Oulun North Pride: Pommiuhka sateenkaarihartauden alla

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006

Ylen sivuilla kerrotaan tapahtumasta. Marja-Sisko Aallon pitämää hartautta uhattiin pommi-iskulla sunnuntaina. Oveen oli kirjoitettu: Jumalanpalvelus = pommiuhka. Ovessa oli myös alkeellinen hakaristi, jossa sakarat olivat väärin päin.

Kaleva kertoo keskiviikkoaamuna, että myös ennen kulkuetta tuli uhkaussoitto. Poliisi arvioi tilanteen niin, että kulkue lähti matkaan.

lisää asiasta kerrottiin jo eilen:
http://yle.fi/alueet/oulu/2010/07/sateenkaarivakea_uhattiin_oulussa_pommilla_1857799.html?origin=rss


*****

Kalevan lehtiversio kertoo, että viiime viikonloppuna pidetty North Pride vastaanotti tapahtuman aikana kaksi eri pommiuhkausta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

”Ensimmäinen tuli lauantaina noin kymmenen minuuttia ennen kulkueen aloittamisajankohtaa”, kertoo tapahtuman puheenjohtaja Ville Javanainen.

Pommiuhkaus oli tullut Javanaisen puhelimeen puhelinsoiton muodossa. ”Me ilmoitimme siitä heti poliisille, ja he tutkivat asiaa keskenään ja päättivät, ettei uhkasta ole vaaraa kulkueen järjestämiselle.”

Komisario Juha Niemelä Oulun poliisista kertoo, että päätös kulkueen toteutumisesta on tehty varsin nopeasti.

”Siinä on katsottu, että kyseessä on vain ilkivaltainen uhkaussoitto, joka ei anna aihetta toimenpiteisiin”, Niemelä kommentoi. Hänen mukaansa uhkaaja ei kohdistanut uhkaansa mihinkään konkreettiseen paikkaan. ”Käsittääkseni tämä uhkaaja puhui sellaisista asioista ja paikoista, joita ei ollut olemassakaan.”

Javanainen ei kertonut medialle pommiuhkista viikonloppuna, koska hän halusi välttää paniikkia. ”Sen jälkeen en myöskään ole asiasta mitään erillistä mediatiedotetta lähettänyt, koska asia tuntuu olevan jo hyvin tiedossa.”

Myös komisario Niemelän mielestä tapahtuman vastaanottamissa pommiuhkissa ei ollut mitään erikoista.

”Tämä nyt on tämmöistä, kun jonkin asian puolesta jotain järjestetään, aina löytyy joku joka sitä asiaa haluaa sabotoida ja soitella ilkivaltaisia puheluja.”

Tiistaina kerrottiiin sateenkaarihartauksen pommiuhkauksista. Hartauden pitopaikkana olevan kirkon oviin oli piirrelty hakaristejä ja sinne oli tuotu lappu, jossa jumalanpalvelus rinnastettiin pommiuhkaan.

Uhkaukset osoittautuivat perättömiksi.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!