Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus esitti edustajistolle liittymistä Setan kannatusjäseneksi. Noin viimeisen kuukauden aikana Turun yliopiston ylioppilaskunta ja Åbo akademin Studentkår ovat tehneet myönteisen päätöksen. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on ollut kannatusjäsen jo kauan.
Asiaa on nyt käsitelty Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa, ja liittymisehdotus kaatui selkein äänin.
*****
Turun TYYn edustajisto teki marraskuun kokouksessaan päätöksen liittyä Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n kannatusjäseneksi. Kasvatustieteen opiskelijoiden edustajistoryhmä Eduxin tekemä esitys meni edustajistossa läpi yksimielisesti. Kannatusjäseneksi liittymällä ylioppilaskunta halusi osoittaa tukensa SETAn tekemälle yhdenvertaisuustyölle. Tänä vuonna kannatusjäsenen jäsenmaksu yhdistyksessä on 250 euroa.
Myös Åbo Akademin Studentkår teki päätöksen liittyä SETAn kannatusjäseneksi samalla viikolla TYYn kanssa. Turkulaisten ylioppilaskuntien lisäksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on SETAn kannatusjäsen. (Turun Ylioppilaslehti)
Lukijoiden kommentit
Miksi tästä uutisoidaan? Yritetäänkö ylioppilaskunta painostaa tälla tavalla kannatusjäseneksi?
Pew (ei rekisteröitynyt) • 15.12.2010 19:42
Ylioppilaskunnan hallitus, jossa onneksi tuntuu olevan ihan järkevää porukkaa, hyväksyi Setan kannatusjäseneksi liittymisen:
www.oyy.fi
Hannu, Tre (ei rekisteröitynyt) • 16.12.2010 03:27
Pew, uutisointia tiedotusvälineen lukijakuntaa kiinnostavista asioista kutsutaan vapaaksi tiedonvälitykseksi. Ranneliikkeen kohderyhmä on vähintään välillisesti asianosainen opiskelijoita edustavan elimen päätöksessä kannattaa tai olla kannattamatta Setaa.
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto päätti ylioppilaskunnan hallituksen kannan vastaisesti olla kannattamatta Setaa. Jos joku kokee tästä tosiasiasta kertomisen painostamiseksi, se on hänen ongelmansa.
Jotenkin tuntuu uskomattomalta, et ylioppilaskunnan pakkojäsenmaksuilla rahotetaan tollasta toimintaa. Seta ei oo kaikkien homojen etujärjestö.
Riquman, kenen homojen 'etujärjestö' Seta ei ole? Ja jos olisi olemassa mielestäsi 'kaikkien homojen etujärjestö', olisiko sen rahoittaminen ylioppilaskunnan varoilla enemmän luvallista? Eiväthän kaikki ylioppilaskunnan jäsenet ole homoja... Mitä ylioppilaskunta ylipäänsä saa rahoittaa, ellei sellaisia asioita, joita se ehkä itse päättää rahoittaa?
Mun mielestä ylioppilaskunnan ei tarvi käyttää pakkojäsenmaksuvarojaan minkään valtakunnan järjestöjen rahottamiseen, vaan opiskelijoiden etujen ajamiseen. Siitä niille ne pakkojäsenmaksut maksetaan. Eniten tossa ärsyttää se, et ylioppilaskunta ei kysyny jäseniltään sitä, voiks tollasta toimintaa rahottaa pakkojäsenmaksuvaroilla vai ei.
Yritän parhaani mukaan ymmärtää Riquman1990:n näkemyksiä, vaikka aina se ei helppoa ole. Huomaa, että hän on 20 v. ja päässyt aika vähällä niihin verrattuna jotka kasvoi maaseudulla ja peräkylillä kun homous oli sairaus ja käytännössä niitä homoja oli vain Ruotsissa...
Miten Rox2010 mahdollisesti maaseudun peräkylillä kokema homofobia liittyy alkuperäseen aiheeseen?
Haluaisin muistuttaa, että joka ikisen yliopistossa opiskelevan ON PAKKO liittyä ylioppilaskuntaan. Mielestäni tämän huomioonottaen olisi vähintäänkin reilua, että ylioppilaskunnan varoja käytetään sitten vain suoranaisesti opiskeluun liittyviin asioihin. Kaikki (homotkaan) opiskelijat eivät kuitenkaan koe SETAa omaksi asiakseen.
Pew (ei rekisteröitynyt) • 26.12.2010 01:56
Minä taas haluaisin muistuttaa siitä aivan mitättömästä pikkuseikasta, että ylioppilaskuntien toiminnasta ja varainkäytöstä päättävät juuri ne pakolla ylioppilaskuntaan liitetyt opiskelijat itse. Olisiko kyseessä pieni harjoittelu aikuisten oikeaa yhteiskuntaa varten?
Ne opiskelijoiden valta-asemiin äänestämät edustajat sitten päättävät, mihin yhteisiä varoja käytetään. "Reilua" kaikkia kohtaan on se, että jos enemmistö omien rahojensa käytöstä kiinnostuneita on jotain päättänyt, sen joukon päätös pätee - aivan samalla tavoin kuin tapahtuu kotikunnassa ja kotivaltiossakin, joiden jäsenyys ja joille suoritettavien verojen maksuvelvollisuus myös lankeaa itse kullekin ikään kuin luonnostaan...
Jos ei ole intoa vaikuttaa päätöksiin ennalta, on turha itkeä jälkeenpäin.
Kommentoi juttua: (Lähetä asia- ja kirjoitusvirheistä viesti henkilökohtaisesti kirjoittajalle, ei julkaistavaksi kommentiksi)
Jos lähetät julkaistavaksi tarkoitetun kommentin, se näytetään vasta ylläpidon hyväksyttyä sen - mikä ei välttämättä tapahdu ensi tilassa. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan automaattisesti.