Onko maalla mukavaa?

  • Uutinen
  • Sattumat
  • vaeltaja2006
  • 1

Eläkeläinen Christian Bock ja hänen elämänkumppaninsa Hubertus Weidemann kokosivat rahansa yhteen kolme vuotta sitten ja he ostivat talon maalta Lyypekin ja Berliinin puolivälistä. Maataloa on kunnostettu vähä vähältä. Eilen aamulla talon pääty oli töhritty punaisella värillä. Hajun perusteella mukana on ollut voihappoa.

Paikkakunnan pormestari on ihmeissään. Kuka tästä hyötyi jotain. Paikkakunnalla ei ole ollut vuosiin minkäänlaisia ongelmia. Töhrijät ovat edelleen vapaalla jalalla. Pormestari arvelee, että pariskunnan homoseksuaalisuudella on yhteyttä asiaan.

Christian Bock sanoo, että osa kyläläisistä on vapautuneita ja avoimia, mutta sitten on myös niitä, jotka tuijottavat heitä kuin marsilaisia. Vanhempien ihmisten kanssa on yleensä tultu hyvin toimeen, mutta on joitakin, jotka yrittävät tehdä heidän elämänsä vaikeaksi. Pariskunta on vetäytynyt omaan rauhaan eikä ole osallistuttu kylän yhteisiin tilaisuuksiin.

Töhrimisen yhtenä syynä voi olla myös kateus. Tyhjästä maatalosta on luotu kuin keidas.

Christian Bock miettii nyt, myykö hän talon. Jos hänellä ei olisi ollut elämänkumppania, hän olisi häipynyt paikkakunnalta jo ajat sitten.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lehtiartikkelissa myös kuva:

http://www.svz.de/nachrichten/lokales/luebz/artikeldetails/article/212/farbbeutel-attacke-auf-homosexuelles-paar.html

1 kommenttia

Kelle on mukavaa, kelle ei. Mä oon asunu maalla ja siellä oli muuten mukavaa, mut se miten kaikki tunsi toisensa ja piti toisten asioista parempaa huolta ku omistaan, oli tosi ärsyttävää. Homofobiaan mä en törmänny, mut mä olinkin lapsi sillon...

Törkeetä tollanen, et ihmiset ei saa olla rauhassa omassa kodissaan.