Miesten välinen seksi ei enää pysyvä este verenluovutukselle

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • Sami Mollgren
  • 33

Miesten välinen seksi ei enää johda Suomessa pysyvään verenluovutuskieltoon. Muutoksen taustalla on Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean antama uusi määräys veripalvelutoiminnasta. Suoja-ajaksi tulee kesäkuun 2014 alussa 12 kuukautta.

- Fimea on asettanut miesten välisen seksin väliaikaisen verenluovutuskiellon perusteeksi. Miehet voivat luovuttaa verta, mikäli edellisestä miesten välisestä seksistä on kulunut yli 12 kuukautta. SPR Veripalvelun tulee ottaa väliaikainen luovutuskielto käyttöön viimeistään 1. kesäkuuta 2014, kerrotaan Fimean verkkosivuilla.

Fimea arvioi, että muutos ei vaikuta luovutetun veren turvallisuuteen. Fimean mukaan arviossa on hyödynnetty asiantuntijoiden lausuntoja. Fimea kertoo, että veripalvelutoiminnan lähtökohta on, että verenluovutus ei vaaranna luovuttajan eikä verensiirron vastaanottajan terveyttä.

Fimean mukaan luovuttajien testausmenetelmät ovat kehittyneet merkittävästi, koska ne havaitsevat vakavat taudit entistä luotettavammin ja aiemmin tartunnasta. Tällaisia veriteitse tarttuvia tauteja ovat HIV, hepatiitti B ja hepatiitti C. Ne eivät ole Suomessa yhtä yleisiä kuin EU:ssa keskimäärin.

Pysyvästä luovutuskiellosta on aiemmin luovuttu myös muun muassa Ruotsissa, Espanjassa, Italiassa ja Tsekissä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Sama vuoden mittainen luovutuskielto koskee jatkossa myös seksipalveluita myyneitä ja ostaneita.

Fimean määräys tulee voimaan vuoden 2014 alusta. SPR Veripalvelun on otettava käyttöön viimeistään 1. kesäkuuta 2014 uudet perusteet, jotka koskevat verenluovuttajien soveltuvuutta. Siirtymäaikaa tarvitaan toimintamallien, kyselylomakkeiden ja muun materiaalin päivittämiseen.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on entisen Lääkelaitoksen seuraaja. Marraskuussa 2009 toimintansa aloittanut Fimea valvoo lääkkeitä, veri- ja kudostuotteita sekä kehittää lääkealaa. Viraston tehtäviin kuuluvat lääkealan lupa- ja valvontatehtävät, tutkimus- ja kehittämistehtävät sekä lääketiedon tuottaminen ja välittäminen lääkehuollon ja lääkehoitojen vaikuttavuuden parantamiseksi. Fimea on osa eurooppalaista lääkevalvonnan viranomaisverkostoa.

Fimea: Fimean uusi määräys veripalvelutoiminnasta: luovutuksen esteet muuttuvat
Veripalvelu: Miesten välisen seksin aiheuttama verenluovutuskielto muuttuu määräaikaiseksi

33 kommenttia

  • 1 / 33
  • puppeliassi
  • 10.12.2013, 14.21
askel oikeaan suuntaan mutta pitäisi olla sama kuin heteroillakin toimintatapa, yhtähyvin voi heterokin huijata että en ole harrastanut 3 kk sisällä suojaamatonta seksiä vaikka olisikin.

tänään juuri juteltiin täällä nuorten toiminnassa että syrjitään homoja verenluovutuksessa.
"tänään juuri juteltiin täällä nuorten toiminnassa että syrjitään homoja verenluovutuksessa."

Ja kaikki oli tietenkin samaa mieltä, et homoi syrjitään?

Mä vaan en koe, et verenluovutuskielto syrjis homoi. Homoilla on kuitenkin moninkertanen hiv-riski verrattuna valkosiin heteroihin. Siks verenluovutuskielto pitäs homojen lisäks olla seuraavilla ryhmillä:

-afrikkalaiset ja muut hiv-alueelta kotosin olevat
-näillä alueilla käyneet
-narkkarit
-seksityöläiset
-ulkomailla verensiirron tai siirtoelimen saaneet