Nykypäivän tietotekniikka asettaa ihmisten ennakkoluulot uudelleentarkasteltaviksi

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Termu

Monia vanhempia ihmisiä varmasti mietityttää uuden teknologian avulla solmitut ystävä- ja kaverisuhteet tai jopa kohtalotovereiden löytäminen. Kukapa edes olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että tällainen kehitys olisi oikeasti kaikkien ulottuvilla? Näiden ennakkoasenteiden muuttaminen ja uuden mielikuvan luominen eivät tapahdu hetkessä vaan pitkäjänteisen työn tuloksena. Nuoret käyttävät tietokonetta paljonkin ja pikaviestiohjelmien kehityttyä löytävät uusia ystäviä todella nopeasti mistä päin maata – tai jopa maailmaa – tahansa.

Lisääkö kehittynyt teknologia ja tietotekniikka rikollisuutta ja saattaa nuoret vaaraan yhä herkemmin? Luulen kyllä, että tekniikan parantuessa myös toisena henkilönä esiintyminen, valehtelu ja kunnianloukkausten mahdollisuus pienenee ja hankaloituu. Vaikkei ihmisestä suoraan tietäisikään juuri mitään muuta kuin nimimerkin, silti hänestä voidaan jäljittää vaikka kuinka paljon erilaista tietoa, jota ei voi muokata.

Ihmiset voivat tutustua toisiinsa todella nopeasti, kun vertaa siihen, miten ennen tavattiin ja vaihdettiin ajatuksia perinteisten kirjeiden välityksellä. Internetissä uusien ihmisten kohdalla eteen tuleva ensimmäinen ennakkoluulo on usein: "Onkohan hän oikeasti sellainen, kuin väittää olevansa?" Totta on, ettei aina näe kuvaa saati kuule ääntä, vaan täytyy tutustua pelkän tekstin kautta. Onhan toki keskustelussakin keinoja, joilla puntaroida vastapuolen mielenliikkeitä. Yleisin mielikuva on varmasti että keski-iän ylittäneet häiriintyneet miehet yrittävät saada hyväksikäytölleen uhreja nuorista teinitytöistä. Emme voi kieltää ettei tätäkin yritettäisi ja tapahtuisi, mutta onneksi ihmiset ovat heränneet valvomaan tilanteiden kehittymistä ja osaavat puuttua siihen, mikäli tilanne näyttää hullunkuriselta. Pitää kuitenkin muistaa, että myös pikaviestiohjelmiin pätevät samat lainalaisuudet kuin kirje- ja puhelinsalaisuuksiinkin.

Vanhemmilla nousevat herkästi karvat pystyyn kun kuulevat nuortensa uusista ystävistä netissä. Tähän asennoitumiseen vaikuttaa paljolti iltapäivälehtien kirjoitukset hyväksikäyttö- ja rikostapauksista. Miksi ei sitten kirjoitella myös tästä toisesta puolesta, niistä tapauksista, joissa internetistä on löydetty sydämen valittu tai vuosikymmeniä kestävä ystävyyssuhde. Tässä kohtaa pätee varmasti kansan suussa kulkeva sanonta "Paha kello kuuluu aina kauemmas".

Miten vanhemmat sitten voisivat saada mielenrauhan uusien tuttavuuksien suhteen. Vanhempien epäilevä asenne ja varovaisuus tuntuu nuoresta varmasti usein ylihuolehtimiselta, joka ärsyttää ja suututtaa. Lopulta ollaan tilanteessa, jossa kumpikin osapuoli pitää kiinni kannastaan ja sota on valmis. Nuoret eivät kuitenkaan tule välttämättä aina ajatelleeksi kaikkea, mikä johtunee luultavimmin puuttuvasta elämänkokemuksen tuomasta viisaudesta ja näkökulmista. Niinpä on hyvä kuunnella myös vanhempia ja myönnytykset puolin sekä toisin parantavat ilmapiiriä. Eikö vanhemmille pitäisi siis ensimmäisenä tuoda julki syitä siihen, miksi ystäviä ei enää etsitä vain omasta kaupungista ja oman kouluympäristön piiristä?

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Useinkaan ei ole mahdollista, että uusi ystävä tulisi vierailulle kotiin jotta vanhemmat näkisivät, millaisesta tapauksesta on kyse. Niinpä nuoren voi kohdata loputtomalta tuntuva kysymystulva, joka johtaa vanhempien mielissä villiin ajatusleikkiin siitä, mitä kaikkea voisikaan tapahtua. Aiemmin mainittujen syiden vuoksi vanhemmille tulee varmasti mieleen ensimmäisinä vain negatiivisia ajatuksia. Mutta miksi näin on?

Eivät nuoret ole suinkaan ainoita, jotka käyttävät Internetin mahdollisuudet tarkkaan hyväkseen. Monet vanhemmat käyttävät keskustelupalstoja ja uutisryhmiä etsiessään kohtalotovereita vaikkapa synnytyksen jälkeen, uran alkuvaiheessa tai lastenkasvatuspulmien keskellä. Miksipä eivät nuoret ja vanhempansa voisi olla tässä kohtaa siis yhdenveroisia? Monia uusia ihmisiä haetaan perinteisten ympyröiden ulkopuolelta varmasti siksi, että halutaan laajentaa omaa näkemystä ja kuulla muiden mielipiteitä. Vaikka "nettitutuista" löytyy eroja perinteisiin ystäviin, niin silti on myös paljon samaa. Totta on myös ajatus "Kavereita tulee ja menee mutta ystävät on ja pysyy!"

Ovatko Internetin vaarat siis erilaisia eri käyttäjille?

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!