Sateenkaariperheistä ensimmäisen suomalaisen väitöskirjan kirjoittanut Anna Moring sanoo , että sateenkaariperheillä on ongelmia siinä kuin muillakin. Helsingin Sanomien haastattelussa (HS, 8.6.13, Kotimaa, A 16) Moring toteaa, että tämä perheryhmä kaipaa sellaista yhteiskunnallisen turvallisuuden tunnetta, jossa epäonnistumista ei tarvitse hävetä.
Moringin mukaan sateenkaariperheet ovat valmistautuneet ulkoisten uhkien, kuten lasten kiusaamisen, kohtaamiseen. Sen sijaan perheelle voi tulla yllätyksenä, että itse perhe-elämä, lastenkasvatus ja parisuhde eivät suju.
Ongelmia on pidetty piilossa ehkä siksi, että homoperheitä vaivaa erityinen kunniallisuuden ja onnellisuuden pakko. Se taas johtuu historiasta. On taisteltu oikeuksista ja kun niitä on saatu, pelätään epäonnistumista.
Onnellisuuden pakkoa lisää myös se, että mediassa sateenkaariperheitä tarkastellaan "sateenkaaren tuon puolen" saavuttaneina malliperheinä.
HS oli Moringin haastattelun yhteyteen tavoittanut vuonna 2010 lehdessä esitellyn sateenkaariperheen. Se oli tällä välin ehtinyt hajota. Juttua tehtäessä 2010 perheeseen oli kuulunut kaksi äitiä, puolison lähes aikuiset lapset sekä kolmen kuukauden ikäinen Kuutti-poika. Vanhemmat elivät rekisteröidyssä parisuhteessa ja toinen äiti oli adoptoinut Kuutin.
Vauvaperheen arki oli kuitenkin ollut rankkaa ja vuosi Kuutin syntymän jälkeen perhe oli hajonnut. HS oli nyt haastatellut toista perheen äideistä. Hän sanoi haastattelussa tunnnistavansa Moringin väitöskirjasta sateenkaariperheiden "epärealistisen idealisoinnin".
Moringin haastattelu HS:ssa 8.6.13
Väitöskirjan esittely RL:ssä 3.6.13