Näin tehtiin Suomen historiaan Sydänten presidentti

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto

Pekka Haaviston kampanjaa vetänyt Riikka Kämppi on yhdessä Jussi Lähteen kanssa kirjoittanut kuvauksen Haaviston presidenttikampanjasta. Kämppi sanoi sunnuntaina 20.5 Arto Nybergin haastattelussa vakuuttuneensa Haaviston voittomahdollisuuksista jo syksyllä 2010.

Kämppi kertoo kirjan yhden tavoitteen olevan se, että tulevat kampanjat voisivat oppia jotain. Hän oli itse havainnut, kuinka vähän Suomessa on kirjoitettu presidentinvaalikampanjoista. Hän oli jo kesällä 2010 perehtynyt aiempiin kampanjoihin ja niiden ratkaisutekijöihin.

Kirjan nimi Sydänten presidentti oli tullut ideana monelta taholta ja niin tekijät olivat taipuneet käyttämään sitä. – Kirjan ilmestyttyä varmaan tulee moni sanomaan, että oli nimen takana, arveli Kämppi.

Lokakuussa 2010 Kämppi oli asettanut tavoitteeksi pääsyn toiselle kierrokselle ja 20-30 äänistä ensimmäisellä, ja Haaviston valinnan. -Minut sai uskomaan Haaviston menestykseen se, että hän oli täydellinen ehdokas, ulkopolitiikan asiantuntija ja arvojohtaja.

Puolueen suhtautumisessa Kämpin oli yllättänyt se, että Haavisto oli valittu ehdokkaaksi yksimielisesti, ilman äänestystä puoluekokouksessa. – Yleensä vihreät äänestävät.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Arto Nyberg kysyi, mikä oli ratkaisevaa ja huomautti, että alkuvaiheessa YLE seurasi ”neljää suurta” ja heidän joukossaan ei ollut Haavisto. – Kämppi totesi, että verrattuna esimerkiksi Ahtisaaren menestykseen Tuttu juttu –ohjelmassa tilanne oli erilainen, ei ollut sellaista ohjelmaa. Kämppi mainitsi kuitenkin ohjelman Korkojen kera.

Loppunousu lähti liikkeelle kampanjan suuresta tukikonsertista. – Sen vaikutus näkyi heti sosiaalisessa mediassa, sanoi Kämppi ja kertoi siten osaneensa odottaa 5.1 julkistetun mielipideselvityksen tulosta. Siinä Haavisto oli parantanut asemaansa.

Kampanjan vaikeimpia tilanteita oli Haaviston puolison rattijuopumustieto. Kämppi totesi tästä, että lokajournalismia ei juuri esiintynyt. Media ei julkaissut pahimpia ylilyöntejä.

Arto Nybergin ohjelmassa ei puututtu paljonkaan Haaviston kuulumiseen seksuaalivähemmistöön. Aiheelle jää tilaa siten kirjan myöhempiin julkistamistilaisuuksiin. Esille otettaneen mm sen vaikutus, että YLE:n johtava asiantuntija sanoi varhain homouden ratkaisevan vaalit.

Entä miksi Haavisto ei lopulta voittanut, kysyi Nyberg.
- Suomalaiset halusivat valita Sauli Niinistön ja valitsivat hyvän presidentin, sanoi Kämppi.

Arto Nyberg 20.5. Lähetys kokonaisuudessaan.
Sydänten presidentti, Helsinki-kirjat

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!