Noora Kalpio on Miss Gay Finland 2017

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 3
Noora Kalpio on Miss Gay Finland 2017 (kuva: Mikko Kivinen)

Noora Kalpio on Miss Gay Finland 2017. Lahdesta kotoisin oleva 24-vuotias Kalpio valittiin voittajaksi kahdeksan finalistin joukosta keskiviikkoiltana ravintola dtm:ssä, Helsingissä.

- Ajattelin olevani voittaja jo siinä vaiheessa, kun pääsin finalisteihin. Tämä on ihan mieletöntä olla nyt tässä, kertoo Kalpio ranneliike.netille tuoreeltaan voittonsa jälkeen.

Kalpio kertoo ranneliike.netille aikovansa seuraavaksi nukkua kunnon yöunet. Hän kertoo takana olevan pitkän päivän - ja odottaa edessä olevan pitkiä päiviä vielä tällä viikolla.

Vuoden aikana hän toivoo voivansa rakentaa keskusteluyhteyttä enemmän uskovaisten ja sateenkaari-ihmisten välille, tai ylipäätään kahden ns. ääripään välille. Hän kertoo tehneensä asian eteen töitä Lahdessa jo vuosien ajan. Hän vaikuttaa myös Malkus ry:n hallituksessa. Kalpio toimii kerhon ohjaajana ja pyhäkoulun opettajana Orimattilan seurakunnassa.

Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittiin helsinkiläinen 24-vuotias Jessica Love ja hänet yleisö valitsi suosikikseen. Toinen perintöprinsessa on tamperelainen 20-vuotias Adéle Venäläinen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Miss Gay Finlandin kruunasi valitsijaraati, johon kuuluivat YleX:n iltapäiväohjelman juontajapari Jenni Poikelus ja Alma Hätönen, muusikko ja näytelmäkirjailija Paula Vesala, näyttelijä, ohjaaja ja drag king -taiteilija Minna Kivelä hyväntekeväisyyskohteen, HeSetan edustaja Heidi Silvast sekä raadin puheenjohtajana toimiva kilpailun perustaja ja päätuottaja Kristiina Puukko. Lisäksi yleisö pääsi valitsemaan oman suosikkinsa tekstiviestiäänestyksillä.

Ravintola dtm:ssä järjestettävän finaalitapahtuman juonsi Yle Kioskin toimittaja Laura Haimila.

Kilpailu tukee vuosittain vaihtuvaa hyväntekeväisyyskohdetta. Tänä vuonna kohde on HeSetan Together-työ, joka järjestää vertaistuellista toimintaa turvapaikanhakijoille ja pakolaistaustaisille lhbtiq-ihmisille. Tekstiviestiäänestyksen tuotot lahjoitetaan Together-toimintaan.

Vuonna 2013 ensimmäinen Miss Gay Finland oli Leena Luuri, vuonna 2014 Melanie Orenius, vuonna 2015 Catariina Salo ja vuonna 2016 Helmi-Maaria Jokinen.

Torstaina 29. kesäkuuta dtm:ssä järjestetään Mr. Gay Finland 2017 -finaali.

Miss Gay Finland -kisa on ratkennut (kuva: Mikko Kivinen)

missgayfinland.fi
Rami Kiiskinen on Mr. Gay Finland 2017
Miss Gay Finland 2017 -finalistit julkistettu

3 kommenttia

Onnea voittajalle! Hieno toi tavoite lähentää uskovaisia ja sateenkaari-ihmisiä. Täällä ranneliike.netissäkin on usein asian tiimoilta aikamoista kissanhännänvetoa. Toisena voisi ottaa agendalle lesbojen ja homojen lähentäminen. Jostain syystä molemmat aika poteroituneita. Kisan tuomaristoonkin olisi voinut jonkun miehimyksen nimetä....
  • 2 / 3
  • Tasa-arvoa?
  • 29.6.2017, 12.50
Onnea vaan. Ihmetyttää tosiaan, että naisten kilpailun tuomaristossa ei ollut ainuttakaan miestä. Tai ei ihmetyttäisi, jos miesten kilpailun tuomaristossa ei olisi naisia. Mr. Gay Finlandin seitsemästä tuomarista kolme näyttää kolme olevan naisia. Miksi tällaiseen on päädytty?