Muistelmat: Freddie Mercury järjesti prinsessa Dianan salaa homoklubille

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Prinsessa Diana kävi naamioituneena juhlimassa homoklubilla Lontoossa 1980-luvun lopulla. Tapauksesta kirjoittaa brittikomedienne Cleo Rocos tuoreessa The Power of Positive Drinking -muistelmateoksessaan.

Rocos kertoo seurueeseen kuuluneen hänen itsensä, prinsessan ja tämän sisään järjestäneen Queen-yhtyeen Freddie Mercuryn lisäksi koomikko Kenny Everet. Prinsessa näytti Rocosin mukaan valepuvussaan kauniilta nuorelta mieheltä.

Kenny Everettin kotona vietetyn illan myötä nelikko halusi lähteä baariin, mutta huolta herätti se, että prinsessa tunnistettaisiin baarissa. Rocosin mukaan Diana pukeutui armeijatakkiin, hiukset peitettiin nahka-lippalakilla ja silmillä oli aurinkolasit.

Royal Vauxhall Tavern -baarissa kukaan ei kirjoittajan mukaan tunnistanut prinsessaa. Mercuryn, Everettin ja Rocosin paikallaolo vei kirjoittajan mukaan muiden juhlijoiden huomion, joten miesmalli-lookissaan Diana saattoi tilata juomaa huomaamatta.

Illanvietolla ei ole enää muita kertojia kuin Rocos, sillä muut asianosaiset ovat kuolleet.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Walesin prinsessa Diana menehtyi Pariisissa 1997 tapahtuneessa auto-onnettomuudessa. Vuonna 1961 syntynyt Diana Spencer oli Britannian kruununperijän Walesin prinssi Charlesin ensimmäinen puoliso ja tämän lasten prinssi Williamin ja prinssi Harryn äiti. Prinsessa työskenteli mm. kehitysyhteistyön parissa ja hän taisteli erityisesti AIDS:ia ja maamiinoja vastaan.

Vuonna 1991 kuollut Freddie Mercury oli englantilaisen Queen-yhtyeen solisti. Koomikko Kenny Everett puolestaan kuoli vuonna 1995.

Vuonna 1962 Rio de Janeirossa syntynyt Cleo Rocos esiintyi Kenny Everettin ohella BBC:n The Kenny Everett Television Show´ssa 1980-luvulla.

PinkNews: Freddie Mercury dressed Princess Diana in drag to sneak her into a gay bar
The Independent: Freddie Mercury ´smuggled Princess Diana into a gay club dressed as a man´

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!