Nimienkeruukampanja ecuadorilaisten klinikoiden sulkemiseksi

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • Lassi Valve

Change.org-niminen nimienkeräysjärjestö hakee Internetin välityksellä tukea vaatimukselleen, että Ecuadorin terveysministeriö sulkisi yli 200 klinikkaa, jotka väittävät ”parantavansa” homoseksuaalisuuden. Kampanjan tavoitteena on 150000 allekirjoitusta.

Useat ecuadorilaiset sateenkaariväestön etuja ajavat järjestöt tukevat kampanjaa, jonka tarkoituksena on saada Ecuadorin hallitus sulkemaan yli 200 humpuukihoitoa homoseksuaalisuuden ”parantamiseksi” tarjoavaa klinikkaa.

Ecuadorin hallituksen onnistui vuoden alussa sulkemaan kolmisenkymmentä näistä onnettomista klinikoista. Klinikoiden määrä on kuitenkin edelleen lisääntynyt huolimatta kansainvälisen lääketieteellisen yhteisön kannasta, joka tuomitsee klinikoiden tarjoaman hoidon vaaralliseksi.

Paola Ziritt, 24-vuotias lesbo, on yksi niistä ihmisistä, jotka ovat kertoneet julkisuudessa klinikassa kokemastaan epäinhimillisestä käsittelystä. Ziritt oli kahlehdittuna kolmen kuukauden ajan samalla, kun hänen päälleen kaadettiin vettä ja hänen päälleen virtsattiin. Sen lisäksi homojen ”parantamista” mainostavan klinikan vartijat ja muu henkilökunta pahoinpitelivät häntä fyysisesti, psyykkisesti ja seksuaalisesti.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Change.org-järjestön nimienkeruu hoidetaan Internetin välityksellä. Tavoitellusta 1500000 allekirjoituksesta on 107000 jo kerätty. Kun tavoite on saavutettu, Ecuadorin terveysministeriötä vaaditaan sulkemaan klinikat.

Universo Gay (Epanja)
Allekirjoita tässä

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!