Murmansk: Nuori kannibaali löysi uhrinsa homojen deittisivustolta

  • Uutinen
  • Sattumat
  • vaeltaja2006

RIA Novosti kertoo, että Murmanskissa on kannibaalin uhriksi joutunut 32-vuotias mies. 21-vuotias kannibaali oli löytänyt uhrinsa netistä runsaat kaksi viikkoa sitten. 32-vuotias tuli käymään tappajansa luona. 21-vuotias mies oli ammatiltaan kokki ja hän surmasi uhrinsa veitsellä. Uhrista syntyi kotitekoista makkaraa ja pihvejä. Niistä riitti murkinaa moneksi päiväksi.

Surmaajan tarkoituksena oli ollut tappaa samalla tavalla lähiaikoina ainakin 10 ihmistä. Ainoa motiivi ilmeisesti oli saada herkutella ihmislihalla, kertoo tutkinnanjohtaja..

Uhrin äiti oli ilmoittanut poikansa kadonneeksi elokuun puolivälissä. Rikostutkijat tutkivat pojan tietokoneen ja löysivät mahdollisen surmaajan. Nyt tekijä on myöntänyt tekonsa. Erään lehden mukaan surmaaja videoi tapahtuman ja pani nettiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Venäjällä on kahden vuoden aikana ollut pari muutakin vastaavanlaista tapausta. Toukokuussa skitsofreniaa sairastava mies oli tappanut ja paloitellut juopottelukaverinsa. 2009 kaksi nuorisojengiin kuuluvaa oli tappanut 16-vuotiaan tytön ja ja syöneet ruumista. Tekijät saivat lähes 20 vuoden vankeusrangaistukset.

RIA NOVOSTI

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!