Nuorten viikonloppu - sateenkaaripoppoo leirillä

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • Hygelac

Toukokuun 7. - 9. päivä Oulussa, Sanginjoen leirikeskuksessa järjestettiin järjestyksessään toinen Oulun Setan nuorten leiri. Ranneliike.net oli mukana katsomassa, kuinka homo selviää kaukana cityn sykkeestä.

Porukan oli määrä saapua linja-autoasemalle kuudeksi. Monella lienee ollut pitkä matka takanaan, sillä leiriläisiä oli Tampereelta ja Helsingistäkin asti. Matkaa asemalta leiripaikkaan oli noin 20 kilometriä. Tuppisuita ei ainakaan takapenkillä oltu - porukka aloitti tutustumisen jo matkalla.

Leirikeskukselle päästyämme heti ensi töiksi meidät jaettiin pienryhmiin. Tehtävänä oli keksiä hieman omituisempia kysymyksiä, joiden avulla oppisimme tuntemaan toisemme paremmin. Kaikki ryhmät esittelivät jäsenensä, ja saimme kuulla monta hauskaa yksityiskohtaa. Tutustumisleikit menivät hyvin. Tosin leikki jäi kesken, koska ruoka kutsui.

Sulavaa sopua

Tunnelma oli taatusti erilainen kuin esimerkiksi baarissa voi olla. Tytöt ja pojat - homot ja lesbot - olivat hyvää pataa keskenään. Heräsikin ihmetys, miten näin voi olla. Jossain kuulemma nämä kaksi ryhmittymää vihaavat toisiaan. Meillä jopa saunominenkin tapahtui yhdessä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Perjantai-iltana ei ollut mitään erityisempää ohjelmaa, joten jokainen sai olla aika vapaasti. Vapauden vuoksi monella jäivätkin yöunet suhteellisen lyhyiksi, vaikka osan täytyikin mennä töihin lauantaiksi.

Asiallista ja "asiatonta" tietoa

Lauantaina olikin sitten jo tekemistä. Rastirata tunnista gay-ikonit-tehtävineen, ryhmäkeskustelut ja tietoiskut esimerkiksi transsukupuolisuudesta olivat hauskoja ja myös hyödyllisiäkin. Myös seksivalistusta saimme. Monia jäikin kaivelemaan, miksei myös homoille ja lesboille voisi antaa asiallista tietoa siitä itsestään koulussa, kun heterotkin sitä saavat. Saimme myös idean suomenkielisen homoseksikirjan kirjoittamisesta. Jos aiheesta ei puhuta, miten siitä voisi saada tietoa? Netti on pullollaan seksiä, mutta suomenkielistä aineistoa tyyliin tee-näin-jos-haluat-sitä ei ole. Nuoria pitäisi rohkaista toteuttamaan itseään - ja turvaseksin viesti on tuotava myös meille.

Kaiken kaikkiaan leiri oli hauska kokemus, ja moni sai myös uutta tietoa meille tärkeistä asioista. Sateenkaarilippu ei liehunut turhaan! Toivon mukaan jatkoa seuraa taas ensi vuonna.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!