Niinistö kiisti yhdenkään äänestäjän sanoneen hänelle äänestäneensä homoasenteen perusteella

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 6

Media on esittänyt toistamiseen etenkin haja-asutus-Suomen äänestäjien kommentteja, joissa äänestyspäätöksen puitteisiin kuului enemmän tai vähemmän suora viittaus Haaviston seksuaaliseen suuntautumiseen. Ja siksi oli äänestetty Niinistöä. Tämänsuuntaisia leikkeitä näytettiin paljon tyhjää äänestäneiltä seuduilta vielä maanantaina.

Annukka Roininen kysyi Ylen A-Studion haastattelussa Niinistöltä, mitä hän sanoo äänestäjilleen, jotka ovat valinneet hänet perusteenaan asenne homoseksuaalisuuteen. Niinistö kuitenkin kiisti koko asetelman ja sanoi, ettei yksikään äänestäjä ollut sanonut hänelle toimineensa sellaisin perustein.

Mieleen tuli siltä istumalta joku tilanne amerikkalaisessa televisiossa Bush-juniorin aikana. Toimittaja tiukkasi Valkoisen Talon tiedottajalta presidentin näkemystä uutisissa tulviviin kansalaiskommentteihin. Tiedottaja kuittasi koko aiheen toteamuksella, että "presidentti ei saa uutisiaan televisiokanavilta". Ja kun presidentti ei niissä kuultuja mielipiteitä ollut nähnyt, niitä ei ollut olemassakaan siinä mielessä, että niitä tulisi kommentoida.

Kampanjan aikana ehkei ole ollut aikaa. Toivottavasti Mäntyniemeen päästyä televisionkin uutisia katsotaan. Jos todellisuus jää vain luotettujen avustajien siivilöimäksi, ongelmia tulee. Niin tuli Bushillekin.

Niinistö korosti Suomen olevan suvaitsevainen yhteiskunta, perinteisistä kyläyhteisöistä alkaen. Hän totesi "elämän perusasioiden hallitsevan". - Perusarvot ja asenteet vievät meitä eteenpäin. -Niitä minä kannatan, sanoi presidentti in spe. Perusarvojen kattavaa määritelmää haastattelussa ei ollut. Ehkä siihen palataan virkaanastumispuheessa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Toimittajan vielä kysyessä, ratkaisivatko HLBT-suomalaisiin kohdistuvat asenteet vaaleissa, Niinistö sanoi, että hänen on aika vaikea arvioida sitä. - Jos ihan minun mielipidettäni kysytään presidentinvaalin pitää ratketa siihen, millaisen presidentin haluamme, mitä asioita hän kannattaa ja millainen arvomaailman hänellä on. - Nuo muut kysymykset ovat toisarvoisia tässä yhteydessä.

Tuon mukaan HLBT-kysymykset kuuluvat kategoriaan "muut kysymykset" ja siis ovat toisarvoisia.

Niinistö sanoi hänelle olevan tärkeää, että se, että "koko Suomi pysyy yhdessä" ja se, että meillä on "oikeudentuntoa nähdä ja erottaa oikea ja väärä". Ja se, että ihmiset voivat luottaa toinen toiseensa ja päätöksentekijöihin. Niinistö vittasi tilanteeseen eteläisessä Euroopassa ja sanoi, että päättäjien on luottamus lunastettava.

Ylen A-studio ma 6.2.2012

6 kommenttia

Homoushan oli siinä mielessä tapetilla, että Niinistön kannattajat solvasivat Haavistoa homoudesta kaikkien lehtien kommenttipalstoilla ja julkisesti kaupungilla. En tietenkään voi väittää, että kaikki 86 Café Niinistöä olisivat solvaajien joukossa, mutta oma kokemukseni ja muualta Suomesta tulleet ilmoitukset ainakin kertovat, että näin voi olettaa.

Niinistö halusi nyt siis osoittaa olevansa pihalla asioista sekä toi julki sen, että meikäläisen oikeudet ovat toisarvoisia. On hyvä, että Niinistö tuo heti näin alussa julki kielteisen kantansa ihmisarvoon. Ei jää sitten mitään epäselväksi, vaikka olihan asia toki tiedossa muutenkin.
Toimittaja kysyi Niinistöltä, mitä hän haluaa sanoa niille äänestäjilleen, jotka äänestivät häntä, koska eivät halunneet homoa presidentiksi.
-Minulle ei kukaan äänestäjä ole tällaista sanonut, Niinistö totesi.

Saulin suodatin toimii hyvin.
---
Kirjoitin tämän ennen kuin jnsto:n juttu ilmestyi Ranneliikkeeseen, joten kommentissani on toistoa.

Kommenttia muokattu: 07.02.2012 klo 00:35
Tuleva presidenttimme joko valehtelee tai on kuurosokea.
Toisaalta... ei. Ei ole mitään muuta tässä asiassa.

Noita mielenilmauksia tapahtui äänestyspaikoilla sen verran paljon, että väitän reippahasti tuon mitä yllä väitän.