Novaja Gazeta kertoo: Groznyi hankaloittaa homovainojen tutkimista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Novaja Gazeta kertoo homovainojen tutkimisesta maanantaina 22.5.2017. Venäjän valtionsyyttäjän virasto törmäsi Tsetseniassa vaikeneviin viranomaisiin. On kuitenkin saatu kootuksi mm. pidätettyjen homojen nimilista.


Novaja Gazeta kertoo maanantaina, että liittovaltion syyttäjän viraston toimet ovat aiheuttaneet tsetsenialaisissa viranomaisissa paniikki- ja sabotaasireaktion. Jo huhtikuussa Venäjän viranomaisille on jätetty tiedot homovainoissa kuolleista kolmesta miehestä. Yksi kuolleista on venäläisen kansalliskaartin sotilas. Tieto julkistettiin Novaja Gazetassa tänään maanantaina. Samassa yhteydessä luovutettiin nimitiedot vainoihin syyllistyneistä ja osoitetiedot kahdesta pidätyskeskuksesta.


Novaja gazeta on luovuttanut Venäjän viranomaisille tiedot 26 muusta kuolleesta miehestä. Virallinen esitutkinta on alkanut, ja se tapahtuu ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen, vaikka vuosien mittaan media ja ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet ihmisoikeusloukkauksista ja laittomista väkivallanteoista.

Tutkintaa on johtanut huhtikuun lopusta alkaen Igor Sobol. Hän on tavannut journalisteja ja työskentelee Novaja Gazetan mukaan hyvin tunnollisesti. Hän selvittää paitsi homojen kidutuksia myös Novaja Gazeta -lehdelle tulleita uhkauksia.

Tutkinnasta saadaan selville jonkinlainen yleiskuva. Tutkinta on tarkasti rajattua. Ei ole valaehtoisia kuulusteluja eikä kotietsintöjä tai rikosoikeudellista tutkintaa. Esitutkinta on kuitenkin aiheuttanut Tsetseniassa paniikin. Kadyrov lupasi tutkintaan apua, mutta esim. turvallisuusjoukot ovat tietoisesti sabotoineet tutkintaa. Poliisit ovat kieltäytyneet osallistumasta tutkintaan ja tutkijoita on suostuttu tapaamaan vain uhkaamalla pakotteilla. Kaikki Tsetseniasta tihkuneet tiedot on kielletty, mutta samalla puhuteltavat ovat olleet hermostuneita.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Argunin aluepoliisin (OMVD) johtaja Ajub Kataev, joka on vastuussa vankilaan tuoduista, on ilmoittautunut sairaaksi, kun hän sai tietää, että tutkinnassa selvitellään yli kymmenen surmatun henkilön henkilötietoja ja haudat mahdollisesti kaivetaan auki.

Groznyin poliisit ovat väittäneet, että homoja ei vainota. Kuitenkin Tsetsenian ihmisoikeusneuvoston tiedottaja Heda Saratov sairastui, kun tutkijat yrittivät haastatella häntä. Huhtikuussa hän lausui julkisuuteen, että Tsetseniassa perinteitä ja itseään kunnioittavat ihmiset tekevät kaikkensa, ettei Tsetseniassa olisi sellaisia ihmisiä (homoja). Myöhemmin hän perui puheitaan.

Tsetsenian ihmisoikeusneuvosto kertoi taannoin myös, että he ovat käyneet Argunin laitoksessa eikä siellä ollut homoja. Nyt venäläistutkijat ovat myös käyneet Argunin vankileirillä, ja vankeina olleiden kertomukset pitivät paikkansa mm. tilojen sijoittelun suhteen. He ovat siis olleet siellä vankeina. Nyt kuitenkin äskettäin Argunin laitos on täytetty lattiasta kattoon kivimurskeella.

Groznyin viranomaiset ovat tutkinnan alettua painostaneet ja pelotelleet pidätettyjä homoja ja heidän omaisiaan. Omaiset ovat joutuneet kirjoittamaan tunnustuksen, että heidän poikansa tai tämän veljet ovat olleet jo helmikuun lopusta lähtien Moskovassa töissä. Tällä tavoin ei voisi nostaa syytteitä Tsetsenian viranomaisia vastaan. Tsetseniasta paenneiden omaisia on on kielletty kääntymästä valtionsyyttäjän puoleen. Novaja gazetalla on yksi tällainen puhuttelu hallussaan. Äänitallenteesta pahoinpitelyn uhri tunnistaa kiusaajansa. Äänitteestä on tarkat tiedot ja se luovutetaan tutkijoille.

LGBT Network on pietarilainen järjestö, joka on auttanut ainakin 40 miestä pakenemaan Tsetseniasta. Järjestö on saanut lännestä 176 000 dollaria lahjoituksina.

Toukokuun alkuun mennessä vaino on loppunut ja viimeisetkin vangitut ovat päässeet vapaiksi. Novaja gazetan mukaan vaino kuitenkin jatkuu. Nyt pidätetyt ovat ”äärimmäisyysliikkeen” miehiä, extremistejä. Yksi kuolemantapaus on sattunut sen jälkeen kun tutkinta alkoi.

Tsetsenien vainon kohteeksi on joutunut myös yksi venäläinen. Udmurtiasta kotoisin oleva mies oli Tsetseniassa helmikuun lopusta maaliskuun alkuun. Hänetkin vietiin pidätyskeskukseen. Vapauttamisen jälkeen hänet etsittiin esiin Venäjän alueella ja surmattiin. Tietoa on saatu tsetsenialaisilta informateilta. Kuolleiden nimiä on kerätty vankilaviranomaisilta.

Putin on antanut tukensa tutkinnalle. Jotain positiivista on siis näkyvissä.

(Lähteenä käytetty queer.den saksankielelle kääntämää Novaja gazetan materiaalia)

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Est
  • 23.5.2017, 18.53
»”Vastustaessamme islamin maailmankuvaa kohtaamme kulttuurin, jonka historia on pysähtynyt. On kuin ajassa olisi avautunut portti ja 1300-luvun laumat tunkeutuisivat sen kautta maailmaamme. Valitettavasti niillä on nyt 2000-luvun aseet.”»
-Sam Harris (kirjailija, filosofi, neurotieteilijä)