Neljä kynttilää kakussa

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Sami Mollgren

Vuosi on pisin aikaa kuvaavista mittayksiköistä, joka on vielä ihmismielen helposti käsitettävissä. Ihmisen ikä lasketaan vuosissa, kuten myös aika historiallisista tapahtumista. Tästä juontuvat tietysti vuosipäivät. Vuosipäivänä tavataan muun ohessa katsoa menneisyyteen, nykyhetkeen ja vähän tulevaisuuteenkin. Kelata vähän asioita. Niin nytkin.

Neljä vuotta sitten, syyskuun lopussa 2001, käynnistyi projekti "ranneliike.net".

Neljässä vuodessa monet silloin sanotut ja mietityt asiat ovat unohtuneet - ja monia uusia asioita ja mietteitä on syntynyt. Osa asioista ja mietteistä on päätynyt nettiosoitteeseen ranneliike.net kaikkien luettavaksi, tutkittavaksi ja jopa työkaluiksi ja toiminnallisuuksiksi, joiden avulla kuka tahansa voi saada omia mietteitään ja ajatuksiaan muiden luettavaksi ja tutkittavaksi. Näistä esimerkkejä ovat keskustelufoorumit ja blogit.

Ranneliike.net on alkuperäisen määritelmän mukaan vapaaehtoisvoimin tehty palvelu erityisesti suomalaisille homoille ja heidän ystävilleen. Nykyään voimme sanoa myös, että haluamme olla "Homokansan yhdistävä tekijä" - kaikkien homojen kohtauspaikka, tietolähde ja keskustelufoorumi. Netin syövereistä löytyy myös määritelmä ranneliike.net - Portaali seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Toimintaa, viihdettä, vinkkejä, linkkejä ja keskustelufoorumi.... Nämä kaikki pitävät paikkansa yhä. Noiden ohella "valtaväestö" löytää halutessaan sivuston, jonka sisällöstä voi päätellä ettei "homokansaan" kuuluvilla ole todellakaan mitään yhteistä piirrettä.

Vapaaehtoisvoimin...

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Suomessa ja muuallakin seksuaalivähemmistöjen asiaa ovat ajaneet lähinnä yksityiset ihmiset ja yksityisten ihmisten muodostamat organisaatiot. Valtiovalta ja viranomaiset eivät juurikaan ole kiinnostuneet asiasta, paitsi sitten kun on ollut vähän pakko. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat on katsottu lähinnä marginaaliksi tai ainakin niin pieneksi ryhmäksi, ettei aiheeseen ole kannattanut perehtyä. Lisäksi seksuaalivähemmistöt on seksiin viittavan nimityksensä vuoksi niputettu epämääräisesti yhteen seksin harrastamisen kanssa, joka puolestaan on jokseenkin arka aihe suomalaisessa yhteiskunnassa - lukuunottamatta esineellistävää seksiä tihkuvaa mainontaa. Ja tabu-aiheisiin puuttuminen on taas päättäjille kannatuslukujen vuoksi vaikeaa...

Muutamien viime vuosien aikana tilanne on kuitenkin muuttunut merkittävästi. Kymmeniä vuosia jatkunut yhteiskunnallinen "homokeskustelu" on päässyt Suomessakin uudelle tasolle. Enää pääaiheet keskustelussa eivät ole tyyliä onko homoja ylipäänsä olemassa tai pitäisikö asia pitää omana tietonaan. Homous on arkipäiväistynyt. Medianäkyvyydellä on ollut iso rooli. Ja yksittäisillä ihmisillä, jotka ovat seksuaalivähemmistöjen asiaa edistäneet tahoillaan.

Myös ranneliike.netin keskustelufoorumilla on äskettäin tuotu esiin vapaaehtoistoiminnan merkitys homojen oikeuksien puolesta toimimisessa. Setan julkaisukin sai kritiikistä osansa - myös siltä osin, etteivät siihen kirjoittavat saa työstään käypää korvausta. Ranneliike.netiin kirjoittavien kohdalla tilanne ei ole sen parempi. Tätä tehdään harrastuksena ja vapaaehtoisesti. Parhaimmillaankin korvaukset ylläpidolle ovat olleet toiminnan kannalta välttämättömien junamatkojen korvaamisia. Meikäläisten oikeuksien puolesta tehtävää työtä ei ilman vapaaehtoista panosta tehdä. On kunkin itse mietittävä, ovatko homojen oikeudet niin merkittävä asia, että sen hyväksi jaksaisi tehdä jotain. Tietysti Seta julkaisunsa tuella voisi hanakammin vaatia, että yhteiskunta ottaisi suuremman (ja sille kuuluvan) roolin seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistämisessä. Sekin kyllä tarvitsee vapaaehtoistyötä.

Täysin kaupallisella pohjalla toimivalle suomenkieliselle homoteemaiselle uutis- ja ajankohtaispalvelulle (oli kyseessä lehti tai muu väline) ei ole riittäviä markkinoita. Toimiakseen sellainen tarvitsee moottorin. Suomalainen homomedia voi olla kannattavaa kaupallisessa mittakaavassa oikeastaan vain aikuisviihdepalvelun tai parinetsintäpalvelun siivellä. Se taas on varsin leimaavaa ja uskottavuutta nakertavaa. Toinen vaihtoehto on tietysti toimia niin yleisluontoisesti, että "homokansan" ulkopuolellakin kiinnostutaan. Mutta mikä se "punainen lanka" sitten enää on?

Tulevaisuutta?

Ranneliike.netiin ei edelleenkään ole tulossa deittipalvelua, kontaktipalstaa, pornogalleriaa, seksikoulua, seksivalistusta tai vonkuu-chattia. Alkuperäistä ideaa ja henkeä noudattaen sen sijaan syksy tuo varsin mielenkiintoisen uutuuden. Jotain sellaista, mitä itse en ainakaan ole netistä tähän mennessä löytänyt. Jatkoa seuraa...

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!