Netin treffipalveluiden vaaroja

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 2

Netin treffipalveluilla on suuri käyttäjäkunta. Useimmiten kaikki menee hyvin, vaikka vastassa on tuntematon, uusi tuttavuus. Nykyisin huomattava osa satunnaissuhteista ja kestävistäkin suhteista solmitaan netin treffipalveluiden kautta. Joskus seuraukset voivat olla katastrofaalisia. Esimerkit on kaivettu saksalaista lehdistä viime viikkojen aikana.

Ensimmäinen tapaus on Berliinistä. 44-vuotias Michael S. ja 37-vuotias pankkivirkailija ja homosaunan työntekijä Carsten olivat tavanneet Gayromeon kautta. Sovittiin sadomasokistisesta sessiosta Michaelin asunnolla uudenvuoden päivänä. Michael sitoi Carstenin sängylle ja teippasi suun ja nenän. Sen piti lisätä seksuaalista tunnetta. Kyseessä on vaarallinen tekniikka, jossa säädellään toisen henkilön hengitystä tämän pyynnnöstä. Seuraus oli kuitenkin katastrofaalinen. Carsten tukehtui. Michael yritti elvyttää partneriaan, mutta ei onnistunut. Niinpä hän kauhun vallassa paloitteli ruumiin sähköveitsellä. Pään hän keitti, ettei syntyisi hajua.

Oikeus antoi Michaelille lievemmän rangaistuksen: ruumiinvamman ja kuoleman tuottamuksesta 3 vuotta ja 3 kuukautta vankeutta. Tuomarin mukaan molemmilla oli samantyyppiset seksuaaliset toiveet ja he olivat sopineet kohtaamisesta. Lisäksi chatti-teksteistä kävi ilmi, että Carsten oli puhunut kuolemantoiveistaan. Michael oli kuitenkin torjunut sellaiset ajatukset kokonaan. Oikeudessa todettiin, että kumpikaan mies ei harrastanut hengityksen salpaamista ensimmäistä kertaa elämässään. Nyt tapahtumat johtivat kuolemaan vahingossa. Tällaisia äärimmäisiä seksuaalisväritteisiä onnettomuuksia on sattunut ennenkin. Tavanomaisiin tekniikoihin tottuneille nämä menetelmät tuntuvat hyvin oudoilta, mutta joskus ihmisissä on outoja haluja, jopa halu kuolemaan.

Lokakuussa kerrottiin toisesta oikeudenkäynnistä. Se on myös Saksasta, Leipzigistä. Valtionsyyttäjän mukaan tapahtumasarja on brutaalisuudessaan ainutlaatuinen. Benjamin H. oli suunnitellut tekoaan jo kauan. Hän halusi netin kautta tutustua alistuvaan, passiiviseen homoon, joka ei tekisi vastarintaa. Mutta hän ei ollut onnistunut löytämään homoa, joten uhriksi joutuikin hänen tuttavansa. Benjaminin haluna oli nähdä toisen ihmisen kuolema. Hän onnistui sitomaan omassa asunnossaan tuttavansa ja tekemään tälle seksuaalista väkivaltaa. Sen jälkeen hän kastroi uhrinsa ja tappoi puukoniskuin.

Uhrinsa hän paloitteli ja vei metsään. Sieltä sienestäjät löysivät kaksi kättä marraskuun 6. päivänä, melkein kuukausi surman jälkeen. Poliisi löysi lisää ruumiinosia, mutta surmaaja saatiiin selville vasta tämän vuoden maaliskuussa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tapaus on kaikkiaan sen verran kammottava, että kiinnostuneet lukekoot sen alkuperäisestä uutisesta. Homoja koskee tapahtumasarjassa ainoastaan se vaihe, jossa murhaaja etsi uhrikseen passiivista homoa. Tästä voi oppia ainakin sen, että ensi tapaamista tuntematoman ystävän kanssa ei pidä sopia omaan kotiin tai sen tuntemattoman kotiin. Paras tavata ensin esim. homobaarissa, jossa on paikalla silminnäkijöitä. Ja aina tulee saada tuntemattoman puhelinnumero. Jos se on salainen, kannattaa harkita tapaamista. On erikoista, että saksalaisessa (ensimmäisessä) tapauksessa uhri ryhtyy vaarallisiin kokeiluihin täysin tuntemattoman kanssa.


http://www.lvz-online.de/leipzig/polizeiticker/polizeiticker-leipzig/stueckelmord-grausige-details-zum-prozessauftakt-in-leipzig-angeklagter-schweigt/r-polizeiticker-leipzig-a-157938.html

2 kommenttia

Mutta useimmiten kaikki menee hyvin. Useimmiten. Menee. Hyvin. Tuntuu hyvältä, ties vaikka rakastuu (Jos nyt saa jotain treffejä netissä sovittua ja toteutettua, siis).
Tämä on tällaista ameriikkalaista shokkiuutisointia.

Kommenttia muokattu: 12.12.2012 klo 13:12
Tämä uutisointi on sitä samaa mitä juuri aamu-tv:ssä suolletaan.Tulee maailmanloppu 21.12. ja asiantuntijana on Suomen epätieteellinen seura. Ei naurata, ei naurata. Mutta huomiota haetaan.