MTV3: Homot pysyvät kaapissa "miehisillä" aloilla

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Homous on edelleen vaiettu asia monilla työelämän miesvaltaisilla aloilla. MTV3:n verkkosivuilla julkaistussa jutussa akatemiatutkija Tuula Juvonen nimeää tällaisiksi aloiksi esimerkiksi liike-elämän, politiikan, poliisin ja urheilun.

Juvosen mukaan joidenkin alojen "äijäkulttuuri" ajaa homomiehiä pysyttelemään kaapissa, jotta työarki olisi helpompaa. Juvonen mainitsee seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvien asenteiden vaihtelevan myös paikkakunnittain.

- Se mikä on mahdollista pääkaupunkiseudulla tai suurimmissa kaupungeissa, ei välttämättä ole mahdollista pienemmillä paikkakunnilla, sanoo Juvonen MTV3:n verkkosivuilla julkaistussa jutussa.

Juvosen arvion mukaan puolustusvoimissa on ryhdytty toimenpiteisiin asenteiden muuttamiseksi. Kirkossa pappina toimiminen avoimesti homona on sen sijaan yhä tabu.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lasten kanssa tekemisissä olevissa töissä, kuten esimerkiksi koulun tai lastentarhan opettajana toimivan on vaikeaa tulla kaapista varsinkin lasten vanhemmille. Juvosen mukaan on kuitenkin tärkeää, että lapset näkisivät erilaisia roolimalleja.

Mtv3: Tutkija: Työelämän äijäkulttuuri kaihtaa homoutta

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Kauhea haloo
  • 1.6.2013, 18.50
No minusta on aika älytöntä varsinaisesti edes seurata kuka työkavereista tai muista tuttavista on homo ja kuka ei.

Ihmisiä jokainen on olivat he homoseksuaaleja tai ei ja yhtä hyvin ja huonosti he tekevät työtä kuin heterotkin eivätkä homojen seksuaaliset perverssiot ole yhtään heteroita erilaisempia, kumppani vain on samaa sukupuolta.