillaan_aariryhmista_2075947.html

Oulun North Priden yhteydessä heinäkuun lopulla 2010 tuli järjestäjille puhelimitse uhkauksia, mutta varsinainen pride-paraati sujui ilman ongelmia.

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • AAA
  • 29.10.2010, 10.20
Vähän asiaa sivuten.
Kun noita viharikoksia tapahtuu ja tekijästä/tekijöistä ei ole tietoa,
onko missään päin kokeiltu vihjepalkkioita väkivaltaisten huligaanien kiinnisaamiseksi.
Esim. " Ilmianna alueella X riehuva huligaani -----> 5000 Eur puhtaana käteen."

Monesti omaisuusrikoksen tapahduttua rikoksen uhri lupaa maksaa mojovan vihjepalkkion rötöstelijästä. Tuntuisi vain luontevalta turvautua vihjepalkkioihin silloin, kun rikokset kohdistuvat henkeen ja terveyteen.