Nalle Pub myyty - ravintola menee kiinni

  • Uutinen
  • Vapaalla
  • Sami Mollgren
  • 20

Helsingin Kalliossa lähes kaksi vuosikymmentä toiminut Nalle Pub suljetaan. Ravintolan liiketoiminta on myyty ja "Nalle" on auki viimeistä iltaa maanantaina 11.11.2013.

Asiasta on kerrottu sosiaalisessa mediassa ja tieto sulkemisesta on vahvistettu ravintolalta.

Paikalle tulevasta uudesta yrittäjästä ja tämän tulevasta toiminnasta ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa. Nalle lopettaa toimintansa joka tapauksessa nykyisessä muodossaan ja uusi omistaja aloittaa tilan remontoinnin.

Lempinimellä "Nalle" tunnettu pubi avattiin Helsingin Kalliossa 6. toukokuuta vuonna 1994. Paloaseman vieressä, Kaarlenkadulla toiminut baari saavutti suosiota niin baarittelevan paikallisen sateenkaariväen kantapaikkana kuin kauempaakin tulevan väen keskuudessa. Kesäisin baari on laajentunut kadulle terassin muodossa.

Koko olemassaolonsa ajan Nallen pystyi tunnistamaan samaksi paikaksi, vaikka vuosien saatossa sitä remontoitiin ja ehostettiin muutamaan otteeseen. Esimerkiksi alkuaikojen tanssikoroketta ei enää ole, baaritiski muutti muotoaan, seiniä on maalattiin ja ikkunateippaukset ehtivät vaihtua. Myös kanta-asiakaskunta vaihtui vuosien varrella moneen otteeseen, mutta korttelikapakan henki säilyi monen illanviettäjän mielestä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Nallen olemassaolon aikana myös Kallion "kulmien" viimeinenkin rosoisuus ehti siloittua ja alue on rauhoittunut merkittävästi. Myös oluttuopin keskihinta on alueella noussut yleistä inflaatiokehitystä selvästi nopeammin. Ainoastaan Harjun kaupunginosan puolella sijaitsevan Helsinginkadun Alkon lähistöllä ja hieman etäämmällä olevan Vaasanaukion ympäristöt muistuttavat selvemmin vanhoista rauhattomammista ajoista.

Pitkänsillan pohjoispuolinen alue kehittyi viime vuosisadan alkupuolella työväestön asuma-alueeksi. Asunnot ovat melko pieniä, joten Kallion, Sörnäisten ja Alppiharjun muodostamasta maailmankin mittakaavassa tiheään asutetusta alueesta on muodostunut etenkin sinkkujen ja lapsettomien pariskuntien kansoittama urbaani keskittymä.

Nalle sai avajaistensa jälkeen myös kilpailijoita. Ainakin yksi kilpailija ehti poistuakin näyttämöltä: menneistä Kallion seudun sateenkaaribaareista muistetaan Helsinginkadun varrella toiminut Pore.

Kallioon jää sateenkaaren värejä tunnustamaan Karhupuiston lippakioskikahvila ja Kulma-kahvio, kuten myös Helsinginkadulla toimiva Fairytale. Lähempänä Hakaniemeä Porthaninkadun ja Neljännen linjan kulmassa toimii puolestaan Terassibar. Kalliossa varsinaisten sateenkaaripaikkojen lisäksi monet muutkin baarit ovat luonteeltaan ns. homomyönteisiä.

Neljään asti auki olevia yökerhoja Kalliossa ei juuri ole, koska ns. jatkoaikalupien saaminen ei käytännössä ole mahdollista alueella. Kallion baarit laittavat muutamaa lukuunottamatta ovensa säppiin öisin viimeistään kahdelta.

20 kommenttia

Nyt kaikki vielä vikana iltana Nalleen!
Surullista :( Niin monta kivaa ilta tullut vietettyä sielläkin.