"Osaammehan neuvotella". Räsänen vihjaa sopimisesta hallitusohjelman ulkopuolella avioliittolain kaatamiseksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 8

Kristillisdemokraatit eivät hellitä tasa-arvoisen avioliittolain vastustuksessa. Uuden Suomen haastattelussa puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoo, että kristillisdemokraatit tekevät kaikkensa, että sukupuolineutraali avioliittolaki saataisiin vielä kumottua.

Räsäsen mukaan avioliittolain muutos nostetaan esiin myös hallitusneuvotteluissa, mikäli puolue hallitusneuvotteluihin kutsutaan. Puolue ei kuitenkaan Räsäsen mukaan halua sulkea itseään ulos hallitustyöstä vaatimalla, että lain kumoaminen on ehdottomasti saatava tulevaan hallitusohjelmaan.– Mutta eihän meillä nytkään ollut kirjausta tästä hallitusohjelmasta. - Kyllä me osaamme neuvotella, Räsänen vinkkaa.

Räsäsen kommenttia voi tulkita esimerkiksi niin, että KD pyrkii julkisuuden ulkopuolella tahtonsa toteuttamiseen uskontopohjaisesti tasa-arvoiseen avioliittoon kielteisesti suhtautuvien puoluejohtajien Sipilä ja Soini kanssa.

– Kyllä tämä joka tapauksessa on sillä tavalla tärkeä kysymys, että olimmepa sitten hallituksessa taikka oppositiossa eduskunnassa, niin tehdään työtä sen eteen, että avioliitto säilyisi naisen ja miehen välisenä, Räsänen sanoo lehdelle.

Sukupuolineutraalin avioliittolain on määrä astua voimaan keväällä 2017.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ennen vaaleja tehdyt salaiset sopimukset hallitusyhteistyöstä eivät ole olleet tavattomia Suomen poliittisessa historiassa. Räsäsen suunnitelmien kannalta keskeisiltä Sipilältä ja Soinilta on viime aikoina kysytty varsin vähän avioliittokysymyksestä tai jos on kysytty, etenkin Sipilän on annettu väistää aihe ja jätetty jatkokysymykset esittämättä.

Uutinen Uudessa Suomessa

8 kommenttia

Räsänen on kyllä nyt tarttunut sellaiseen oljenkorteen, ettei se kyllä ääriuskonnollista pienpuoluettaan kanna. kristillis(epä)demokraatithan eivät onnistuneet solmimaan vaaliliittoja muiden puolueiden kanssa, joten puolue voi valmistautua kohtaamaan vähintäänkin kansanedustajiensa lukumäärän roiman vähenemisen kevään vaaleissa.

Saattaapa hyvinkin olla niin että Räsänen palvoo miehenksä kanssa uskontonsa homo-miesjumalaa. Vaimoahan sillä ei uskomusten mukaan ole.

Tai voi kyllä olla niin että Räsänen puoluelaisineen palvoo sitä saatanaa.
Puheensa ovat ainakin ilmiselvästi semmoisia.

Mutta, kaikkein tärkeintä on Rakkaus.

Räsäsen puolue voi kyllä valmistautua pahantahtoisuudessaan sitten siihen, että jos he temppuilevat avioliittolakia vastaan, tulee Eduskuntatalolla olemaan pysyvä tukimielenilmaus RakkausAvioliiton puolesta.

Yhdenvertainen avioliitto on jo saatu palautettua moneen maahan ja uskomusten jumalat ovat ymmärtäneet vaieta ja kunnioittaa Rakkautta, vaikka jotkut ristillä ja raamatulla päähän lyödyt uskovaiset ovatkin mekastaneet ja vihanneet Rakkautta.

Kommenttia muokattu: 16.03.2015 klo 23:03
  • 2 / 8
  • Jorma Hentilä
  • 17.3.2015, 3.57
Päivi Räsänen elättelee toiveunia.

Juha Sipilä samoi heti eduskunnan äänestyksen jälkeen, että päätös sitoo myös seuraavaa hallitusta. Keskustan konkariedustajiin kuuluva haapavetinen Antti Rantakangas kirjoiittaa Ylen vaalikoneessa, että kepun puoluejohto tyytyy eduskunnan päätökseen, eikä asiaa pyritä enää avaamaan. Samaa sanoo puoluesihteeri Timo Laaninen. Sipilä ei ole vastannut Ylen vaalikoneen kysymyksiin.

Kokoomuksen vastaanäänestöneistä esimerkiksi ben Z ja Pertti Salolainen ilmoittavat tyytyvänsä päätökseen.

Spekulonti asialla on turhaa - ranneliikkeen palstoillakin.

Eikö nimimerkki humanin jatkuva loukkaava nalkuttaminen aja asiaamme - päinvastoin.