Helsingin eläkkeellä oleva piispa Eero Huovinen on avioliittolain uudistamista käsittelevän keskustelun yhteydessä toivonut "avointa selvitystä" avioliiton olemuksesta. Huovisen eduskunnan lakivaliokunnalle keväällä antama lausunto on julkaistu Helsingin hiippakunnan nettisivuilla sekä Kanava-lehdessä 6/2014 (19.9.2014), otsikolla "Kaikille suhteille tasa-arvo, avioliitolle erityisasema".
Huovisen mukaan tasa-arvoista avioliittolakia koskevalla kansalaisaloitteella on kaksi eri tavoitetta, joita hänen mukaansa pitää tarkastella erikseen: tasa-arvo ja avioliittokäsityksen muuttaminen.
Miksi tasa-arvoa ja avioliittokäsitystä pitäisi käsitellä toisistaan irrallaan?
Kahden kerroksen väkeä
Syyskuun 28. päivä, 13 vuotta sitten eduskunnassa hyväksytty parisuhdelaki on kompromissi, jolla homopareille taattiin lain edessä lähes samat oikeudet kuin heteropareille, mutta yhdenvertaisiin oikeuksiin kielteisesti suhtautuvien vastustuksen vuoksi samaa sukupuolta olevien parien asema jäi joissakin asioissa heteropareja heikommaksi. Sittemmin homoparien asemaa on pyritty parantamaan lainsäädäntöön liittyviin yksityiskohtiin puuttumalla.
Huovisen ja monien muidenkin kanssaan vastaavia huomioita esittäneiden ajattelun ohuutta ja asiaan perehtymättömyyttä kuvaa se, että nykyisessä kahden instituution mallissa ei avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroiksi hahmoteta kuin kaksi konkreettisinta juridista eroa: sukunimiasia ja adoptiokysymys.
Tarkemmin: Homoparilla ei ole mahdollisuutta ottaa pelkällä ilmoituksella käyttöön yhteistä sukunimeä, eikä yhdysnimeä edes rahalla. Homoparilla ei myöskään ole oikeutta hakea yhdessä adoptiota, vaikka on tilanteita, joissa se lapsen edun kannalta olisi tarpeen.
Nykyjärjestelyssä on myös muita valuvikoja
Vaikka kuviteltaisiin, että heterosuhteissa ja homosuhteissa olisi jotain perustavan erilaista, niin eri karsinoihin laitettaminen viestii vain siitä, että yhtä ihmisryhmää ei haluta nostaa toisen rinnalle, ja että samaa sukupuolta olevien parisuhde ei ole arvoltaan yhtäläinen eri sukupuolta olevien parisuhteen kanssa. Sisällöltään molemmat keinotekoisesti lain edessä erotetut parisuhdemuodot ovat kuitenkin yhtäläiset. Kyse on kahden aikuisen keskinäisestä sitoumuksesta, yhteisestä elämästä, perheestä ja lapsista.
Kun instituutioiden oikeusvaikutukset ovat lähes tai täysin samat, niin sitä selvemmin nykyisen asetelman mielettömyys ilmenee. Vielä mielettömämpänä asetelma näyttäytyy, kun tiedetään, ettei samaa sukupuolta olevan parin elämä, tarpeet ja toiveet eroa samanlaisessa elämäntilanteessa elävän eri sukupuolta olevan parin elämästä, tarpeista ja toiveista.
Näiden vaikeammin hahmotettavien kysymysten lisäksi on vielä yksi merkittävä käytännön ongelma, jonka voi nähdä vahvasti juridisenakin: oman siviilisäädyn paljastaminen kielii väkisin rekisteröidyssä parisuhteessa elävän seksuaalisen suuntautuneisuuden. Seksuaalinen suuntautuneisuus puolestaan kuuluu vahvasti laissa turvatun yksityisyyden suojan piiriin.
Missä on suhteiden olennainen ero?
On vaikea ymmärtää, minkä emerituspiispa Eero Huovinen näkee siksi asiaksi, joka erottaisi "heteroliitot" ja "homoliitot" toisistaan niin vahvasti, että laillistamalla samaa sukupuolta olevien avioliitot voitaisiin puhua avioliittokäsityksen muuttamisesta. Avioliitto voisi liittyä biologiseen lisääntymiseen ja avioliiton keskenään solmineiden sukupuoliin vain siinä tapauksessa, että avioliiton juridisena ehtona olisi lapsen saaminen tai suoranainen sitoutuminen lapsen hankintaan.
Lapsia syntyy niin avioliitoista kuin rekisteröidyistä parisuhteistakin riippumatta. Yhdenvertainen avioliittolaki ei muuttaisi mitenkään sitä tosiasiaa, että "biologinen erilaisuus ja täydentyvyys" edesauttavat ihmissuvun jatkuvuutta.
Helsingin hiippakunta: Kaikille suhteille tasa-arvo, avioliitolle erityisasema (Eero Huovinen)