Muistomerkki puheenaiheena

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Ennen kuin Berliinin homomuistomerkki valmistui, käytiin kova kiista siitä, onko se vain homojen muistomerkki. Eivätkö lesbot joutuneet lainkaan kärsimään natsiaikana. Kiista ratkaistiin niin, että ensimmäiset kaksi vuotta muistomerkissä pyörii poikaparia kuvaava video. Sen jälkeen tilalle tulee lesboja. Lokakuussa käynnistettiin seuraavasta videosta avoin kilpailu, johon toivotaan mukaan mm. videotaiteilijoita.

Lentoyhtiö pyysi anteeksi

Homomuistomerkki on vastapäätä laajaa juutalaismuistomerkkiä. Easyjet, lentoyhtiö, kävi kuvaamassa uuteen matkalehteensä mallejaan juutalaismuistomerkillä. Ne olivat muotikuvia. Se herätti pahennusta, ja nyt lentoyhtiö on pyytänyt anteeksi harkitsemattomuuttaan. Heillä ei ollut mitään lupaa mennä kuvaamaan keskelle muistomerkkiä. Matkalehden marraskuun numero on vedetty pois koneista.

Suomalaisittain kuulostaa hieman huvittavalta, että jotkut ovat närkästyneet myös Gayromeon muistomerkkikuvista. "Catch Fire"-blogi on kerännyt erityisen Memorial Pics –sarjan. Blogin pitäjä ei ymmärrä, mikä idea on kuvauttaa itsensä muistomerkin paasien välissä. Ihmiset haluavat näyttää sexyiltä ja he kuvauttavat itsensä paikassa, joka muistuttaa aivan erilaisesta maailmasta. Jotkut netin kirjoittajat vaativat jo muistomerkille kuvaamiskieltoa. Tahdittomuus on lopetettava kielloin, koska taustalla oleva historia on tosi kamala.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Juutalaismuistomerkki avattiin 12. toukokuuta 2005. Vuonna 2008 pystytettiin kadun toiselle puolelle homomuistomerkki. Homomuistomerkkiä on jo kolme kertaa rikottu väkivalloin.

(queer.de)


Easyjetin valokuva
Homojen treffisivuston, Gayromeon valokuva

Kuvia muistomerkiltä

1 kommenttia

"Suomalaisittain kuulostaa hieman huvittavalta, että jotkut ovat närkästyneet myös Gayromeon muistomerkkikuvista."

Niin, no jos naiset ovat sosiaalisesti kädettömiä niin homot osaavat olla vielä enemmän. Kas kun ei joku mene hautausmaalle keimailemaan deittisivuston kuvia varten.

Eräs tuttavani onnistui nolaamaan itsensä kuvauttamalla itsensä maalauksen edessä. Hän teki samalla selväksi, ettei tiennyt maalauksesta mitään. Maalauksen historian huomioiden se oli aika nolo juttu.