Olympiaurheilija tuli kaapista

  • Uutinen
  • Urheilu
  • -

Uutta-Seelantia Lontoon kesäolympialaisissa 2012 edustanut soutaja Robbie Manson on kertonut Outsports-uutissivustolle olevansa homo. Moninkertainen Uuden-Seelannin mestari oli kertonut asiasta lähipiirilleen ja lopulta koko joukkueelleen jo ennen olympiakisojen loppua, mutta nyt hän päätti kertoa asiasta julkisesti - ja se oli hänen elämänsä pelottavin päätös. ”Muutaman viime vuoden aikana olen oppinut, mitä tarkoittaa olla homo – ja mitä tarkoittaa olla homo huippu-urheilupiireissä. Ja se koko homma on ollut huikean myönteistä”, Manson jatkaa.

Manson ei kuitenkaan ole aina ollut yhtä sinut itsensä kanssa. - ”Jollain oudolla tavalla katsoin nenän vartta pitkin sellaisia ihmisiä, joiden tiesin olevan homoja. Olin jotenkin pahoillani heidän puolestaan. Siitäkin huolimatta, että itsekin tiesin olevani homo. Vihasin itseäni sen [homouden] takia ja se oli aika masentavaa.” Robbie Mansonin englanninkielisen kirjoituksen voit lukea lopussa olevasta linkistä.

Outsports on yhdysvaltalainen uutissivusto, joka toimittaa urheiluun ja seksuaalivähemmistöihin liittyviä uutisia. Maailmanlaajuisesti suosittu sivusto on raportoinut myös Ranneliike.netin jääkiekkoaiheisista uutisista, viimeksi lokakuussa 2014 (tämän artikkelin julkasuhetkellä ko. otsikko näkyy sivuston etusivun juttuvirrassa).

Kuva: Twitter/Robbie Manson

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Robbie Mansonin kirjoitus Outsports-sivustolla
Robbie Manson Twitterissä

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!