´Ministerin harkintakyky petti´

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 3

Pohjalainen Ilkka katsoo, että ministerin ei pitäisi moittia avustusten jakajia. -Päätökset ovat olleet laillisia ja koskeneet asioita, joissa seurakunnilla on suvereeni päätösvalta, huomauttaa Ilkka. Lehti selkeyttää, että ministeri Päivi Räsäsen nuhteet eivät siis kohdistu kirkon tapaan toimia, vaan toiminnan sisältöön. - Siinä taitaa mennä rima, jota valtioneuvoston jäsenen ei pitäisi ylittää, sanoo lehti.

Turun Sanomat muistuttaa, että kirkolliset asiat on perinteisesti luettu valtioneuvostossa opetusministerin vastuualueeseen. - Keväällä tehtiin kuitenkin poikkeus, kun uudessa Jyrki Kataisen hallituksessa kristillisdemokraattien puheenjohtajalle Päivi Räsäselle räätälöitiin sangen erikoinen sisäministerin posti.

- Ja totisesti, heittää TS, Räsänen ei ole jättänyt kirkollisissa kysymyksissä kynttiläänsä lepattamaan vakan alle. Pontevasti hän on lähtenyt valvomaan itselleen läheisten uskonnollisten yhteisöjen etua seurakuntien taloudellisessa päätöksenteossa.

Räsänen on epäillyt julkisuudessa (HS 19.12.) luterilaista kirkkoa ja etenkin sen isoja seurakuntia syrjinnästä, koska nämä ovat leikanneet tukeaan naispappeuteen ja seksuaalivähemmistöihin torjuvasti suhtautuvilta lähetysjärjestöiltä. Kirjoitus on tulkittu reagoinniksi Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston ja Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston tuoreisiin rahoituspäätöksiin.

- Sisäministeri antaa ymmärtää, että seurakunnat rikkovat tasa-arvoa ja demokratiaa kohdentaessaan lähetystyön tuen vain järjestöille, jotka hyväksyvät kirkon virkakäsityksen ja ovat sitoutuneet ajatukseen kaikkien ihmisten yhtäläisestä ihmisarvosta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Turun Sanomat toteaa Räsäsen todistelun karahtavan omaan epäloogisuuteensa: Hän moittii kirkon jäsenyhteisöjä menettelystä, jota itse pitää tuetta jääneiden lähetysjärjestöjen kohdalla hyväksyttävänä. Samalla hän tulee sekaantuneeksi seurakuntien päätöksentekoon tavalla, joka ei kuulu valtioneuvoston jäsenen toimivaltaan, eikä uskonnonvapauden periaatteisiin.

- Ministerin harkintakyvyn pettämistä ei ainakaan liennä se, että hänen aviopuolisonsa työskentelee rehtorina lähetysopistossa, jonka taustayhteisö on pääkaupunkiseudulla tukiboikottiin joutunut Kansanlähetysyhdistys, huomauttaa Turun Sanomat

Myös Ilkan pääkirjoituksessa palataan vielä Räsäsen nimittämiseen. Ilkka arvelee, että Päivi Räsänen (kd.) kunnostautui muinoin television kohua herättäneessä homoillassa niin, että hänelle sysättiin myöhemmin hallitusneuvotteluissa kirkon asioilla vahvistettu sisäministerin salkku.

- Kirkollisten asioiden paimentamisen katsottiin sopivan erinomaisesti papin vaimolle. Näin siitäkin huolimatta, että muutamien mielestä juuri Räsänen oli aiheuttamassa kirkolle historiallisen suurta jäsenkatoa jyrkillä kannanotoillaan.


Turun Sanomien pääkirjoitus 21.12.11
Ilkan 2. pääkirjoitus 21.12.11

3 kommenttia

  • 1 / 3
  • kode
  • 21.12.2011, 15.20
Muistelenko oikein, että tuo Räsäsen aviomies antaa itse homoparannus-hoitoja? Aika jännä juttu huomioonottaen, että USAssa melkein kaikki hiemankin julkisuudessa olleet fundamentalistit, jotka kyseistä hoitoa antavat, ovat itse ex-gayitä tai jääneet kiinni homosuhteista. Ja tietenkään ei voi unohtaa Räsäsen USAlaista kopiota Michelle Bachmannia, jonka miehellä on kyllä sellaiset helium-heelit että.

Räsänenhän on itse aikamoisen turha kuvatus, jonka suurimpana tekona muistan hänen suuren laihdutuskuurinsa vuosia sitten jonka jälkeen hän esitteli innolla kutistunutta muotoon eri naistenlehtien kansikuvissa. Totaalisen vastenmielinen ilmestys koko nainen. Syrjii itselleen vääränlaisia ihmisiä niin kuin ehtii uskonnon nimissä. Tulee Taleban mieleen.