Oikeus puuttui parisuhdelain ulkomaalaisia koskevaan asumisaikavaatimukseen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2

Helsingin hallinto-oikeuden mukaan parisuhteensa rekisteröiviä muiden maiden kansalaisia koskeva edellytys kahden vuoden Suomessa asumisesta on yhdenvertaisuuden vastaista kohtelua, koska vastaavaa säännöstä ei ole avioliiton solmimisen kohdalla.

Päätös liittyy tapaukseen, jossa pariskunta, jonka molemmat osapuolet ovat Vietnamin kansalaisia, oli hakenut Itä-Uudenmaan maistraatilta parisuhteen rekisteröinnin esteiden tutkintaa. Maistraatti ei kuitenkaan antanut esteettömyystodistusta, koska pariskunnasta vain toinen osapuoli oli asunut Suomessa kaksi vuotta. Toinen osapuoli oli asunut maassa lyhyemmän ajan.

Parisuhdelaissa edellytetään vähintään toisen osapuolen kahden vuoden Suomessa asumista, kun taas avioliittolaissa ei edellytetä. Oikeuden mukaan kahden vuoden asumisaikaedellytys asetti esteettömyystodistuksen hakijan henkilöön liittyvän syyn eli sukupuolisen suuntautumisensa perusteella eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta.

Hallinto-oikeus kumosi Itä-Uudenmaan maistraatin tekemän päätöksen ja palautti asian maistraatille uudelleen käsiteltäväksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisuussa todetaan, että parisuhdelain esitöistä ei ilmennyt perustetta sille, että muiden kuin Suomen kansalaisten tai Suomen kansalaisiin rinnastettavien valtioiden kansalaisten parisuhteen rekisteröinnille on asetettu kahden vuoden asumisaikaedellytys, kun vastaavaa edellytystä ei ole avioliiton solmimiselle. Päätöksessä viitataan myös perustuslakivaliokunnan lausuntoon, jossa ei ole arvioitu asumisaikaedellytystä tai sen perustuslainmukaisuutta. Ristiriita perustuslain yhdevertaisuuden suojan kanssa johtaa oikeuden mukaan siihen, että asumisaikaedellytystä ei voi tässä tapauksessa soveltaa.

Helsingin HAO 4.8.2015 15/0615/2

2 kommenttia

Itsekin tiedän pariskunnan, jossa toinen osapuoli in Euroopan ulkopuolelta (arabikulttuurin kaveri) ja joka jo muutama vuosi sitten joutui parisuhteensa rekisteröintiä varten käymään asiasta oikeustaiston, jonka he voittivat ja reisteröivät parisuhteensa.

Kyllä Suomemme tosiaan pitää olla yhdenvertainen maa, yhdenvertaisin oikeuksin ja vastuin.
Jostain vuosituhannen alkupuolelta on tiedossani tapaus, jossa suomalainen mieshenkilö ja Aasiasta (en enää muista tarkemmin) kotoisin oleva henkilö löysivät toisensa. Viranomaiset eivät olleet tuon suhteen kohdalla yhteistyöhaluisia, vaan väittivät kyseessä olevan valesuhteen. Valitettavasti en voi enää kysyä tarkempia detaljeja asiasta, koska tämä suomalainen päätti elämänsä sittemmin oman käden kautta - ja ymmärtääkseni tuolla epäonnisella taistelulla oli osuutensa asiaan.