MTV3: Vanhustyössä toimivilla puutteelliset tiedot seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien henkilöiden tarpeista

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • Juhani Viherlahti
  • 7
Illan sininen hetki Gran Canarialla

Åbo Akademi tutkii vanhustyötä tekevien tietoja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien vanhusten kohtaamisessa ja hoitamisessa.

Åbo Akademin tutkijat Sari Irni ja Jan Wickman ovat selvittäneet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohtaamista ja hoitamista vanhuspalveluissa. Uutiseen haastateltiin tutkija Sari Irniä.

Uutiseen haastatelluilta tuli selväksi se, että vanhustyön koulutuksessa ei käsitellä esimerkiksi näiden erityisryhmien tarpeita. Vanhusten hoitokodin johtaja totesi suoraan, ettei tällaiseen ole ollut koulutusta.

Haastateltavana oli myös Helsingin Seniorisäätiön Antinkodin ja Mariankodin hoitotyön johtaja Maarit Eriksson.

Uutiseen haastateltiin Jorma Hentilää. Hän kertoi pari esimerkkiä taitamattomasta kohtelusta. Laitokseen joutuneen homomiehen pöydälle alkoi ilmestyä traktaatteja (uskonnollista kirjallisuutta), joissa häntä kehotettiin tekemään parannus homoudestaan. Hän epäili henkilökuntaan kuuluneen kantaneen vihkosia hänen pöydälleen. Hentilän toinen esimerkki koski tapausta, jossa pitkään pariskuntana eläneen miehen lähiomaisen ilmoitettiin olevan ystävä. Syrjinnän pelossa tuo hoitoon joutunut homomies ei uskaltanut kertoa todellisesta elämäntilanteestaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tiedon ja koulutuksen puutteen lisäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamisessa vaikeutena saattavat olla vanhustyötä tekevien ennakkoluulot.

Seta jäsenjärjestöineen tekee tällä hetkellä kyselytutkimusta vähemmistöihin kuuluvien vanhusten tarpeista. Hankkeen sivuilla on linkki, josta pääsee suoraan vastaamaan sähköiseen kyselylomakkeeseen. Kyselyllä halutaan selvittää yli 50-vuotiaiden ikääntymiseen liittyviä toiveita ja palveluntarpeita. Vastausaikaa on 31.8. 2012 saakka.

Alla on linkki, jonka kautta pääsee tuohon tutkimukseen. Siihen toivotaan runsaasti osallistujia.

MTV3:n uutiset 5.8.2012 klo 22:00. Vanhustyön tutkimuksesta lähetyksen puolivälissä
Yhdenvertainen vanhuus -hankkeen sivulle

7 kommenttia

Olen aina pitänyt terveydenhuollossa toiomivia olkoot lekureita tai hoitsuja, niin TYHMINÄ. Niitten umpiluuhun ei uppoa mitään ja ovat aina koulutuksen tarpeessa oli asia mikä hyvänsä. Lopputulos on aina nolla.
Kolmoisritti, olisikohan tuo väittämäsi hiukan liioiteltu? Sairaanhoitohenkilökunnalta vaaditaan kaiken aikaa enemmän ja vähemmällä rahalla. Siinä sivussa pitäisi myös päivittää vinhaa vauhtia muuttava lääketieteellinen tieto.