Onko valtion rahoittamassa kehitysavussa ´astian makua´?

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 2

Erityisesti perussuomalaisten piirissä on kyseenalaistettu Suomen kehitysapupanostus. Tasa-arvokehityksen kannalta kiintoisa piirre Suomen kehitysaputoiminnassa on se, että valtion varoin tuetaan uskonnollisperusteista kehitysapua. Esille voidaan nostaa esimerkiksi helluntaiseurakuntien järjestö FIDA, joka saa peräti 85 prosenttia rahoituksestaan julkisista varoista. Omarahoitusvelvoite on 15 prosenttia.

Helluntailaisten kehitysyhteistyö on erityisen kiinnostavaa sikäli , että keskeisiin kohteisiin kuuluu myös Uganda. Siellä suomalaistaustaisia kehitysyhteistyö- tai lähetystyöntekijöitä toimii myös Pohjois-Amerikan helluntaiseurakuntien tuella. Suomesta rahoitettavassa toiminnassa keskeisempi näyttää tiedotuksen valossa olevan Tansania.

Toimittajana kanadalaisia suomenkielisiä tukitilaisuuksia Ugandan toiminnalle seuratessani vaikutelmaksi on jäänyt pohjois-amerikkalaisen fundamentalismin asennepohja. Pohjois-Amerikassa Ugandasta tehtiin muutama vuosi sitten fundamentalistisen valistuksen koekenttä. Ugandassa saatiin aikaan mm hanke säätää kuolemantuomio homoille. Menestys säikäytti taustavoimiaan. Viesti oli uponnut ehkä liian tehokkaasti. Ei ole näyttöä siitä, että nimenomaan noissa hankkeissa olisi ollut suomalaisia tai suomalaistaustaisia mukana.

Työssä näyttää sekoittuvan evankelikaalikristillisyyttä heijastava julistus, käytännön elämän tuki ja taloudellista tilaa parantavan omatoimisuuden edistäminen. Paljon julkisuutta Pohjois-Amerikassa on saanut mm paperihelmien tekeminen ja niiden myynti.

FIDA-järjestön arvot esitellään sen nettisivuilla. Siellä ei puhuta tasa-arvosta eikä yleensäkään nyky-yhteiskunnan arvoista. Nettisivun mukaan FIDA haluaa palvella kutsumustietoisena, antautuneesti ja ahkerasti. Toiminnan läpinäkyvyydestä todetaan ” Toimimme avoimesti, rehellisesti ja uskollisesti”. Arvoissa todetaan, edelleen FIDA:n arvostavan jokaista ihmistä ”ainutlaatuisena Jumalan luomana ja lunastamana.”

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

FIDA toteaa Suomen ulkoasiainhallinnon tarkastavan heidän tilinsä ja käyttävän ammattimaisia tilintarkastajia. Tuskin on syytä epäillä, että varoja menisi ”liivin taskuun”, mutta koko toiminnan arvopohja herättää kysymyksiä, julkista rahoitusta vasten ajateltuna. Miten FIDA:n työntekijät kohtaavat vaikkapa homoseksuaaliksi itsensä mieltävän afrikkalaisnuoren?

FIDA kertoo, että sen palveluksessa on 347 lähetystyöntekijää. Kehitysyhteistyön väkeä ei erikseen mainita. Kehitysyhteistyöhankkeita on 37 maassa, kaikkiaan yhteistyömaita on 61. Suomen valtion panostus on ollut vuodessa runsaat kahdeksan miljoonaa euroa.

FIDA:n kohteisiin kuuluu mm Pohjois-Korea. Siellä tuskin lähetystoimintaa voi kehitysaputyöhön sekoittaa. Mutta Afrikassa astian maku voi viestiin jäädä.

2 kommenttia

Kun kehitysapuvaroja ehkä mm perussuomalaisten vaatimusten perusteella Suomessa karsitaan, ensimmäisenä tulisi ottaa tarkasteltavaksi erityisellä aatepohjalla toimivat järjestöt. Äärikristillisen julistusken ja kehitysyhteistyön raja voi olla paikoitellen veteen piirretty viiva, etenkin ihmisten kohtaamisessa. Tästä kehitysyhteistyön arviointi tulisi aloittaa.
Miten muuten Suomen kehitysyhteistyö meni tällaiseksi? Aikanaanhan sitä hoiti toimiva, joskin aika demaripitoinen, virasto Tehtaankadun kulmassa. Ihan puhtain arvoin, siihen aikaan.
  • 2 / 2
  • uskonvapaa
  • 27.4.2011, 2.44
On tämä kummallista, ettei tuota kristinuskomusta saada Suomessakin erotettua valtiollisesta toiminnasta, vaan se edelleenkin kummittelee siellä sun täällä.

Kirkko pitäisi saataa sen arvoon kuuluvaan asemaan, aatteellisten yhdistysten ja yhdistystoimintaa säätelevän lainsäädännön piiriin.

On myös häpeällistä, miten tuolla uskonnolla vahingoitetaan muita kulttuureja edelleen tuolla tavalla, mitä Afrikassakin lähetystoiminnan kurimuksella tehdään. Eivätkö nuo uskovaiset voi pysytellä siellä kotikulmiensa kirkoissaan tuppisuina kuuntelemassa niitä saarnaamisia. Mitä sitä tarvitsee mennä muualle paasaamaan.