Ministeriö selvittää liikunnan ja urheilun syrjintäkokemuksia

  • Uutinen
  • Urheilu
  • (päivitetty )
  • Ossi Halme

Opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää vähemmistöihin kuuluvien ihmisten syrjintää Suomessa. Yhdenvertaisuus etusijalle -hankkeen aikataulu yltää marraskuun lopulle. Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää erityisesti sitä, miten seksuaali-, etnisiin tai uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvat kokevat syrjintää ja sitä, miten syrjintä estää osallistumista urheiluseuran toimintaan. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluu 12-29v nuoret ja nuoret aikuiset.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on olennainen urheilun ja liikunnan tukija Suomessa. OKM tukee urheilua ja liikuntaa seuratasolta huipulle asti ja ohjaa kansallista liikuntapolitiikkaa. Ministeriön rahoitus- ja muilla linjauksilla voidaan vaikuttaa aivan ruohonjuuritasolle asti.

Kirjoittajan kommentti

Taas pitää hokea, että ”hyvä että tutkitaan”. Aiheen ympärillä on pyöritty paljolti ns. mutu-tuntumalta, tutkimustuloksia on pitänyt hakea ulkomailta ja yrittää niitä sitten soveltaa Suomeen.

Syrjinnästä vapaita alueita on julistettu nihkeästi. Esikuvia ei juuri ole. Ei ole näkyvää, lihaasyövää suomalaista heterourheilijaa, joka voisi näyttää esimerkkiä. Ei ole tuollaisia julkisuusarvoltaan noteerattavia esikuvia, mitä urheilukulttuuriin kuuluu. Mielikuvat suomalaisesta urheilukulttuurista on ruusuisesti vanhentuneita, eivätkä ne vastaa todellisuutta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

OKM:n tutkimuksen ikähaarukan yläikärajan nostaminen 29 vuoteen on hyvä juttu, mutta ei välttämättä kerro kaikkea. Vaikenemisen kulttuuri jatkuu joskus hautaan asti ja monella on kanttia ottaa asiaan kantaa aktiivisen urheilun ja liikkumisen aikana.

Pahinta tietysti on se, että ylipäätään tarvitaan mitään kanttia puhua asioista, jotka pitäisi 2010-luvulla olla jo arkipäivää. Hyssyttelyllä on harvoin saatu mitään hyvää aikaiseksi. Edessä on toimintakulttuurin päivittäminen. Päivitystä voi lykätä, mutta sillä on kova hinta. Ammattilaisurheilu tarvii jatkuvasti uutta henkilömateriaalia ja yleinen liikkuminen on jo kansanterveyden ja ihmisten elämänlaadun kannalta olennainen juttu.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!